Halloweenkalenteri osa 9: Synkiölle sopivat ulkoiluvaatteet

Satsasin etukäteen loppukesästä tulevan syksyn ulkoiluvaatteisiin ja tilasin pipon, fleecehupparin ja sadetakin. Kaksi viimeisintä tilasin EMP:ltä ja pipon Pahikselta. Olen pitkään kaivannut jotain synkkiä ulkoiluvaatteita, mutta niitä on vaikea löytää. Tämän lisäksi tarvitsin syksyn sateilta suojautumista varten sadetakin, mutta tuntui, että kaikki kauppojen sadetakit olivat keltaisia tai muun syyn takia omaan makuun sopimattomia. Googlettelin hakusanoille "musta sadetakki" ja löysin vaikka ja minkälaista. Onneksi EMP:ltä löytyi kiva, simppeli ja musta sadetakki. Siitä minulla ei ole nyt tässä postauksessa kuvaa, mutta sadetakki on pelastanut monet aamut, kun olen sateessa pyöräillyt töihin. Samassa EMP:n tilauksessa tilasin myös tämän kuvissa näkyvän fleecehupparin. Olin tätä jo pitkään ihastellut EMP:n mainoksissa (damn you kohdistetut mainokset), mutta en ollut raaskinut tilata. Nyt ajattelin, että lämpimästä fleecestä olisi iloa lenkkipolulla ja töihin tai töistä kotiin kävellessä. Se on ihanan lämmin ja pehmoisantuntuinen. <3 Olen nyt alkanut siis kävellä töihin, koska en uskalla enää jäiden takia pyöräillä. Ja lenkeillä olen pitänyt tätä jo pidemmän aikaa. Fleecessä on kivoja yksityiskohtia kuten okkultistisia kuvioita, käärmeitä ja myrkkypulloja. Kaikkea mukavaa ja piristävää. :D Lenkkilookkiini kuuluu myös uudehko Killstarin pipo, jonka tilasin samalla kuin viime asupostauksessa näkyvät Killstarin kengät. Tämä pipo on ollut toivelistalla jo pitkään, mutta se oli myös kauan loppu Pahiksen varastosta. Sain kesällä ilmoituksen, että pipoa on saapunut taas valikoimiin ja tein tilauksen heti. (Samalla vahingossa tuli ostettua ne kengätkin hups.. Olin heikko.) Minulla oli siis ollut etsinnässä joku vähän kevyempi pipo, joka sopisi hyvin syys- ja kevätkeleihin. Talvipiponi ovat niin superpaksut, että ne päässä tulisi kaamea hiki syksyllä, vaikka tuuli onkin välillä todella kylmä.

Seuraavaksi olisi tarkoitus hommata hyvät vaelluskengät ja kuorivaatteet. En ymmärrä, miksi kaikki Partioaitat ja muut tuntuvat olevan aina täynnä kauhean räikeätä tai tylsän väristä vaatetta. Ja sen lisäksi on todella vaikea löytää kokomustia urheilukenkiä: juoksulenkkareita, salikenkiä saatikka vaelluskenkiä. Asiaa vaikeuttaa vielä sekin, että minulla on 36 koon jalka. Katsotaan, jospa sitä jotain kivaa ja laadukasta löytyisi... 



Viime kuulumis- ja asupostauksessa kerroin meidän uudesta perheenjäsenestä, Kamista. Hän esiintyy nyt näissä kuvissa fiksuna ja filmaattisena. :D En ymmärrä, miten hän näyttää melkein jokaisessa otetussa kuvassa joko maailman surkeimmalta koiralta tai sitten aivan hassulta. :D Hän onkin hassu koira, joka naurattaa meitä joka päivä. Hän on kaksivuotias ja havaittavissa onkin pientä uhmaikää. Kami myös keskustelee huskymaisesti meille ja on vähän haukkuherkkä. Ei onneksi hauku jokikiselle äänelle, mitä kerrostalossamme kuuluu, mutta on meidät pari kertaa yöllä herättänyt haukunnallaan. Toivotaan, että hän pikkuhiljaa tottuu kerrostalossa asumiseen, ainakin hän on hienosti oppinut menemään hissiin ja käyttämään portaita. Silloin kun hän oli meillä ensimmäistä kertaa yökylässä kesällä, hän ei suostunut millään menemään hissiin tai kulkemaan portaita. Molemmat olivat pelottavia. Kami on myös kova vetämään, mutta uskon, että saadaan hänet koulutettua kävelemään mallikkaasti hihnassa. Aloitettiin koirankoulutuskurssi verkossa ja siinä keskitytään ensin kontaktin ottamiseen ja palkkaussanan tai naksuttimen ehdollistamiseen. Harjoitellaan siis ensin näitä ja siirrytään sitten kurssissa eteenpäin. 

Kami on kotiutunut hienosti ja on ollut todella reipas poika. <3 Toivon, että hänelle ei jää mitään eroahdistusoireita kodinvaihdosta, mutta ei olla ainakaan vielä huomattu mitään. Toki ei tiedetä, haukkuuko hän, kun on yksin päivällä kotona. Toivottavasti ei. Ei ainakaan olla saatu mitään valituksia naapureilta. Kami on todella läheisriippuvainen, mutta se on aika tyypillistä tälle rodulle. Kami on siis rodultaan landseer. Landseereita on alun perin käytetty vesipelastuksessa ja kalastajien apuna. Sen takia ne rakastavatkin uimista. Toivottavasti päästään ensi kesänä uimaan, harmi että täällä Rovaniemellä ei ole koirauimalaa. Onneksi voidaan nyt talvella ulkoilla paljon, leikkiä ja opettaa uusia temppuja peruskoulutusta unohtamatta. :)

En ihan vielä ole käsittänyt, että Kami on meidän koira, mutta ehkä siinä kestää hetken, ennen kuin oikeasti ymmärtää, että Kami ei ole menossa mihinkään, vaan meidän koti on hänenkin koti. <3




Kommentit