Lomailua Rovaniemellä: pirunpeltoja, hiidenkirnuja ja saksalaisten hautausmaa

Heinäkuun alussa matkasimme vanhempieni ja pienen veljentyttöni kanssa Rovaniemelle. Tytön vanhemmat saivat vähän omaa aikaa, ja viettivät yhden yön Oulussa. He lähtivät sinne sen viikon maanantaina, ja minä vanhempien ja veljentytön kanssa suunnistimme ensin Manamansaloon leirintäalueelle, missä vietettiin järven rannalla yksi yö. Sää ei valitettavasti suosinut, joten uiminen ja muutenkin ulkona oleskelu jäi aika vähälle. Harmi, sillä paikka oli nätti. Huono sää ei veljentyttöä haitannut, hän vaan touhusi menemään ja hyppeli onnellisena kuralätäköissä. :D Seuraavana päivänä ajettiin Kuusamoon ja käytiin suurpetokeskuksessa. Kuuluisa Juuso-karhu nukkui vaan, ei jaksanut esittäytyä meille. :D Harmi, sillä olisin halunnut nähdä Juuson. Suurpetokeskus on ollut pitkään haaveissa nähdä. Onneksi siellä oli muitakin karhuja ja sen lisäksi kettu, ilveksiä, poroja ja koirasusia. Kiva, että porukkaa oli paljon, sillä tietääkseni keskus ei saa mitään tukia tai muuta rahaa ulkopuolisilta, joten pääsylipputulot pitävät paikan pyörimässä. Paikka on villieläinten orpokoti, ja siellä oli mukava käydä. Eläimillä näytti olevan ihan hyvin tilaa. Usein eläintarhoissa minulla tulee paha mieli, kun eläimet ovat pienissä häkeissä ja niiden käytöksessä näkyy pakko-oireita. Suupetokeskuksen karhut olivat oikein valloittavia persoonia, yksi esitteli meille temppuja autonrenkaalla herkkujen toivossa. :D Käyntimme aikana sää suosi, mutta heti paikalta lähdettyämme iski rankkasade. Samana iltana ajettiin sitten veljen luo Rovaniemelle, turhaan olisi menty sillä ilmalla leirintäalueelle. Veljentyttö oli ollut niin reipas reissussa, mutta oli hän todella tyytyväinen kun pääsi kotiin äitin ja isän luo. :) Oltiin sitten pari päivää Rovaniemellä. Olen siellä useaan otteeseen käynyt, mutta vieläkin oli pari nähtävyyttä näkemättä! Parasta Rovaniemessä on ehdottomasti luonto, paljon erilaisia patikkareittejä ja lenkkipolkuja. Käytiinkin kävelemässä jokin reitti, minkä nimeä en muista. Nättiä oli! Oli nättejä pirunpeltoja ja suota, joka oli täynnä valkeita pumpulinnäköisiä kukkia. Olisikohan suopursuja?

Toivottavasti nyt tällaisena poikkeusaikana ihmiset oppisivat arvostamaan kotimaansa nähtävyyksiä. Aina on hoppu ulkomaille, vaikka täältä Suomestakin löytyy vaikka ja mitä. Itsekin tykkään matkustella paljon ulkomailla, ja nyt tänä vuonna olen oppinut kiinnostumaan enemmän suomalaisista nähtävyyksistä. Olen paljon samoillut erilaisissa luontokohteissa. Meillä on täällä niin kaunis luonto, ja nyt kesällä siitä on ihana nauttia. <3 Lappiin haluaisin tutustua enemmän, Levi taitaa olla pohjoisin paikka, missä olen käynyt. Olisi mahtavaa joskus päästä vielä pohjoisemmaksi!



Rovaniemeltä löytyy myös hiidenkirnuja, nämä mitä käytiin katsomassa olivat aika suuria. Jännä mitä kaikkea luonto osaakin tehdä... Hiidenkirnut näyttävät ihan ihmisen muovaamilta, mutta oikeasti kirnut ovat muotoutuneet, kun jäätiköiden sulamisvedet ovat pyörittäneet isoa kiveä tai kiviä, jotka ovat sitten muovanneet koloa kallioon. Maasto kirnujen ympärillä oli kaunista, paljon suuria kallionlohkareita. Sateisella säällä en noita menisi katsomaan, kallio voi olla märkänä tosi liukas. Mietin, että voisiko tuollaisen kirnuun piilottaa geokätkön. :D


Luontokohteiden lisäksi Rovaniemellä on kaikkea muutakin nähtävää. Vasta vähän aikaa sitten sain tietää saksalaisten hautausmaasta, ja siellä käytiin nyt tällä viimeisimmällä Rovaniemen reissulla. Hautausmaa on todella vaikuttava paikka, suosittelen käymään. Hautausmaa sijaitsee rauhallisella paikalla metsän siimeksessä, järven rannalla. Sinne on haudattu 2530 saksalaista sotilasta, jotka taistelivat Suomessa toisessa maailmansodassa. Tällaiset paikat pistävät kyllä hiljaiseksi ja sitä miettii, miten moni menetti henkensä aivan turhaan. Muutenkin sodan mielettömyys korostuu katsellessa tuhansia ja tuhansia nimiä, jotka on kaiverettu kivitauluihin. Suurin osa haudatuista näytti olevan alle 25-vuotiaita.

Näiden kohteiden lisäksi suosittelen Rovaniemellä käymään ainakin Arktikumissa, joka on eräänlainen tiedekeskus ja museo ja esittelee pohjoista luontoa, kulttuuria ja historiaa. Arktikumin lisäksi Rovaniemellä pitää tietysti myös käydä tervehtimässä joulupukkia! Joulupukin Pajakylä on aika turistirysä, mutta kyllä siellä kannattaa silti käydä, varsinkin talvella lumen aikaan. Nyt tällä viimeisimmälläkin Rovaniemen reissulla kävimme Pajakylässä, tällä kertaa emme joulupukin luona vaan kävimme katselemassa Tallipihan eläimiä.

Oletko käynyt Rovaniemellä? :)



Kommentit

  1. Thanks for the interesting story. I love Finland

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen postaus ja tuli kyllä uutta tietoa Rovaniemen kohteista. :) Mie oon joskus lapsena käynyt ja kerran aikuisena, mutta silloin käytiin vaan shoppailemassa eikä tutustumassa nähtävyyksiin. Voisi joskus tehdä Roadtripin pitkästä aikaa pohjoiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Rovaniemi on nätti kaupunki, on tullut nyt tutustuttua siihen siitä asti kun pikkuveli muutti sinne asumaan. :)

      Poista
  3. Oi! Nyt mä sain syyn vierailla porukoitten mökillä Kuusamossa. :'D Pitää käydä Suurpetokeskuksessa.
    Kivan kuulonen reissu muuten. Suomimatkailu on kyllä hieman aliarvostettua meidän milleniaalien keskuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo suosittelen! Kierros kestää alle tunnin, joten hyvin mahtuu varmasti lomasuunnitelmiin mukana, jos Kuusamossa on lomailemassa. :) Jep, kai se on myös siinä, että kotimaanmatkailua ei samalla tavalla mainosteta kuin ulkomaanreissuja, eikä ihmiset sitten tiedä, mitä kaikkea nähtävää Suomessa olisi.

      Poista

Lähetä kommentti