Halloween-blogikalenteri osa 10: Tosielämän kummitustarinoita

Kokosin tähän muutamia tosielämän yliluonnollisia tarinoita, joita olen tutuilta kuullut. Minusta tällaiset tarinat ovat todella karmivia. Muistan, kun joskus perheen kanssa vietettiin mökkiviikonloppua Syötteellä ja innostuttiin yksi ilta kertomaan karmivia sattumuksia, joita joillekin tutuille oli käynyt. Meni vähän tunteisiin, enkä sitten saanut yöllä unta, koska pelotti. :D Tiedätkö sinä jotain tosielämän kummitustarinoita?

Spooky baarikeikka

Kaupungissa oli baari, joka oli ollut aikoinaan sotasairaala ja jossain vaiheessa vankila. Baari on todella suosittu ja on täynnä mutkaisia käytäviä ja pieniä oleskeluhuoneita. Välillä baariin murtauduttiin öinä, jolloin baari oli kiinni ja pöllittiin sieltä viinaa. Baarin omistaja palkkasi vartiointifirmasta vartiointipalvelun eli jonkun vartijan pitäisi olla baarissa vahtimassa öinä, jolloin baari ei ollut auki. Kyse ei siis ollut mistään parin tunnin keikasta, vaan vartiossa piti olla koko työvuoron ajan. Veljeni tuttu oli ollut vahtivuorossa ja hän oli makoillut baarin sohvalla baaritiskin lähellä. Hän oli kuullut askelia jostain nurkan takaa ja mennyt katsomaan, oliko baarissa murtovaras jossain baarin oleskeluhuoneista. Aina kun vartija oli mennyt kurkkaamaan jonkin nurkan taakse, askeleet olivat kuuluneet jossain kauempaa. Vartija oli huutanut, että "tule esiin", mutta äänet olivat loppuneet. Vartija ajatteli, että ehkä äänet olivat tulleet jostain laitteesta. Hän palasi takaisin baaritiskin lähelle. Vartijalla oli ollut tuopillinen vettä baaritiskillä. Jossain vaiheessa hän näki, miten tuoppi oli yhtäkkiä lähtenyt liukumaan baaritiskillä ja tippunut lattialle. Siinä vaiheessa vartija oli sännännyt ulko-ovelle ja viettänyt lopun vuorostaan käsi oven kahvalla. Tuon yön jälkeen vartija ei enää suostunut menemään kyseiseen paikkaan vartioimaan.

Kummitussaari

Lapsuudenkotini sijaitsee pienessä kylässä Iisalmessa ja lähijärvessä on pieni saari. Saaressa on korkea kumpu. Ennen vanhaan kyläläiset menivät kaupunkiin veneellä. Myös vainajat kuljetettiin veneellä kaupunkiin. Kerran kävi niin, että oli kaamea myrsky ja erästä vainajaa oltiin kuljettamassa, mutta myrskyn takia veneilijät päättivät pysähtyä saarelle ja haudata vainajan sinne. Eräs vanhempi kyläläisemme kertoi joskus, että oli nuorena poikana soutanut saaren ohi ja saarella oli näkynyt hautajaisasuun pukeutunut nainen. Se ei ollut ainoa kerta, jolloin hän oli nähnyt tämän naisen. Yhtenä kertana nainen oli lähtenyt kävelemään vettä pitkin venettä kohti. Kyläläinen kertoi, että siinä vaiheessa hän oli lähtenyt soutamaan takaisin kotiin päin hirveätä vauhtia, eikä ollut uskaltanut katsoa, seuraako nainen vielä. Minäkin olen käynyt tuolla saarella useasti, varsinkin talvisaikaan sinne on kiva kävellä jäätä pitkin. Tuon kummitustarinan kuultuani en kyllä enää uskaltaisi mennä saareen yksin!

Mummoa hakemaan

Tämä tarina on tapahtunut Lapissa. Tarinan miehellä on suvussa ollut shamaaneja. Hänen mummonsa oli ollut sairas ja joutunut sairaalaan. Yhtenä iltana mies oli ollut isoisänsä kanssa kodassa istumassa iltaa hiihtoreissun jälkeen. Mies oli hetkeksi lähtenyt ulos. Isoisä kuuli kodasta, että mies puhui ulkona jonkun kanssa. Tämän jälkeen mies tuli takaisin sisälle kotaan ja kohta miehen isä tuli sisälle myös. Isoisä oli sanonut, että aa juttelit isäsi kanssa, mutta isä sanoi, että ei, hän vasta saapui kodalle. Isoisä sitten kysyi, että no kenenkä kanssa mies oli sitten jutellut. Mies sanoi, että metsästä oli saapunut hiihtäen mies, joka oli pysähtynyt ja jutellut hänelle. Hiihtääjä oli sanonut, että on menossa hakemaan isoäitiä. Tämän kuultuaan isoisä oli lähtenyt ja mennyt sairaalaan. Hän oli saanut tietää, että mummo oli kuollut. Isoisä kysyi lapsenlapseltaan, että kenen kanssa tämä oli oikein siellä kodalla jutellut. Mies oli kuvaillut tämän hiihtäjän ja isoisä sanoi, että se on ollut isoisän isä, joka oli kuollut monia vuosia sitten. Mies ei siis ollut koskaan tavannut isoisoisäänsä, joten hän ei ollut tunnistanut tätä, mutta isoisä tunnisti kuvailun perusteella. Tämä isoisoisä oli ollut shamaani.

Creepy Airbnb

Eräs tuttavapariskunta oli ollut yhtenä kesänä Pohjois-Lapissa reissaamassa. He olivat vuokranneet huoneen rakennuksesta, jonka huoneet olivat kaikki Airbnb-asuntoja. Rakennus oli jossain syrjäseudulla. Ovessa oli aikalukko eli rakennuksen ulko-ovi menisi lukkoon tietyn kellonajan jälkeen eikä ovea saisi sen jälkeen auki. Pariskunnalle oli kerrottu, että he olisivat ainoita asukkaita rakennuksessa sinä aikana eli muut asunnot olisivat tyhjillään. He saapuivat rakennukselle illalla ja menivät sisään omistajalta saamallaan avaimella. He ensin miettivät, tarvitseeko Airbnb-asunnon ovea laittaa lukkoon, kun kerta rakennus olisi heitä lukuunottamatta tyhjillään ja ulko-ovi olisi kuitenkin lukossa. Lopulta he päättivät lukita myös asunnon oven ja rupesivat nukkumaan. Keskellä yötä he heräsivät siihen, että joku riuhtoi heidän asunnonsa oven kahvaa. Pariskunta oli kauhuissaan eivätkä he uskaltaneet tehdä mitään, kuuntelivat vaan, kun joku käytävässä yritti päästä heidän asuntoonsa sisään. Lopulta tämä oven hakkaaja luovutti ja pariskunta kuuli askelten loittonevan heidän oveltaan. He eivät uskaltaneet nukkua enää vaan valvoivat aamuun asti ja poistuivat asunnosta. He ilmoittivat tästä tunkeilijasta asunnon omistajalle, joka ihmetteli asiaa, sillä tosiaan muissa asunnoissa ei ollut ketään majoittujaa tuohon aikaan ja ulko-ovi oli yöllä lukossa. Kuka siis oli ollut rakennuksessa yöllä?

Picture from Inc. Magazine

Kommentit