Kuinka aion selvitä karanteenista

Nämä kuvat otin lähes kaksi viikkoa sitten, kun käytiin Songassa, jonne on kolmisenkymmentä kilometriä Rovaniemeltä. Käveltiin metsässä ja järven jäällä ja tehtiin nuotio järvenrannalle. Juotiin kahvia ja paistettiin makkaraa. Taivas oli upean kirkas! Eikä muutenkaan ollut maisemissa valittamista.

Ajattelin kirjoittaa siitä, mitä kaikkea olen nyt tänä poikkeusaikana tehnyt pitääkseni pääni kasassa. Sosiaalisena ihmisenä jatkuva sisällä olo on minulle raskasta, kaipaan kavereita ja harrastuksia! Onneksi kuitenkin perheen luona ollessa ei ole ahdistanut samalla tavalla kuin Turussa. Viime lauantaina matkustin lähes autiossa junassa vanhempieni luokse Iisalmeen. Lapsuudenkotini on aina ollut minulle turvapaikka, täällä viihdyn pitemmänkin ajanjakson verran. Maaseudun rauha tekee välillä hyvää, ja täällä korvessa saa lenkkeillä rauhassa ilman koronapelkoa. Yleensä minulla ei ole näin usein tilaisuuksia nähdä perhettäni, joten jotain hyvää tässä poikkeustilanteessa on. Tietenkin ukkia ja mummua en nyt pysty näkemään, se harmittaa paljon. Toivon, että he ja kaikki muutkin läheiseni pysyvät terveinä.

Kouluhommia olisi vielä vaikka kuinka paljon tekemättä, mutta olen yrittänyt olla itselleni armollinen ja tehnyt myös kaikkea kivaa. Se on muutenkin välttämätöntä oman jaksamisen ja positiivisen mielentilan takia. Ajattelin listata tähän, mitä kaikkea kivaa olen tehnyt saadakseni ajan kulumaan ja pitääkseni mielialani korkealla. Välillä on sellainen fiilis, että tekisi mieli vain jäädä peiton alle angstaamaan loppupäiväksi, mutta se ei olisi järkevää kropalle eikä mielelle.



1. Luovien asioiden tekeminen

Luovat harrastukset ovat minulle tärkeitä ja olen pyrkinyt tekemään joka päivä jotain luovaa. Blogia olen päivittänyt aika ahkerasti ja siitä olen tykännyt. On mukavaa ottaa kuvia, muokata niitä ja miettiä postausta. Haluaisin ottaa enemmän asukuvia, mutta päivät kotona ollessa ei tule pukeuduttua kovin hehkeästi. :D Onneksi pääsiäinen on tulossa, viikonloppuna otan varmasti jotain asukuvia! Blogin lisäksi olen soittanut pianoa ja laulanut, täällä lapsuudenkodissani on kaunis vanha piano. Tällainen talo maalla ilman naapureiden läheisyyttä on aivan loistava paikka musisoinnille, ei tarvitse stressata kiukkuisia naapureita! Viime aikoina olen soittanut muun muassa Chopinia ja Dvorákia ja Amélie-elokuvan soundtrackiä.

Nyt kun vapaa-aikaa on enemmän käsillä, haluaisin jatkaa pitkästä aikaa myös muita luovia harrastuksia. Haluaisin piirtää taas ja ommella jotain kivaa. Neulon joka päivä, sillä en osaa katsoa telkkaria ilman että tekisin samalla jotain käsilläni. Nyt olen neulomassa villatakkia veljentytölleni. Käsityöt ovat olleet minulle aina rakas harrastus, mutta ompelu on jäänyt todella vähälle viime vuosina. Äitillä on paljon kankaita, joten ehkä innostun nyt ompelemaan jotain. Piirustustarvikkeita en ottanut mukaani Turusta, mutta eiköhän niitä täältäkin löydy.

2. Urheilu ja kehonhuolto

Minua hieman ahdisti kuntosalien sulkeutuminen, mutta olen sitten keksinyt vaihtoehtoisia treenimuotoja. Lenkkeily on ollut yksi niistä, juokseminen tai kävely. (Jos haluat kisailla kavereiden kanssa, niinladatkaa Walk to Mordor-sovellus ja kisatkaa, kuka ehtii Mordoriin ensin. :D, tätä ollaan tehty muutaman kaverin kanssa.) Turussa en ole lenkkeillyt huonon sään takia pitkään aikaan, mutta nyt Rovaniemellä ja Iisalmessa olen lenkkeillyt päivittäin. Tällä viikolla täällä on ollut jo aika keväinen sää, lumi alkaa pikku hiljaa sulaa pois ja aurinko paistaa. Lenkkeillä saa ihan rauhassa, sillä näillä meidän lähiteillä kulkee harvoin autoja. Vanhempien kanssa ollaan käytetty koirat lenkillä, ja välillä teen myös sen lisäksi lyhyen juoksulenkin, aina silloin kun kroppa kaipaa vähän intensiivisempää liikuntaa.

Lenkkeilyn lisäksi olen tehnyt jumppia Nike Training-sovelluksesta. Sovellus on ilmainen, ja siellä on laaja valikoima erilaisia treenejä, jonka lisäksi on mahdollista luoda oma treenisuunnitelma. Treenejä on niin kehonpainolle kuin käsipainoille tai tangolle. Itse voi valita, minä valitsin treenisuunnitelman ilman lisäpainoja. Parina viime päivänä olen jumpan sijaan joogannut, sillä kroppa on tuntunut olevan jumissa, varsinkin selkä. Ei ole ollut opiskeluergonomia ihan kunnossa... Joogan jälkeen tulee aina niin hyvä fiilis, suosittelen! Olen käyttänyt DailyYoga-sovellusta, mutta muitakin löytyy ja Youtubekin on täynnä erilaisia joogavideoita.


3. Meditaatio

Meditaatio on hyvä tapa harjoittaa mieltä ja oppia olemaan erilaisten ajatusten kanssa. Meditaatio voi aluksi tuntua todella hankalalta, varsinkin jos ei ole tottunut vain olemaan paikallaan. Minä olen aika levoton ihminen, en osaa olla paikallaan tekemättä mitään, joten aluksi meditoidessa tuntui, että ei tämä voi onnistua, että miten saisin mielen tyhjennettyä. Olen multitaskaaja, joten minulle on tehnyt vain hyvää olla hetki paikallaan tekemättä mitään ja kuullostella omaa kroppaa ja mieltä. Meditoidessa ei ole tarkoitus olla aina ihan mieli tyhjänä, vaan annetaan ajatusten tulla ja mennä. Opitaan olemaan niiden kanssa. Olen käyttänyt Headspace-sovellusta, se on maksullinen, mutta mielestäni hinnan arvoinen. Olen aiemmin käyttänyt ilmaista Insight Timeria, siitä voi vaikka aloittaa jos ei halua heti maksulliseen sovellukseen siirtyä. Tykkään Headspacesta, koska siellä on erilaisia teemakursseja valittavana, esimerkiksi nyt olen tehnyt Anxiety-kurssia, se on ollut tosi opettavainen! Jos ei halua tehdä teemakursseja, voi myös valita yksittäisiä meditaatioita ja sovelluksessa on myös uniosio, missä on unimeditaatioita, erilaisia "iltasatuja", unettavaa musiikkia tai ääniä jne. Yritän meditoida aamulla herättyäni, silloin on kiva aloittaa päivä. Toisaalta voisi olla mielelle hyvä breikki tehdä meditaatio keskellä päivää, sitä en ole kokeillut. Välillä illalla nukkumaanmennessä on levoton olo, joten olen silloin kuunnellut jonkin unimeditaation.

4. Onnellisuus/tyytyväisyyspäiväkirja

Tätä olen tehnyt jo pidempään. Tämä on hyödyllinen varsinkin, jos kokee vaipuvansa usein negatiivisiin ajatuksiin ja halua oppia ajattelemaan positiivisemmin. Ideana on listata asioita, joista on tyytävinen/onnellinen sinä päivänä. Teen tämän ennen nukkumaanmenoa, ja listaan AINA viisi asiaa, joista olen ollut onnellinen/tyytyväinen sinä päivänä. Viisi voi tuntua monelta, mutta kyllä olen ne aina sitten lopulta keksinyt, vaikka välillä joutuu ankarasti miettimään. Ideana on, että keskitytään päivän positiivisiin asioihin negatiivisten sijaan. Asiat voivat olla vaikka kuinka pieniä, ja onkin hyvä, että näkee arkisissakin asioissa positiivisuutta, esimerkiksi hyvä aamupala, kiva lenkki koirien kanssa, saunominen, mummulle soittaminen...

5. Puhelut & videopuhelut

Nämä ovat erityisen tärkeitä nyt, kun ei pysty näkemään isovanhempia tai kavereita. Olen lähes päivittäin yhteyksissä perheeni ja ystävieni kesken, joka päivä ei soitella, mutta viestitellään kyllä. Meillä on ollut suunnitteilla muutaman ystävän kanssa skypeviini-ilta, katsotaan milloin se saadaan pidettyä. On kiva välillä vaikka vaan lähetellä jotain tyhmiä memejä, yhteydenpidon ei aina tarvitse olla syvällistä.

6. Sarjat ja leffat

Tämä on varmaan aika itsestäänselvyys, mutta listasin kuitenkin. :D Nyt on tehnyt mieli katsoa jotain hömppää, paras tällä hetkellä on RuPaul's Drag Race! Draamaa ja upeita pukuja sekä meikkejä, eipä muuta tarvita. Isän kanssa ruvettiin katsomaan Bondeja, Viaplaystä löytyy kaikki. Casino Royale on ainoa näkemäni Bond-leffa, joten ajattelin sivistää itseäni hieman. Ja vanhat bondit käy niin hyvin hömpästä, sillä nykyajan katsojalle ne vaikuttavat hieman kieliposkessa tehdyiltä. Aloitin myös Mindhunter-sarjaa, mutta en päässyt siinä kahta jaksoa pidemmälle. Buffykin on minulla kesken, ei vaan ole tehnyt mieli katsoa mitään liian vakavaa... No Buffy ei kyllä liian vakava ole yleensä, mutta tuo vika tuotantokausi kyllä.



Kommentit

  1. Meditaatio tekisi monelle hyvää. Eletään kuitenkin aika hektisessä maailmassa ja tarkkaavaisuushäiriöt vaan lisääntyvät. Nyt ainakin olisi aikaa sille.
    Walk to Mordor pitää todellakin ottaa käyttöön! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep todellakin! Ihmiset ei enää osaa vain olla, pitää koko ajan olla somee selailemassa tms. Hyvää tekee olla välillä vain ajatustensa kanssa.

      Eiku vaan kävelemään Mordoriin! Mulla on vielä about 2800km jäljellä :D

      Poista

Lähetä kommentti