Halloweenkalenteri osa 14: Kurpitsafocaccia

Minulla alkoi eilen viikon mittainen syysloma ja tultiin viettämään ensimmäinen lomaviikonloppu Leville. Täällä on jo ihan täysi talvi päällä! Minun on ollut tarkoitus nyt syksyn aikana kokeilla tehdä kurpitsafocacciaa. Tätä piti siis tehdä jo viime syksynä, mutta en saanut aikaiseksi. Ajattelin, että leipominenhan olisi mukava ajanviete mökkiviikonlopulle ja lomalle muutenkin, joten leivoin tänään focacciaa. Focaccia on aika aikaa vievä leipomus, koska se vaatii pitkät kohotusajat plus tässä tapauksessa kurpitsan pilkkominen ja paahtaminen vie oman aikansa. Resepti on kuitenkin simppeli ja helppo. Ja lomalla on aikaa puuhastella! En ole koskaan aikaisemmin edes kokeillut perusfocaccian tekoa, mutta tulipahan nyt kokeiltua tällaista kurpitsaversiota. :'D Tämä käyttämäni resepti ei siis ole mikään italialainen resepti, vaan bongasin tämän K-ruoan sivulta. Korvasin hunajan sokerilla, mutta muuten seurasin ohjetta. Resepti ainakin näyttää aika perusfocacciareseptiltä, paitsi poikkeuksena kurpitsasoseen lisääminen taikinaan. Ostin aika ison kurpitsan ja siitä jäi todella paljon yli, tähän reseptiin tarvitaan vain pari desiä sosetta. Ajattelin tehdä lopusta kurpitsasta vaikka kurpitsakeittoa, nam. <3 Mietin juuri tänään, että miksi Suomesta ei saa valmista kurpitsasosetta kurpitsaleipomuksia varten, mutta pikaisella googlettelulla huomasin, että kurpitsasosetta  saakin! En ole itse törmännyt sellaiseen kaupassa, mutta ainakin K-kaupan sivulla näytti olevan. Valmis sose olisi kätevä silloin, kun haluaa jotain kurpitsaista tehdä, mutta ei välttämättä jaksa tehdä itse sosetta. Minä ainakin vihaan kurpitsan pilkkomista. Mieluusti skippaisin sen vaiheen.

Laitoin focaccia-taikinan päivällä kohoamaan. Lopulta se oli valmista myöhään iltapäivällä. Oli kiva käpertyä viltin alle illalla, katsoa leffaa, juoda teetä ja syödä tuoretta focacciaa. :) En tiedä, miksi tästä ei tullut yhtä oranssia kuin tuosta reseptin kuvasta, mutta onneksi oli hyvää. Ei ihan italialaisen focaccian veroista, mutta hyvää silti. Kurpitsa ei maistunut ollenkaan, vaikka laitoin vähän enemmän kuin mitä ohjeessa oli. Ehkä ensi kerralla voisi laittaa sosetta vielä enemmän ja taikinaan vähän kurkumaa tuomaan lisäväriä. Voisi myös kokeilla tehdä jonkinlaisen koristekuvion focaccian pintaan. :)




Kommentit

  1. Näyttääpä hyvältä! Mä taisin tosiaan nähdä jonkun kurpitsasoseen meidän cittarissa yksi päivä :D Mietin samaa, että en aina jaksaisi tehdä sitä duunia kokonaisen kurpitsan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä en oo huomannu valmista sosetta, sellanen säilyle ois kätevä niin sellasen vois ostaa kaappiin pahan päivän varalle. :D

      Poista
  2. Näyttää tosi hyvältä! :) Mä ostan nykyään kurpitsasoseen purkkitavarana. Sitä löytyy useimmiten Cittarin Amerikka-hyllystä. Ennen paahdoin ja soseutin itse, mutta siinä on kyllä ihan tajuton duuni. Yksi ilta menee oikeastaan siinä ja sitten seuraavana päivänä pääsee vasta leipomaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, pitääpä muistaa kattoo kun seuraavan kerran käyn Cittarissa! Joo ja mä inhoon kurpitsan pilkkomista yli kaiken, kauhean työlästä hommaa... Valmis sose pelastaa hermot!

      Poista

Lähetä kommentti