Maapähkinävoi-mansikka-suklaakakku

Täytin keskiviikkona 28, ja synttäreiden kunniaksi halusin tehdä kakun. Olen addiktoitunut maapähkinävoihin, joten sitä totta kai piti päästä laittamaan kakkuun! Sitten mieleeni tuli jenkkisarjoissa näkyvät peanut butter and jelly sandwichit ja halusin laittaa kakkuun myös mansikkahilloa. Ja suklaahan sopii kaikeen, joten halusin pohjaksi suklaakakun. Kuulostaa överiltä, ja sitähän se on. :D Go big or go home. Vegaanisen suklaakakkupohjan otin K-ruoan sivuilta ja muu tuli omasta päästä.

Suklaakakku: (resepti täältä)

3 1/2 dl kaurajuomaa
2 1/2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 dl rypsiöljyä (käytin sulatettua Keijua)
2 tl valkoviinietikkaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2 rkl perunajauhoja
1 rkl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa

Alkuperäisessä ohjeessa voideltiin ja jauhoitettiin irtopohjavuoka, minä laitoin leivinpaperin irtopohjavuoan pohjalle ja voitelin pohjan ja reunat.

Sekoita kaurajuoma, sokerit, öljy ja viinietikka keskenään. Sekoita toisessa kulhossa keskenään kuivat aineet. Siivilöi kuivat aineet nesteeseen. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Alkuperäisessä ohjeessa käskettiin käyttämään sähkövatkainta, minä sekoitin nopeasti puulastalla. Munattomissa kakuissa on tärkeää, ettei taikinaa sekoiteta kauaa, muuten se ei kohoa. Vegaanisen kakun tekeminen on maailman helpointa, sillä mitään ei tarvitse vaahdottaa, kaikki vaan kulhossa sekaisin ja taikina on valmis! :D

Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 45-50 minuuttia kunnes kakku on kypsä. Leikkaa kakkupohja kahteen osaan sitten kun kakku on jäähtynyt.

Kakun päälle:

soija- tai kauravispiä, käytin Sure Whipiä noin puolet 1 litran purkista
5 rkl sileää maapähkinävoita
mansikkahilloa
tuoreita mansikoita

Vispaa vispi jämäkäksi vaahdoksi ja lisää maapähkinävoi. Laita vähemmän, jos et halua voimakasta maapähkinävoin makua. Sure Whipissä on valmiiksi sokeria, joten sokeria ei tarvitse lisätä, mutta jos käytät jotain muuta vispiä ja haluat vaahdosta imelää, lisää sokeria oman maun mukaan. Tuo Sure Whip on kyllä tosi jämäkkää, pysyi hyvin paikoillaan kakun päällä! Minä en kostuttanut kakkupohjaa mitenkään, sillä pohja tuntui mukavan mehevältä, mutta jos haluat kosteamman kakun, voi pohjan kostuttaa mehulla tai vaikkapa kaurajuomalla. Lusikoin kakun väliin kerroksen mansikkahilloa, sitten kerroksen maapähkinävoikermavaahtoa. Laitoin myös kakun päälle mansikkahillokerroksen ja sen jälkeen päällystin koko kakun lopulla kermavaahdolla. Lopuksi koristelin kakun tuoreilla mansikoilla. Kaupasta löytyi jo kotimaisia mansikoita! Kakusta ei loppujen lopuksi tullut mitenkään superimelä, sillä maapähkinävoi tuo siihen suolaisuutta, mutta yksi pala kakkua silti riitti, oli niin överi ja täyttävä. :D





Kommentit

  1. Paljon onnea synttäreiden johdosta! Herkullisen näköinen kakku, nytpäs alkoi tehdä kovasti mieli jotain leipomusta, mihin tulisi maapähkinävoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Maapähkinävoi sopii kaikkeen <3 T: addikti :D

      Poista

Lähetä kommentti