Tarot-kortteihin tutustuminen

Tilasin joululahjaksi saamillani lahjakorteilla Adlibrikseltä Tarot-korttipakan. Olin aikaisemmin tulkinnut kortteja pari kertaa siskon pakalla, mutta muuta kokemusta minulla ei korteista ole ollut. Enemmän olen käyttänyt riimuja. Halusin kuitenkin oman Tarot-korttipakan, sillä nekin kiinnostavat ja haluaisin oppia tulkitsemaan niitä ilman ohjekirjaa. Vastaan ei ole kuitenkaan aiemmin tullut omaa silmää miellyttävää pakkaa tai sellaista, joka sopisi vasta-alkajalle. Adlibriksellä on laaja valikoima pakkoja ja lopulta päädyin tilaamaan The Wild Unknown-pakan, sillä se vaikutti todella kauniilta ja pakettiin kuului myös ohjekirja. Harmi, että en etukäteen pystynyt näkemään korttien tai ohjekirjan sisältöä, sillä tämä pakka ei mielestäni ole ihan aloittelijoita varten. Ohjekirjassa on todella lyhyet selostukset jokaisesta kortista, olisin kaivannut vähän kattavampaa selitystä. Tykkään kyllä tästä pakasta, se on ihan mielettömän kaunis, ja mielelläni käytän sitä enemmän, sitten kun kaikki Tarot-korttipakan kortit alkavat olla minulle tutumpia.


 

Olen nyt harjoitellut Tarot-korttien käyttämistä ja yrittänyt opetella pakan sisältöä ja korttien merkityksiä ilmaisen Labyrinthos-sovelluksen avulla. Tarot-korttejahan voi tulkita monella eri tapaa ja kyse ei ole tulevaisuuden ennustamisesta, itse koen Tarotin olevan jonkinlaista mindfulnessia, sillä kortit auttavat pohtimaan omaa elämää ja ajatuksia. Minä tykkään yleensä tehdä aamuisin sellaisen lukusession, jossa vedetään kolme korttia: ensimmäinen kortti edustaa sen päivän ajatuksia, toinen sen päivän tunteita ja kolmas sen päivän tekemisiä. Välillä on todella outoa, miten sopivia kortteja vedän, ne tuntuvat välillä sopivan täydellisesti sen päivän fiiliksiin ja tilanteeseen! Päivälle voisi vetää myös ihan yhden kortin vaan kuvastamaan sitä päivää tai vastaamaan johonkin kyllä tai ei-kysymykseen. Joskus olen myös tehnyt sellaisen menneisyys, nykyisyys & tulevaisuus-luennan, mutta harvoin minulla on mitään tiettyä kysyttävää korteilta, vaan tykkään katsoa ja tarkastella omia sen päivän tuntemuksia korttien avulla.

Jos sinua kiinnostaa kokeilla Tarot-kortteja, suosittelen tutustumaan tuohon Labyrinthos-sovellukseen! Toki oikea fyysinen pakka tuntuu sellaiselta ns "aidommalta" kokemukselta, mutta tuon sovelluksen avulla on kätevää opetella pakkaa ja sen tulkintaa. :)




Kommentit

  1. Minulla kanssa on pitkän tauon jälkeen alkanut tarot kiinnostamaan enemmän. Varmaan osittain siksi, että niin paljon erilaisia ihania pakkoja on nykyään helpommin saatavilla. :) Tosi hyvä vinkki tuo Labyrinthos-sovellus, en ollut aiemmin sellaisesta kuullutkaan! Ja todella kaunis tuo sinun uusi korttipakka! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tää pakka on kyllä kiva. <3 Joo toi sovellus on hyvä! Sitä voi käyttää ihan vaa korttien lukemiseen, mutta sen avulla voi myös opetella pakan sisältöä. Pitäisi enemmän tuohon jälkimmäiseen ominaisuuteen perehtyä, tuntuu että minulla ei ainakana jää päähän nuo korttien merkitykset pelkästään niitä lukemalla, pitäisi paneutua syvemmin kortteihin ja opetella niitä pikkuhiljaa.

      Poista
  2. Tosi kivat kortit. ♥ Adlibriksen valikoima on kyllä ihmeellisen huikee.
    Pitääpä kurkata toi sovellus. Kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Juu suosittelen, se on vieläpä ilmainen ja siellä saa luovuta söpön avatarin.

      Poista

Lähetä kommentti