Halloweenkalenteri osa 10: Edgar Allan Poe

Edgar Allan Poe (1809-1849) oli amerikkalainen kirjailija ja runoilija, tunnettu mystisistä ja makabereista novelleistaan ja runoistaan. Yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan on runo Korppi (tein tästä käännöksen savoksi viime vuoden Halloweenkalenterissa :D).

Poe syntyi Bostonissa vuonna 1809 näyttelijävanhemmille. Poen äiti kuoli pari vuotta myöhemmin, vuonna 1811 (jotkut lähteet sanovat, että molemmat vanhemmat kuolivat, jotkut lähteet taasen että isä lähti Poen ollessa pieni), ja Poe siirrettiin kasvattivanhempien huomaan, joilta hän sai nimensä Allen. Muutama vuosi sen jälkeen Poe asui ja opiskeli Skotlannissa ja Englannissa noin viiden vuoden ajan. Hän jatkoi opintojaan Yhdysvalloissa, ensin Richmondissa ja sen jälkeen Virginiassa, mutta ehti opiskella vain 11 kuukautta Virginian yliopistossa, ennen kuin hän menetti yliopistopaikkansa uhkapelivelkojensa vuoksi. Poe palasi Richmondiin ja sai selville, että hänen ihastuksensa oli mennyt kihloihin, mikä sai Poen palaamaan synnyinseuduilleen Bostoniin. Siellä hän julkaisi byronilaisia runoja nimellä Tamerlane, and Other Poems (1827). Rahattomuutensa takia Poen oli pakko liittyä armeijaan, mutta hänen kasvatti-isänsä auttoi hänet pois armeijan leivistä. Vuonna 1829 Poe julkaisi toisen runokokoelman nimeltä Al Aaraaf, Tamerlane, and Minor Poems. Jossain vaiheessa Poe palasi Baltimoreen, missä hän alkoi kirjoittaa tarinoita. Ennen tätä hän oli julkaissut runoteoksen Poems (1831), joka sisälsi joitain hänen niin sanottuja mestariteoksiaan, mutta Poen ensimmäiset julkaisut eivät herättäneet aikalaistensa kiinnostusta. Vuonna 1835 hänestä tuli Southern Literary Messenger-lehden toimittaja ja hän kirjoitti lehteen muun muassa kirjallisuusarvosteluja. Baltimoressa Poe meni naimisiin serkkunsa Virginia Clemmin kanssa. Poe julkaisi vain yhden romaanin, Arthur Gordon Pymin selonteko, vuonna 1838.

Vuonna 1839 Poesta tuli Burton’s Gentelman’s Magazinen toimittaja Philadelphiassa. Hänen sopimuksensa velvoitti häntä kirjoittamaan kuukausittain jotain, ja tuolloin hän kirjoitti esimerkiksi yliluonnollisesta kauhusta kertovan Usherin talon tuho. Poen ensimmäinen dekkaritarina julkaistiin Graham’s Lady’s and Gentleman’s Magazine-lehdessä, nimellä Rue Morguen murhat.  Tässä lehdessä Poe julkaisi vuosien varrella monet arvostetuimmat tarinansa. Vuonna 1843 hänen Kultakuoriainen-tarinansa voitti philadelphialaisen sanomalehden järjestämän kilpailun 100 dollarin palkinnon, mikä toi hänelle paljon julkisuutta. Vuonna 1845 julkaistiin Korppi, joka nosti hänen kuuluisuutensa uudelle tasolle. Poen vaimo Virginia kuoli 1847, jonka jälkeen Poe yritti löytää uutta puolisoa ja kosiskeli useita morsianehdokkaita, mutta tämä ei tuottanut tulosta pitkällä tähtäimellä.

Elämänsä aikana Poe ehti olla toimittajana lukuisissa lehdissä, joissa hän julkaisi sekä tarinoitaan että kirja-arvosteluja. Hän oli aikansa ensimmäinen yhdysvaltalainen kirjailija, joka elätti itsensä pelkästään kirjoituksillaan. Tästä huolimatta Poe eli jatkuvassa köyhyydessä, sillä hänen saamansa kirjoituspalkkiot olivat pieniä. Hänen aikanaan ei ollut tekijänoikeuslakeja, joten amerikkalaiset kustantamot julkaisivat mieluummin ilmaiseksi englantilaisten kirjoittajien töitä kuin maksoivat amerikkalaisten kirjoittajien teosten julkaisemisesta. Viimeisinä vuosinaan Poella ei ollut paljoa töitä, joten hän eli vielä pahemmassa köyhyydessä, vaikka saikin Korppi-runonsa seurauksena hetkellisesti suurta mainetta. Hän kuitenkin kirjoitti paljon tarinoita ja arvosteluja vielä viimeisenäkin vuotenaan.

Poen elämää riivasi alkoholiriippuvuus. Häntä jännitti suurelle yleisölle puhuminen, joten sherrylasillisen juominen ennen puhumista saattoi laukaista pitemmätkin juomingit hänen kohdallaan. Välillä hän saattoi olla pitempiäkin aikoja juomatta, mutta sortui pulloon kuitenkin aina lopulta ja viimeisinä viikkoinaan hän käytti rankasti alkoholia. Poe kuoli Baltimoressa tuntemattomiin syihin vain 40-vuotiaana. Ehkä juopotteluun, ehkä sydänvikaan, ehkä johonkin muuhun.Varmaksi ei tiedetä, sillä Poelle ei koskaan tehty ruumiinavausta.

Kuten jo edellä mainittu, Poe kirjoitti vain yhden romaanin. Runoja hän kuitenkin kirjoitti noin sata ja tarinoita noin 70. Poe käytti tekosissaan paljon symbolismia ja kuvasi epänormaaleja ja itsetuhoisia mielentiloja. Poe luultavasti tunnetaan eniten surun ja epätoivon riivaamista kauhutarinoistaan, mutta hän oli myös salapoliisikirjallisuuden ja tieteistarinoiden edelläkävijä, vaikuttaen esimerkiksi Sherlock Holmesin syntyyn. Myös Robert Louis Stevenssonin Tohtori Jekyll ja Mr. Hide sekä Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva ovat saaneet inspiraatiota Poen tarinoista.

 

Omat lempparini Poelta ovat Punaisen kuoleman naamio ja Korppi. Onko sinulla jotain suosikkia?

 

 
Kuva Pixabay


Kommentit

  1. Tää kalenteri on niin kiva! Innolla avannut joka postauksen :D ♥ Mun lemppari Poelta on niin ikään Punaisen kuoleman naamio, muuten siitä kokoelmateoksesta jäi ikävästi mieleen se, että aina Poen tarinoissa kissoille käy huonosti, miksi?! xD Täytyisi kyllä lukea näitä uudelleen. Se sun savolainen Korppi oli myös ihan huikea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla! :) <3 Aijaa, en ole kiinnittänyt huomiota, onkohan Poella ollut joku patoutunut kissaviha sitten. :'D Kiitos. :D

      Poista

Lähetä kommentti