Kaikki Iron Fistin korkokenkäni

Rakastan Iron Fistin tuotteita. Tutustuin niihin muistaakseni lukioaikoina, ja ihastuin IF:n tuotteiden yksityiskohtiin ja yleisilmeiseen. Omissa kengissäni melkein kaikissa on pääkalloja, mutta IF:n tuotteisiin kuuluu paljon muutakin. Merkiltä löytyy esimerkiksi yksisarvis- tai lammasaiheiset kengät. Itselleni Iron Fististä tulee mieleen tatuoinnit, kauhuelokuvat ja alternative-pukeutuminen. Tuntuu, että viime vuosina Iron Fistin tuotteiden määrä on vähentynyt huomattavasti suomenkielisissä kaupoissa ja nettikaupoissa. Vuosia sitten valikoima oli laajempi.

Täytyy vielä mainita, että aika harvoja IF:n kenkiäni olen käyttänyt, suurin osa on vain ollut koristeena kirjahyllyssäni. :D Käytän muutenkin korkkareita aika harvoin, yleensä juhlissa vain. Rakastan korkokenkiä, mutta olen aika huono niitä pitämään. Arkena pidän yleensä tennareita, maihareita tai suht matalakorkoisia saappaita. Ehkä jalka tottuisi korkkareiden käyttöön, mutta päivä korkkarit jalassa on aina niin tuskaa, että usein en viitsi sitä tehdä. :D Ja nämä IF:n korkkarit on niin kauniita kaikki, en halua, että ne kuluvat liikaa. 

Minulta löytyy myös muita Iron Fistin tuotteita: muutama huppari, takki, käsilaukku, tennarit ja kahdet uggeja muistuttavat talvisaappaat. Nämä kaikki ovat ollet ahkerassa käytössä. Wolfbeater-laukku on ollut vuosikausia suosikkini, mutta nyt se on ollut komerossa pölyttymässä, sillä siihen pitäisi vaihtaa kantohihna enkä ole saanut aikaiseksi. 

Ensimmäiset Iron Fistin kenkäni ovat nämä violetit korkokengät, jotka tilasin netistä. Violetti on lempivärini ja tykkään tosi paljon kaikista yksityiskohdista näissä korkkareissa: koron nyörityksestä, rusetista ja pääkallokuviosta. Iron Fistin kengät ovat hinnaltaan yleensä noin satasen luokkaa, ja näistä taisin muistaakseni maksaa täyden hinnan.



Näitä ihania saappaita tulisi varmaan arjessa käytettyäkin, sillä niillä on helppo kävellä ja tuskin päkiä kipeytyisi niin pahasti kuin korkkareissa. En vaan ole raaskinut ottaa näitä käyttöön. Kengissä on kiva, mutta huomaamaton pääkallokuvio edessä ja takana glitteriä. Upeat. <3 Nämä olisivat uutena yli satasen, mutta ostin nämä jostain Tampereen liikkeestä huimalla alennuksella (taisivat silloin lopetella IF:n tuotteiden myyntiä ja kaikki oli myynnissä halvalla), muistaakseni kenkäpari maksoi 20e. Samalla reissulla ostin kolmet tai neljät parit IF:n kenkiä. :D


Nämä korkokengät ovat avokkaita tukevammat jalassa remmin takia. Rakastan mustan ja pinkin väriyhdistelmää. Iron Fistin kengissä on aina panostettu myös kengän sisäpuoleen ja pohjaan, kaikki yksityiskohdat ovat siis selkeästi mietitty. Pääkallon, kukat ja rusetit ovat lemppareitani, joten pakkohan nämä kengät oli joskus kotiuttaa. Nämä olivat edellisten kenkien tapaan alennuksessa, maksoivat muistaakseni vain kympin.


En muista, mistä hankin nämä kengät. Joko sieltä Tampereen liikkeestä, tai nettikaupasta. Sen muistan, että nämäkin olivat alennuksessa ja maksoivat murto-osan alkuperäisestä hinnasta. Kengissä on kaunis Dia de los Muertos-kuvio, josta tulee mieleen old school-tatuoinnit.


Nämä kiilakorot lähtivät mukaan Tampereen liikkeestä, maksoivat alennuksessa 10-20e. Näitä olin aiemmin ihastellut netissä, mutta en raaskinut yli satasta maksaa. Olin niin tyytyväinen, kun nämä löytyivät niin edullisesti! Kenkien kuvio on aivan mielettömän kaunis ja kiva yksityiskohta on pinkki sisäpinta. <3


Nämä ovat viimeisimmät IF:n kengät, jotka olen tilannut, siitäkin on jo pari vuotta aikaa. Näitä kenkiä ihastelin pitkään netissä, ja niiden tultua alennukseen tilasin ne viimein. Näitä olen kesällä käyttänyt joskus maksimekon kanssa. Yleensä en beigestä värinä välitä, mutta tässä se toimii todella hienosti! Tämä kuosi on yksi lemppareistani.

Apua selasin tässä postausta samalla tehdessäni nettisivuja, ja Brandosilla näyttää olevan IF:n kenkiä aika huikeassa alennuksessa, nyt tekisi mieli tilata muutamat parit. :D Sitten pitäisi ostaa myös uusi kirjahylly, sillä enempää korkkareita ei tuohon nykyiseen enää mahdu. Eikä kauniita korkokenkiä voi kaappiinkaan sulloa piiloon, ne pitää olla esillä, jotta niitä voi ihastella joka päivä. :D


Kommentit

  1. Ihana kokoelma. Varsinkin nuo tokavikat. ♥
    Harmi että Iron Fist lopetti toimintansa ja Brandoksen valikoimassa on enää 36 kokoa lähinnä jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäääh miten mulla on menny tuo tieto ihan ohi :O Harmi, on ollu mun lempparimerkki pitkään. :'( Sitten on ihan pakko mennä tilaamaan muutama pari. :D

      Poista
  2. Apua miten ihania kenkiä ❤️😍
    Mulla on vähän sitä vikaa että tykkään katsella kauniita korkokenkiä mutta en osaa kävellä niillä yhtään :D muutamat omistan mutta harvoin käytän, nytkin on käytössä lenkkari jotka oon ostanu miesten osastolta 9€ :'D maiharit on toiset kengät mitkä on usein jalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varsinkin tollasilla avokasmallisilla on mun mielestä tosi vaikee kävellä, ja päkiäkipu on karsee jos yhtään pitempään on jotkut korkkarit jalassa.. Maiharit on niin mukavat! :D

      Poista

Lähetä kommentti