Halloweenkalenteri 8: Beetlejuice Beetlejuice (Arvostelu elokuvasta)

Pitkän odotuksen jälkeen saatiin elokuviin ensi-iltaan Tim Burtonin Beetlejuice Beetlejuice. Burton on yksi suosikkiohjaajistani ja rakastan alkuperäistä, vuonna 1988 julkaistua Beetlejuice-elokuvaa, joten odotin tätä uutukaista pitkään kaiholla. HUOM! Jos et ole vielä katsonut tätä uutta elokuvaa, ja haluat sen katsoa ja välttyä juonipaljastuksilta, skippaa tämä blogipostaus toistaiseksi. En paljasta kaikkea, mitä elokuvassa tapahtuu, mutta jotain paljastuksia tulee.

Beetlejuice-elokuvassa yksi päähenkilöistä, Lydia Deetz, oli kuolemasta kiinnostunut teinigootti, jonka ilkeilevä demoni Beetlejuice halusi vaimokseen. Beetlejuice Beetlejuice-elokuvassa Lydia on aikuinen ja juontaa kummituksia käsittelevää televisio-ohjelmaa. Hänellä on suhde tuottajansa Roryn kanssa ja tulehtuneet välit teini-ikäiseen tyttäreensä Astridiin, joka pitää äitinsä kummitusjuttuja hölynpölynä ja suree kuollutta isäänsä.

Uudessa elokuvassa ei nähdä alkuperäisen elokuvan kolmea keskeistä näyttelijää: Deetzien talossa kummittelevaa pariskuntaa Maitlandeja esittäviä Geena Davisia ja Alec Baldwinia sekä Deetzin perheen isää Charles Deetziä esittävää Jeffrey Jonesia. Jälkimmäinen kyllä esiintyy elokuvassa, mutta päättömänä tai animaation avulla. Näyttelijä ei ole kuollut, vaan tuomittu seksuaalirikollinen, joten on ymmärrettävää, että hänet on jätetty pois elokuvasta. Hahmo on kuitenkin tarinassa toteutettu burtonmaisen sekopäisesti.

Juoni alkaakin varsinaisesti siinä, kun Lydia saa kuulla äitipuoleltaan Delialta oman isänsä kuolemasta. Tämä johtaa siihen, että Lydia, Delia ja Astrid palaavat ensimmäisessä elokuvassa keskeisenä tapahtumapaikkana olevalle talolle ja viettävät siellä Charlesin hautajaisia. Astrid ihastuu salaperäiseen poikaan ja ajautuu kuolleiden maailmaan. Tämän takia Lydia päätyy kutsumaan Beetlejuicen hätiin, ja lähtee pelastamaan tytärtään. Kaikenlaista pähkähullua tapahtuu, ja loppujen lopuksi (ainakin toivottavasti) äidin ja tyttären suhde lähenee.

Kuten sanoin jo aiemmin, odotin tätä elokuvaa innolla, niin kuin odotan aina Burtonin elokuvia. Vaikka Burtonin elokuvat eivät aina olisi juonellisesti parhautta, ne ovat aina visuaalisesti synkiölle sopivaa silmäkarkkia. Rakastan Burtonin elokuvien synkkää estetiikkaa ja pähkähulluutta. Beetlejuice elokuvissa kuolema näytetään ei niin synkällä tavalla, mustan huumorin keinoin. 

Pelkäsin hieman, että tämä jatko-osa olisi jotain kaameaa kuraa, mitä jatko-osat usein ovat, mutta onnekseni voin sanoa, että pidin elokuvasta todella paljon. Se oli erittäin viihdyttävää katsottavaa, eikä missään vaiheessa tullut mitään hohhoijaa-fiilistä. Toki elokuva ei mielestäni yllä alkuperäisen tasolle ihan jo vain sen tunnelman puolesta, mitä vanhoissa elokuvissa on ja nykyelokuvista puuttuu. Mutta muuten elokuva oli mielestäni lähes yhtä hyvä kuin ensimmäinenkin. Elokuva oli ehtää Burtonia: synkkä estetiikka, pähkähulluja juonenkäänteitä ja mielenkiintoisia hahmoja. Beetlejuice Beetlejuice pyrki olemaan tunnelmaltaan ensimmäiselle elokuvalle uskollinen, mikä on iso plussa. Myös viittauksia ensimmäiseen elokuvaan on, esimerkiksi Banana Boat-biisi, hiekkamadot ja Maitlandien pienoismalli. 

En ehkä ihan älynnyt Monica Belluccin hahmon pointtia elokuvassa, elokuva olisi toiminut hyvin ilman häntäkin. Toki ilman Bellucin esittämää Beetlejuicen ex-heilaa ei varmaan olisi ollut myöskään hauskaa Willem Dafoen esittäämää kuoleman maailman rikosetsivää, joka tutki Belluccin rikoksia. Ja toisaalta, pikkupätkä italokauhua oli hauska lisä elokuvaan Beetlejuicen kertoessa menneisyydestään. 

Hauskat hahmot elokuvassa oli kutistettu pää Bob ja pienessä roolissa ollut Danny DeVito. Lydia Deetz oli pysynyt synkistelevänä goottina ja Delia sekopäätaiteilijana. Elokuvassa on myös luvassa teiniromantiikkaa ja totta kai Beetlejuicen sekoiluja. Nauroin elokuvaa katsoessani monta kertaa ääneen, muutamat kohtaukset olivat niin pähkähulluja, esimerkiksi Beetlejuicen pitämä terapiatuokio ja lopun lip sync-kohtaus.

Jos tykkäät ensimmäisestä Beetlejuice-elokuvasta ja olet muutenkin Burton-fani, olen varma, että pidät myös tästä. Elokuva ei tuota pettymystä, vaan on viihdyttävää katsottavaa alusta loppuun.

Oletko nähnyt elokuvan? Mitä pidit siitä? :)

Kuva: Wikipedia