Ruusutatuointi ja kirsikkahame

Kesäkuun alussa kysyin ex tempore tatuointiaikaa Iisalmeen. Tutulle tatuoijalle olisi ollut aikaa vasta elokuulle, mutta toiselle oli sitten jo viikon päästä vapaa aika. Otin sen, vaikka aluksi mietin, että raaskinko olla juhannuksena saunomatta. En vaan jaksanut odottaa elokuuhun, kun en sen kuun muista aikatauluista tiennyt ollenkaan, enkä tiennyt, olisinko vielä silloin Iisalmessa. Jännä, että ensimmäistä tatuointiani pohdin ikuisuuden, mutta nyt kolmannen kohdalla varasin ajan ihan hetken mielijohteesta. :D Tätä tatuointia en ollut pitkään miettinyt, näin Pinterestissä ruusutatuoinnin nilkassa ja päätin, että haluan samankaltaisen. Menin sitten tatuointistudiolle ja tatuoija piirsi omanlaisensa ruusun. Alun perin olin miettinyt ihan vain pientä ruusua nilkkaan, mutta tatuoija suositteli isompaa. Lopulta tatuoinnista tuli neljä kertaa isompi, mitä olin alun perin ajatellut. :D Olen kuitenkin todella tyytyväinen lopputulokseen. Aikaisemmin ajattelin, etten koskaan ottaisi tatuointia ilman, että siinä olisi jokin syvällinen merkitys tai tatuointia, jollaisia kaikilla on. Mutta tykkään kukista ja varsinkin ruusuista todella paljon, joten miksipä en ottaisi sellaista ihoani koristamaan?

Toki haluan ottaa myös tatuointeja, joihin liittyy jokin itselle tärkeä muisto tai muu asia, mutta se ei minua haittaa, jos tatuointi ei ole omaperäisimmästä päästä. Yleensä tatuoijat eivät kuitenkaan tee suoraa kopiota kuvasta, joten varmaan täysin samaa tatuointia koskaan käveleekään vastaan. Tatuoijan kanssa juttelin tästä aiheesta, ja hänkin sanoi, että varmasti nykyään on jo tehty kaikki, eikä täysin uniikkia tatuointia varmaan keneltäkään löydy, sillä kaikki jutut on jo keksitty ja kertaalleen tehty. En jaksa keksimällä keksiä aina jotain uniikkia, halusin ruusun ja sellaisen sain. :D Luotin tatuoijan visioon, halusin suht realistisen mutta ääriviivoilla, ja hän teki sellaisen.

Ymmärrän nyt, kun monet sanovat, että tatuointeihin jää koukkuun. Olen itsekin koko ajan miettimässä, että mitä ottaisin seuraavaksi. :D Haluaisin reiteen jonkinlaisen ison cameon, missä olisi korppi tai pääkallo. Oikean käsivarren haluaisin täyteen erilaisia kukkia. Haluaisin myös yöperhosen tuohon käsivarressa olevan puolikuun alapuolelle ja selkään olisi kiva saada jokin mandalantyyppinen ja ja ja... :D Sitten haluaisin myös jonkinlaisen muiston Firenzestä, siellä olin vaihdossa puoli vuotta ja se on yksi lempparikaupungeistani. Eli kaikenlaista olisi suunnitteilla, ajattelin varailla aikaa Turkuun syksylle. Pitää vielä päättää, minkä vision toteuttaisin ensin.



Viime viikon lauantaina juhlittiin jo toisen kerran isän kuusikymppisiä. Juhlat olivat ihan lähisukulaisten kesken, joten meininki ei ollut mitenkään virallinen. Siksi pukeuduin rennosti trikootoppiin ja kirsikkahameeseen. Sisko otti minusta takapihalla kuvia. Kiitos siskolle kuvista. <3 Yritettiin ottaa kuvia, missä uusi tatuointi tulisi kivasti esiin. Ja muutenkin oli kiva hyödyntää lapsuudenkotimme kaunista pihaa. Jännä, kun yritin ottaa kuvia tatuoinnista sisällä, ei se näyttänyt kummoiselta. Ulkona otettuna näyttää heti nätimmältä, mutta livenä vieläkin paremmalta.

Isän synttärijuhlat menivät leppoisasti. Keli ei ihan suosinut, ja pitikin jossain vaiheessa käydä vetämässä legginsit ja huppari päälle. Suomen kesä aina yllättää. :D Syötiin ulkona takapihalla, jonka jälkeen kakkukahviteltiin piharakennuksessa. Loppuilta meni saunoessa. Jospa nyt hetkeksi riittäisi juhlimiset, tuntuu, että joka viikonloppu on ollut jotain juhlia. Perjantainakin juhlittiin, vietettiin siskontytön ja veljentytön synttäreitä.

Sain vihdoin perjantaina kauan odotetun paketin. Tilasin synttärilahjaksi itselleni toukokuun alussa suomalaiselta pienyrittäjältä pari vaatetta. Kauan sain tuotteita odottaa, enkä missään vaiheessa saanut minkäänlaista ilmoitusta siitä, että toimituksessa kestää niin kauan. Sen lisäksi tuotteet lähetettiin jostain Jenkeistä. Luulin, että tuotteet lähetetään Suomesta. Nettisivuilla ei ollut tästä mitään infoa. Kivaksi yllätykseksi sitten jouduin maksamaan vielä tullimaksutkin. Onneksi vaatteet olivat sopivat, en olisi jaksanut mitään palautusrumbaa aloittaa. Ne olivat kuitenkin aika huonolaatuisia, kangas näytti siltä että nukkautuu ihan pian ja lankoja roikkui helmasta. Kaiken kaikkiaan jäi harmittamaan koko tilaus. Aprikoin silloin toukokuussa, että tilaanko EMP:ltä, mutta päätin sitten tukea pientä yrittäjää. Tästä tilauksesta jäi päällimmäisenä käteen vain ärsytys ja harmitus. Ärsyttää, että nettisivuilla ei ollut selkeästi esillä, että mistä tuotteet tulevat ja että maksetun summan päälle pitää maksaa vielä tullimaksut. Sen lisäksi pitkästä toimitusajasta ei ollut mitään mainintaa, eikä viesteihini vastattu, kun yritin kesäkuun alussa kysellä, missä ihmeessä pakettini viipyy. Mietin usein, että saanko tilaustani koskaan. Eri asia, jos kaikki info olisi ollut selkeästi esillä, niin ei olisi tullut näin paljon yllätyksiä. Tiedän nyt ainakin, etten koskaan enää kyseiseltä tilaa mitään. Harmittaa, että kerrankin kun päättää tukea jotain pientä yritystä käykin näin. Jatkossa olen tarkempi, mistä tilaan.

Tuli vähän tällainen valitus tähän loppuun. :D En missään nimessä tarkoita, etteikö pienyrittäjiä pitäisi suosia tai ettenkö itsekään tekisi enää niin. Välillä käyn näin, että ostokokemus ei ole miellyttävimmästä päästä, mutta se ei tarkoita, että kaikki olisivat sellaisia. En nähnyt missään negatiivisia kommentteja kyseisestä firmasta ja Instagramissakin on vain positiivisia kommentteja, joten yllätyksenä tuli, että tilaus oli näin negatiivinen kokemus minulle. Pitää vaan tästä lähtien selvittää tarkasti tärkeät jutut, etenkin se, mistä tilaus lähetetään.

Onko teillä ollut huonoja kokemuksia nettitilauksien kanssa?




Kommentit

  1. Herranjumala mitkä sääret <3

    VastaaPoista
  2. Ajattelin kans Iisalmessa ottaa seuraavan tatuoinnin, oliko tuo ruusu siinä Tinos Tattoolla otettu? Aivan ihana ja hienosti tehty! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on ja ite Tinon tekemä. :) Aika nopsaan tuon teki, vissiin aika monta vuotta tehny tatskoja. :D Mulla on kans toi tekstitatuointi otettu Tino's Tattoolla, se on Annin tekemä. Suosittelen! Mukavia tyyppejä ja osaavat asiansa.

      Poista

Lähetä kommentti