Musta maksimekko

Kesäkuun lopulla juhlimme vanhemman siskontyttöni rippijuhlia Oulussa. Pukeuduin mustaan maksimekkoon. Minulta löytyy samanlainen myös oranssina. Kumpaakaan maksimekkoa en tainnut viime kesänä tai sitä edellisenäkään käyttää ollenkaan, kiva että nyt löytyi käyttöä niille pitkästä aikaa. En tiedä, miksi ei tule useammin näitä mekkoja käytettyä, sillä tykkään maksimekoista. Ehkä se johtuu mekon mallista, kaipaisin sellaista maksimekkoa, jossa on leveät helmat, sillä sellainen malli on mielestäni mukavampi päällä ja sopii paremmin omaan makuun. Tässä mekossa helma ei ole leveä ja sivujen pitkät halkiot välillä hankaloittavat kävelemistä, sillä helma takertuu jalkoihin. Esimerkiksi kaupungilla kiertelyyn valitsisin mielummin mekon tai hameen, joka päällä on helppo liikkua. Mutta tällaiseen juhlatilaisuuteen mekko on oikein passeli. Ja halkion ansiosta uusi tatuointikin näkyy hyvin. ;)

Rippijuhlat menivät oikein kivasti, syötiin paljon kakkua ja juteltiin. Olin pari päivää aikaisemmin tullut auttamaan siskoa juhlavalmisteluissa. Pikkuinen veljentyttöni oli niin innoissaan kaikista siskon eläimistä, varsinkin kääpiöparta-agamasta, käärmeestä ja kilpikonnasta. Ennen lähtöämme hän halusi sanoa liskolle heipat. :D Ajettiin siis juhlien jälkeen illalla vielä takaisin Iisalmeen, sillä seuraavana päivänä meille tuli vieraita. Olisi ollut kiva jäädä Ouluun pitemmäksikin aikaa, mutta tällä kertaa meni näin.



Tämän alkuviikon olen ollut yksinäni lapsuudenkodissani. Vanhempani lähtivät isän kotitalolle ja minä jäin tänne rauhassa opiskelemaan. Toinen koiristamme jäi minulle seuraksi. En ole tehnyt koulujuttuja juhannuksen jälkeen ollenkaan, joten nyt olen yrittänyt näinä muutamana päivänä keskittyä niihin ja myös nauttia omasta ajasta. Edelliset viikot olivat yhtä hulinaa, joten välillä alkaa kaipaamaan omaa rauhaa. Olen opiskelun lomassa katsonut RuPaulin Drag Racea, käynyt pitkillä lenkeillä ja joogannut. Hirvittää, jos en saa nyt kesän aikana gradua hyvälle mallille. En usko, että saan sitä nyt kokonaan valmiiksi, mutta olisi hyvä, jos koulun alkaessa gradu olisi jo melkein valmis, ja syksylle jäisi vain hiomista ja lisäilyä. Syksyllä aloitan pedagogiset opinnot, ja kaikilta niitä opiskelleilta olen kuullut, että pedagogiset ovat tosi raskas vuosi, sillä hommaa on paljon ja päivät ovat pitkät. Siihen vielä gradun kanssa puurtamista niin ei kiitos.

Nyt pari viime päivää gradun teossa ovat menneet suurimmaksi osaksi vain siihen, että olen siirtänyt aineistoa koneelle eli skannannut pdf:ksi, jonka jälkeen minun on helppoa tehdä aineistoon alleviivauksia ja muistiinpanoja. Tälläinen vähän tylsä työ vie todella paljon aikaa, itse kirjoitushomma minulta yleensä sujuu aika nopsaan kun tarvittavat aineistot ovat kasassa. Tykkään kirjoittamisesta, mutta tällainen ylimääräinen tylsä värkkäys ei ole niin kiinnostavaa. :D Ja aineistoa on paljon, joten aikaa menee paljon muuhun kuin itse kirjoittamiseen. Onneksi voin vaikka kuunnella podcastia tai äänikirjaa tätä tehdessä, niin aika menee mukavammin. "Innolla" odotan aineiston lisäämistä lähdeluetteloon, siinä varmaan menee samat moiset tunnit kuin tuohon aineiston skannaamiseen, apuva. :D En tiedä, miten joskus haaveilin väitöskirjan tekemisestä, taisi ne haaveet kaatua jo. Tai never say never, kuitenkin olen vuoden päästä väikkäriä vääntämässä. :D Onneksi minulla on jo kaksikymmentä sivua valmista tekstiä gradua varten, vaikka se ei ole edes puoliakaan vaaditusta gradun pituudesta, niin on se jo jotain ja siitä on helppo jatkaa kunhan saan koko aineiston koneelle ja sen analysoitua. Uskon, että saan aineiston valmiiseen kuntoon tänään, jee!

Tsemppiä kaikille lopputyötään pakertaville! You can do it! :)




Kommentit

  1. Onpas kaunis mekko ja tuo halkio tuo vähän pientä seksikkyyttä asuun :) ihanasti näkyy tuo tatuointi myös.
    Itse olen harmitellut monen maksimekon kohdalla aivan samaa, ovat liian kapeaa mallia, kaipaisin myös jaloille enempi liikkumatilaa, sellainen siveellinen sipsuttelu ei ole mun juttu ollenkaan :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo ei mullekaan sovi semmonen sipsuttelu. :D En halua koko ajan joutua miettimään, että onko helma kohta jossain liian ylhäällä, tai sitten kompastua jos helma on jäänyt jalkoihin kiinni. Onhan toi malli nätti, mutta vähän hankala. :D

      Poista

Lähetä kommentti