Halloweenkalenteri 13: Samhain-alttari

Pidetään meillä halloweenkemut kahden viikon päästä, ja olen pikkuhiljaa sisustellut kotia teemaan sopivaksi. Kivempi on, kun saa nauttia halloweenista mahdollisimman pitkään! Aika usein halloweeniksi olen rakentanut jonkinlaisen halloweeniin tai Samhainiin sopivan alttarin ja tänään esittelen, millainen alttari lokakuulle 2024 tuli. 

Etsin inspiraatiota parilta eri nettisivulta, googlettamalla "samhain altar". Tragic Beautiful-sivustolta löytyi hyviä vinkkejä oman Samhain-alttarin kokoamiselle. En halunnut seurata mitään yhtä mallia ja halusin koota alttarin kotoa jo löytyvistä jutuista. Laitoin mustan kankaan meidän punaisen hyllyn päälle ja aloin rakentaa alttaria siihen.

Samhainin aikaan kunnioitetaan vainajia, joten tähän alttarille olisi sopinut hyvin poisnukkuneiden isovanhempieni kuvat. Päädyin lopulta kuitenkin pääkallotauluun, sillä sekin sopii hyvin Samhainin teemaan. Taulun lisäksi alttarille päätyi ketun kallo ja sarvi. Kallojen lisäksi kynttilät sopivat hyvin Samhainin viettoon, ja erityisesti tälle ajalle sopivia kynttilän värejä ovat musta, punainen, oranssi, keltainen, ruskea, kulta ja hopea. Minulta löytyi mustia, punaisia ja oransseja kynttilöitä, joten asettelin ne alttarille hopeanvärisen astian päälle. Tämän lisäksi laitoin yhden kynttilän toiselle puolelle alttaria ja keskelle pienen loitsukynttilän.

Tähän alttarille olisi sopinut täydellisesti jokin pieni noidan kattila, johon olisi voinut laittaa Samhainiin sopivia yrttejä. Minulla ei valitettavasti ole pikkukattilaa, joten se nyt jäi pois asetelmasta. Samhain on sadonkorjuujuhla, joten erilaiset ruokajutut kuten kurpitsat, omenat ja päärynät sopisivat alttarille. Minä päädyin valitsemaan keraamisen kurpitsan, se ei ainakaan mene pilalle, joten alttariasetelma kestää hyvin varsinaiseen halloweeniin.

Näiden lisäksi Samhainin alttarille sopii tietynlaiset yrtit ja kristallit. Minulta ei löytynyt mitään Samhainiin liitettäviä kristalleja, mutta laitoin alttarille oman kokoelmani. Yrteille en löytänyt mitään sopivaa astiaa, joten päädyin niiden sijaan kanelin tuoksuiseen suitsukkeeseen. Kaneli on yksi Samhainiin liitetyistä mausteista. Tähän olisi myös sopinut esimerkiksi kuivatut kukat tai syksyiset lehdet. Päädyin laittamaan alttarille kaksi tekovaahteranlehteä, kestävätpähän nekin halloweeniin asti. 

Tästä tuli tosi kiva kokonaisuus. :) Hyvä esimerkki siitä, että halloweenia tai Samhainia varten ei tarvitse välttämättä ostaa kauheasti kaikkea sisustustavaraa. Loppujen lopuksi kivan tunnelman saa yksinkertaisillakin asioilla. Ja jos sattuu olemaan pääkalloja ja synkkää estetiikkaa muutenkin rakastava synkiö, niin halloweeniin sopivaa tavaraa löytyy varmaan jokapäiväsestä sisustuksesta. :D




Kommentit