Halloween-blogikalenteri osa 20: Vähän erilainen omena-puolukkapiirakka

Halusin leipoa jotain vähän erilaista. Ei tätä välttämättä voi ihan Halloween-leipomukseksi sanoa, mutta toisaalta pentagrammi yhdistetään okultismissa pahoilta voimilta suojautumiseen. Varsinkin nykyään ihmiset näkevät symbolissa saatanallisia viboja, vaikka pentagram on ollut käytössä jo antiikin Kreikassa ja Babyloniassa. Wiccalaisuudessa se on uskon symboli ja on symbolisoinut kristinuskossa Jeesuksen viittä haavaa. Minulla ei ole ikinä ollut mitään erityistä suhdetta pentagrammiin, mutta tykkään siitä ihan sen aiheuttaman shokkiefektin takia. :D Hassua, miten niin usein ihmisillä tulee pentagramista mieleen saatananpalvonta ja merkin kantajaa pidetään saatananpalvojana. Harva symboli herättää niin paljon reaktioita kuin pentagrammi.

Loppusyksyn (tai loppuneen syksyn, tänään satoi nimittäin lunta) kunniaksi halusin tehdä omena- tai puolukkapiirakan. Lopulta päädyin tekemään omena-puolukkapiirakan, sillä omenasadosta jääneitä omenoita ei ollut tarpeeksi ja jääkaapissa oli omenoiden lisäksi isän poimimia puolukoita. Ajattelin, että saisin piirakasta Halloween-henkisen laittamalla piirakan päälle jonkinlaisen koristeen aiheen mukaan. Sen takia päädyin tekemään piirakasta amerikkalaisversion, jonka päälle tulisi taikinakansi. Ensin ajattelin leikata kanteen Jack Skellingtonin tai Halloweenkurpitsan naaman, mutta lopulta päädyin tekemään pentagrammin enkä laittanut kokonaista kantta piirakan päälle. Reseptin piirakkaan otin Kinuskikissan ohjeesta, mutta korvasin voin vegaanisella margariinilla ja voitelin piirakan kananmunan sijaan kauramaidolla ja kilon sijaan laitoin omenoita noin 600 grammaa ja 400 grammaa puolukoita. Mielestäni omenan ja puolukan yhdistelmä toimi piirakassa todella hyvin. Puolukka tuo mukavaa kirpeyttä ja vaniljakastike sopi piirakan kanssa hyvin. Kivaa oli leipoa pitkästä aikaa. :) Yleensä tykkään tehdä piirakkataikinoista valuvia, sillä paistamisen jälkeen pohjasta tulee ihana kuohkea. Välillä on kuitenkin kiva kokeilla vähän erilaisia reseptejä.




Kommentit