Kosmetiikkapostaus: N.A.E., Nurme, Lavera ja muita

Tänään luvassa kosmetiikkapostaus pitkästä aikaa. Suurin osa näistä tuotteita on ollut minulla ensimmäistä kertaa käytössä, ja kirjoittelen nyt kokemuksiani näistä. Onko listassa jotain sinulle tuttuja tuotteita?

N.A.E. shampoopala ja hoitoaine kuiville hiuksille

Aiemmin minulla on ollut N.A.E.:n deodorantti käytössä, eikä se toiminut minulla ollenkaan. En ole oikeastaan löytänyt vielä yhtään luonnonkosmetiikan dödöä, joka ajaisi asiansa, ja olen testannut monia. Vinkkejä otetaan siis vastaan! Tämän shampoopalan ja hoitoaineen bongasin joululoman aikana Iisalmen Citymarketin tarjoushyllystä. Olen pitkään pessyt hiukseni oliivisaippualla ja se on kyllä toiminut omiin hiuksiini hyvin, mutta ajattelin, että vaihtelu voi välillä virkistää. Shampoopala ja hoitoaine on tarkoitettu kuiville hiuksille. Minun hiukseni on aivan superrasvaiset, joten en ole ehkä näiden tuotteiden kohderyhmä, mutta toisaalta latvani ovat aina talvella kuivat. N.A.E.:lta löytyy shampoo ja hoitoaine myös rasvaisille hiuksille, mutta silloin Citymarketissa nämä olivat ainoat vaihtoehdot. Olen pessyt shampoopalalla hiukseni nyt reilun kuukauden ajan ja olen todella tyytyväinen tuotteeseen! Shampoo ja hoitoaine tekevät hiuksista ihan superpehmeät. <3 Sitten kun nämä loppuvat, voisin ottaa testiin ne rasvaisille hiuksille tarkoitetun shampoopalan ja hoitoaineen. Äiti oli sellaisen ostanut itselleen, ja täytyy kyllä sanoa, että tämä kuiville hiuksille tarkoitettu shampoopala tuoksui paremmalta, mutta toisaalta oliivisaippuaa monta vuotta käyttäneenä olen tottunut siihen, että toimivat tuotteet eivät aina tuoksu miellyttävältä. :D

Nurmen Sea Mineral Soap

Olen aiemmin käyttänyt joitakin Nurmen saippuoita ja palashampoita, mutta tämä oli minulla uusi tuote. Bongasin tämän Tokmannin alehyllystä pari kuukautta sitten ja nappasin mukaani. Yritän lopettaa nestemäisten suihkugeelien käyttämisen ja siirtyä täysin tällaisiin palasaippuoihin. Nurmen tuotteet on pakattu kartonkiin, joten pakkaus on helppo kierrättää eikä synny muovijätettä. Minulla on vielä pari jämäsuihkugeelipulloa, jotka käytän loppuun, mutta olen tätä Nurmen saippuaakin käyttänyt jo, sillä en malttanut olla testaamatta sitä. Saippua on miedon tuoksuinen. Sitä voi käyttää niin pesuun kuin sheivaukseenkin. Sheivatessa olenkin tätä käyttänyt, ajaa hyvin asiansa. Mielestäni tämän tuotteen kanssa on helpompi sheivata kuin suihkugeelien, sillä tämä vaahtoa paremmin ja saippuaa on helppo levittää iholle hieromalla saippuaa suoraan sheivattavalle alueelle. Iso plussa myös siitä, että tuote ei sisällä palmuöljyä, sitä kun usein saippuoihinkin laitetaan. Tuote vaikuttaa myös hyvin riittoisalta! On aina kiva löytää tuotteita, jotka on tehty muutamasta ainesosasta sen sijaan, että ainesosalistaus olisi kilometrin pitkä ja täyttä hepreaa.

Laveran puuteri

Tämä puuteri on peittävämpi kuin vuosia käyttämäni Beauty Without Crueltyn kivipuuteri. Tuo BWC:n puuteri oli monta vuotta luottopuuterini, mutta Vegekauppa lakkasi sitä myymästä, ja Heluna Shopkin on tainnut lopettaa, joten ajattelin kokeilla jotain helpommin löytyvää puuteria. Ajattelin ostaa jonkin puuterin kokeiluun Ruohonjuuresta, sillä minun piti sieltä kuitenkin käydä ostamassa uusi ripsiväri. Luottoripsarini on Laveran, joten otin sitten saman merkin puuterinkin testiin. Tämä Laveran puuteri on super peittävä ja on hyvin ajanut asiansa. Ainoa miinus on se, että tuote hupenee aika nopeasti. Ainakin paljon nopeammin kuin tuo BWC:n kivipuuteri, joka kesti minulla vuosikausia. Tuossa alhaalla olevassa kuvassa puuteri on jo aika käytetty, ja ostin sen viime vuoden lokakuussa eli puuteri on ollut minulla alle puoli vuotta käytössä. Välillä olen myös käyttänyt vanhaa BWC:n puuteriani, sitä on vielä hieman rasiassa jäljellä eli tämä Laveran puuteri ei ole ollut joka päivä käytössä. Muuta negatiivista en Laveran puuterista keksi, tuote on toimiva ja pakkauskin on kiva, parempi kuin BWC:n puuteripakkaus. Välillä olen käyttänyt puuteria ilman meikkivoidetta tekemään kiiltävästä ihostani vähemmän kiiltävän. 

Kingfisherin hammastahna

En muista, olenko joskus tätä hammastahnaa näyttänyt jossain kosmetiikkapostauksessani, mutta menköön uudestaan! Tämä on siis luottohammastahnani. Se on eläinkokeeton ja sisältää fluoria. Monet luonnonkosmetiikan hammastahnat eivät vaahtoa suussa, mutta tämä vaahtoaa, se on plussaa. Pakkauskoko on myös suuri, joten tästä riittää pitkään. Hinta on toki korkeampi kuin perus Pepsodenteilla, mutta se onkin tämän tuotteen ainoa huono puoli. Tämä minttu on paras maku mielestäni. Näitä saa ostettua ainakin Vegekaupoista ja varmaan suurimmasta osasta luonnonkosmetiikkakaupoista.

Beauty Without Crueltyn kynsilakka

Kuten jo aiemmin kirjoitin, olen käyttänyt vuosia BWC:n kivipuuteria. Vegekaupassa käydessäni viime syksynä huomasin alelaatikossa BWC:n tuotteita. Harmi, että Vegekauppa lopetti näiden tuotteiden myymisen. Nappasin alelaatikosta tämän tumman violetin kynsilakan. Violetti on lempivärini, joten kiva että aletuotteiden seasta löytyi minulle passeli väri. Kynsilakkapurkki on reilun kokoinen ja sivellin sopiva värin levittämiseen kynnelle. Tykkään kynsilakkapurkin simppelistä ulkonäöstä, korkki vaan saisi olla hieman pienempi ja pyöreämmän mallinen. Yhdellä kerroksella saa kynsiin aika vaalean violetin sävyn, toisella kerroksella väristä tulee ihanan tumman violetti. Tykkäisin lakata kynsiä useammin, mutta tuntuu, että minulla väri kestää hyvänä (kynsilakasta riippumatta) vain pari päivää ja sen jälkeen jossain kynnessä on jo kuluma eivätkä kynnet näytä enää niin näteiltä. Käytän aina päällyslakkaa, mutta sekään ei tunnu auttavan. Ehkä olen vain altis kolhimaan kynsiäni aina johonkin. :D


Kommentit