Pakanalliset syysmessut 2020

Lauantaina olin Helsingissä Pakanallisilla syysmessuilla. Ne järjestettiin Pasilan vanhoilla veturitalleilla ja tänä vuonna messujen teemana oli noituus. En itse harrasta mitään uskontoa (vai onko se oikea termi harjoittaa? :D), mutta minua kiinnosti messujen aihe jo ihan historiallisessa mielessä. Ja kaikenlainen noituuteen liittyvä on mielenkiintoista, vaikka en taikajuttuihin uskokaan, varmasti aika moni tummiin pukeutuva ajattelee näin. :D En ollut ostanut messuille ennakkoon lippua, joten tunti saatiin jonotella ulkona ennen kuin päästiin sisään. Olin vieläpä valinnut tosi fiksusti korolliset saappaat jalkaan, siinä jonotellessa jalat oli jo kipeät. :D Ei siis mennyt kenkävalinta nappiin, mutta halusin vähän sellaista noitamaista lookkia. Harmi, kun en älynnyt asusta ottaa kuvaa, aika perus oli kyllä eli musta pitsimekko ja korolliset nyörisaappaat. Meikistä tein vähän näyttävämmän kuin yleensä, yritin jotain noitavibaa saada siihenkin. Päästyämme sisään messuille, kiersin äkkiä koko paikan läpi, sillä halusin löytää walk in-tatuointikojun. Valitettavasti ajat olivat jo menneet täyteen, joten en saanut tatuointia sillä kertaa. Olisin halunnut ottaa pari riimua. Toisaalta, en tiedä onko tuommoinen työpiste maailman hygieenisin, kun asiakkaita lappaa koko ajan edestakaisin ja vieläpä tällaisina aikoina. Onneksi suurimmalla osalla messuilla olijoista kuitenkin oli maski päässä. 

Messuilla oli paljon kaikenlaisia ihania kojuja, paljon oli erilaisia käsityökojuja, missä myytiin jonkun pienfirman tekemiä koruja, nahkatöitä tai erilaisia taikaesineitä esimerkiksi suitsukkeita, loitsuja tai kynttilöitä. Muutama kirjakoju oli myös, siellä oli tosi mielenkiintoisia kirjoja, ja vitsi miten kauniit kannet monissa oli! Vaatteita oli myös myynnissä. Eniten tykkäsin erilaisista korukojuista, koruja olisin varmaan enemmänkin hamstrannut, jos en olisi pitänyt budjetista kiinni. Okei, budjetti hieman ylittyi, mutta vain hieman, olisi voinut ylittyä reippaasti enemmänkin, jos en olisi pysynyt tiukkana. :D Otin kaikista mielenkiintoisista kojuista käyntikortit mukaan, niin voi sitten netistäkin joskus tilata jotain.



Kojujen lisäksi messuilla oli erilaisia workshoppeja ja luentoja. Workshoppeihin en osallistunut, mutta luentoja kuuntelin peräti kolme. Olisin myös halunnut kuunnella puoli kolmelta alkaneen luennon kuun vaikutuksista, mutta ei ollut yhtään istumapaikkaa siinä katsomossa ja jalat olivat sen verran kipeät, etten jaksanut seisten kuunnella luentoa. Istuskelin kahviossa noin tunnin lepuuttelemassa jalkoja, sen jälkeen tein kolmannen kierroksen kojujen luona. Heti messuille saapuessamme väkeä oli paljon, joten osa kojuista hukkui ihmismassaan enkä niitä huomannu. Kolmannella kiertelykerralla löysin taas jotain kiinnostavia kojuja, joita en ollut huomannu aiemmin. Puoli viideltä alkoi kolmen luennon luentoputki, sattui kaikki mielenkiintoiset luennot yhteen putkeen. :D Onneksi luentojen välissä oli aina vähintään vartin tauko. Ensin kuuntelin luennon suomalaisista villikasveista ja tinktuureista ja öljyistä, mitä niistä voi valmistaa. Luento oli tosi mielenkiintoinen! Ennen keräsin paljon nokkosta, mutta villikasvien keräily on jäänyt vähemmälle viimeisimpien vuosien aikana. Villikasviluennon jälkeen eräs nainen kertoi seidr-taikuudesta, luennon nimi oli Seidr - skandinaavista noituutta viikinkien ajalta. Tämän jälkeen oli vielä illan viimeinen luento eli Suomalaisheimojen keskuudessa harjoitettu perinteinen noituus. Jouduttiin lähtemään vähän ennen luennon loppumista, että ehdittiin Turkuun menevään junaan. Luennon jälkeen olisi vielä esiintynyt bändit Kallomäki ja Chaos Research ja taisi olla jokin tanssiesityskin vielä. Olisi ollut kiva jäädä loppuillaksi vielä, mutta olin ihan väsynyt. Koko päivän kun joutui maskia käyttämään, niin ei kai se ihme. Ja kyllähän tuollainen ihmisvilinässä hyöriminen ja korkokengillä käveleminenkin väsyttää, varsinkin kun jalat olivat ihan muussina. :D



Ajattelin vielä esitellä, mitä kaikkea ostin messuilta. Ihastuin tuohon mustaan kynttilään, joka on koristeltu riimuilla. En muista enää, mitä tuossa lukee, mutta yhdellä sivulla luki volva eli noita ja yhdellä luki kuu. Pitää yrittää vähän googletella, jos löytäisin loppujen sanojen merkityksen. Noita kynttilöitä olisin voinut ostaa enemmänkin, mutta olivat aika hintavia, joten raaskin ottaa vain yhden. Harmi kun heillä ei näytä olevan nettikauppaa, näitä olisi voinut joskus tilata lisääkin. Kynttilän lisäksi ostin parit korvakorut. Ouija-korut ovat aivan ihanat ja kivan näyttävät. En muista yhtään, mikä koju tämä oli, pussissakaan ei lukenut mitään. Näillä varmaan saattaisi nimittäin olla jokin nettikauppa. Söpöt Drink Me-korvikset ostin Talking To Myselfiltä, heillä ainakin on myös nettikauppa! Pahalapsi mainitsi näistä joskus jollain Youtube-videollaan, niin olen heidän korujaan joskus netistä katsonut. Kiva sattuma, että heillä oli koju tuolla messuilla! Näiden lisäksi ostin jotain pukin konttiin, joten niitä en paljasta täällä jos lahjansaaja sattuu lukemaan! Kaikkea kivaa siis löytyi ja tosi mielenkiintoinen tapahtuma oli nämä messut. Toivottavasti ensi vuonna sitten uudestaan. :)



Kommentit

  1. Oi, kumpa olisi viitsinyt lähteä myös! Näytti nimittäin suht laadukkailta messuilta.
    Onko sun korkkareissa pohjallinen? Suosittelen joko iskua vaimentavaa tai vähintäänki semmosta pehmeetä aktiivihiilipohjallista, jos on kiinteet kengät, jos taas jotkin avokkaat niin geelipohjalliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ens vuonna sitten! :) Ei taija olla, pitäis kyllä hankkia. Joissain korkosaappaissa on jo kivat pehmusteet, mutta nää mitkä mulla oli lauantaina jalassa on sellaset, että päkiöissä kyllä tuntuu asfaltti eli kaipais kyllä vähän pehmustetta.

      Poista
  2. Todella mielenkiintoiselta kuulostaa tuo tapahtuma! Harmi kun jäi itsetä välistä koronatilanteen vuoksi tänä vuonna, mutta toivottavasti ensi kerralla uskaltaisi mukaan. Multa löytyy nuo samanlaiset Ouija-korvikset ja on kyllä ihan mun lempparit. Vierastan yleensä noin massiivisia korviksia, mutta nuo ei onneksi koostaan huolimatta tunnu pahalta korvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi mielenkiintoinen tapahtuma, suosittelen! :) Muistatko niiden Ouija-korujen valmistajan? Mietin, että jos heiltä löytyisi nettikauppa niin voisi käydä kurkkimassa vähän mitä sieltä löytyisi...

      Poista

Lähetä kommentti