Halloweenkalenteri osa 25: Quesadillat

Muistaakseni näin tällaiset halloweenkurpitsa-quesadillat joskus Pinterestissä, ja muistin tämän idean nyt tänä syksynä, kun mietin Halloweenkalenteriin postauksia. Sain viime vuonna joululahjaksi Chocochilin arkiruokaa-kirjan, josta olen testaillut reseptejä vuoden mittaan. Kirjasta löytyvää quesadillaa en ollut vielä testaillut, joten päätin pari viikkoa sitten lauantaina tehdä päivälliseksi niitä Halloween-twistillä. Koska resepti on suoraan kirjasta, en jaa sitä tähän. Mutta suosittelen vaikka lainaamaan kirjastosta tuon kirjan ja testaamaan, tosi helppoja ja kivoja reseptejä! Sinällään quesadilla on helppo, sillä täytteeseen voi laittaa mitä vaan ja jos haluaa Halloweenteemaista niin ei tarvitse muuta kuin leikata quesadillan päällimmäiseen tortillaan halloweenkurpitsan naaman. Tässä naaman kaiverruksessa on se huono puoli, että quesadillaa ei voi lämmittää kuin yhdeltä puolelta, jottei täytteet valu pois leikatuista aukoista. Yleensähän quesadillaa lämmitetään täytteineen pannulla molemmilta puolilta, jotta kuoresta tulee ihanan rapea. Nyt lämmitin naamapuolta erikseen, lisäsin täytteet ja lämmitin alapuolta. Hyviä näistä silti tuli, vaikka päällyspuoli ei ollutkaan niin rapsakka! Täytteinä näissä on mustapapuja, avokadoa, vegejuustoa ja salsaa.




Kommentit