Halloween-blogikalenteri osa 5: Helppoja ja halpoja Halloween-koristeita

Koska kauppojen tarjonta Halloween osalta on ollut kehno, päädyin ostamaan askartelutarvikkeita kirjakaupasta ja yhtenä iltana laitoin sitten true crime podcastin pyörimään ja ryhdyin askartelemaan. Halusin tehdä jotain simppeleitä koristeita ikkunaan ja jonkinlaisen tuikkukipon ikkunalaudalle. 

Lepakot ovat aika peruskoristeita Halloweenina, joten päädyin tekemään niitä. Halusin tehdä jonkinlaisen lepakkoparven ikkunaan. Piirsin ensin paperille lepakon mallin kolmessa eri koossa, jonka jälkeen jäljensin hahmot mustalle kartongille, leikkasin ja kiinnitin ikkunaan. Tosi perusjuttuja nämä askartelut, en halunnut mitään liian monimutkaista, koska se suurimmalla todennäköisyydellä jäisi kesken. :'D

Lepakkojen lisäksi askartelin parit hämähäkinseitit. Yritin ensin käyttää tähän kartonkia, mutta se oli liian paksua, joten lopulta päädyin valkeaan kaavapaperiin. Valkea leivinpaperi kävisi tässä myös hyvin! Yritin ensin leikellä seittikuviota itsekseni, mutta siitä tuli kaikkea muuta kuin seitin näköistä, joten lopuksi päädyin selailemaan Pinterestistä ohjetta. Sieltä löytyikin helppo tutoriaali kuvien kera, jonka jälkeen ymmärsin, miten paperi kannattaisi leikata, jotta se muistuttaisi hämähäkin seittiä. Päädyin tekemään kaksi ja liimasin ne ikkunaan teipin avulla.

Viimeiseksi tein tuikkukipon Halloween-kurpitsateemalla. Sain inspiraation löydettyäni kirjakaupasta oranssia silkkipaperia. Tähän voisi käyttää decoupage-lakkaa, mutta saman asian ajaa vedellä ohennettu erikeeper, on paljon halvempaakin. Sivelin erikeeperiä siveltimellä lasipurkin pintaan, sitten painelin silkkipaperia lasipurkin ympärille, jonka jälkeen sivelin liimaa vielä pinnalle. Kun liima kuivuu, se jättää kovan pinnan eikä paperisen. Loppujen lopuksi laitoin vielä yhden kerroksen silkkipaperia ja liimaa vielä päälle. Kun paperi oli kuivunut piirsin tussilla kurpitsan naaman. Maali olisi ollut peittävämpää, mutta ei ollut sitä, joten tyydyin tussiin. Lopputuloksesta tuli kiva! Voisi tehdä toisen samanlaisen, niin ei näytä kurpitsakippo yksinäiseltä.

Ajattelitko sinä askarrella joitain Halloween-teemaisia koristeita? :)


Kommentit