Slovenia: Bled-järvi

Tässä yksi matkavinkki, jos mietit Sloveniaan menemistä. Bled-järvi on aivan mielettömän kaunis paikka! Olin kesäkuussa 2018 ystäväni kanssa Ljubljanassa muutama yö (voit lukea postauksen täältä), ja yhtenä päivänä teimme päiväreissun bussilla Bledille. Matkaan meni muistaakseni tunti tai vähän alle, eli Bled ei ihan hirveän kaukana Ljubljanasta ole, noin viidenkymmenen kilometrin päässä. Bled-järvellä voi myös majoittua, mutta me teimme vain päiväreissun. Järven rannalla oleva hulppea hotelli ei näyttänytkään siltä, että olisi sopinut meidän matkabudjettiimme...

Vesi on elementtinä sellainen, että se rauhoittaa minua. On ihanaa ja rentouttavaa kävellä veden äärellä, oli se sitten meri tai järvi. Yleensä merellä on vielä suurempi vaikutus minuun, sillä se on järveä niin paljon isompi. Olisi ihanaa joskus asua ihan meren tai järven rannalla. Saisi aina kuunnella veden ääntä. <3






Saavuttuamme järvelle söimme lounasta, jonka jälkeen lähdimme kiertämään järveä ympäri. Bled ei siis ole mikään jättimäinen järvi, mutta kyllä meillä taisi pari tuntia mennä järven ympärikiertämiseen. Pysähdyttiin kyllä usein valokuvaamaan. Olisi ollut ihanaa uida, mutta en ollut älynnyt ottaa uimapukua mukaan. Järven vesi oli niin kauniin väristä, kauempaa katsottuna se näytti ihan turkoosilta. Järven keskellä oli pikkuruinen saari, johon oli rakennettu kirkko. Järven vierelle kalliolle oli rakennettu linna, siellä olisi ollut kiva käydä, mutta ei ehditty. Riittipä järvessäkin ihastelemista. Tämä paikka oli yksi suosikeistani viikon kestävällä reissullamme. <3 Oli kiva päästä kaupungeissa kiertelyn jälkeen vähän lähemmäksi luontoa, vaikka olihan tuolla järvellä aika paljon porukkaa. Suurin osa kuitenkin oli pakkautunut yhteenä osaan järven rannasta, joten kiertäessämme järveä ympäri saimme olla rauhassa, muutama turisti tuli silloin tällöin vastaan ja välillä joku porukka oli uimassa. Suomen järvet ovat kauniita, mutta Bled-järvi oli erilailla kaunis. Suomessa ei voi samalla ihastella kaukana häämöttäviä vuoria, enkä koskaan ole nähnyt turkoosinväristä vettä Suomessa. Käymisen arvoinen paikka siis! Slovenian jälkeen matkasimme Kroatiaan loppureissun ajaksi, siitä seuraavassa reissupostauksessa.







Kommentit