Joulu 2020

Joulu tuli ja meni taas. Tänä vuonna meillä oli rauhallinen joulu, sillä porukkaa oli vähän viime jouluun verrattuna. Vietettiin joulua lapsuudenkodissani Iisalmessa, ja aattona meillä oli vanhempieni ja isoveljen lisäksi mummu, ukki ja täti. Sisko ja pikkuveli viettivät aaton eri osoitteessa, he ovat aina joka toisen joulun meillä ja joka toisen joulun puolisoidensa sukulaisten luona. Ensi jouluna on sitten taas vilinää ja vilskettä siis. Aatto tänä vuonna sujui rennosti, olin leiponut ja valmistellut etukäteen, joten aattona laitettiin vaan laatikot uuniin ja tehtiin salaatti. Usein meillä tuppaa menemään kaikki valmistelut viime tippaan, mutta tänä vuonna saatiin aika hyvin valmisteltua etukäteen! Aamu aloitettiin syömällä riisipuuroa ja rusinasoppaa, jonka jälkeen isä lähti lämmittämään ulkosaunaa. Aamupäivästä tulivat mummu ja täti, ukki vähän myöhemmin. Juotiin kaikki yhdessä glögiä ja syötiin joulutorttuja. Ehdoton lempparini joulutorttutäytteeksi on mantelimassa & inkiväärihillo, niin hyvää! Kolmen aikoihin mentiin naisporukalla saunomaan. Oli ihanan tunnelmallista, sillä edellisenä päivänä oli satanut lunta ja ulos oli ripustettu paljon valoja ja lyhtyjä, niin kaunista. <3 Saunottiin rauhassa ja meidän jälkeen meni isä, ukki ja veli löylyihin. Miesten ollessa saunomassa valmisteltiin äitin kanssa jouluaterian kattaus ja minä soitin pianoa ja lauloin joululauluja. Miehet tulivat saunasta ja laulettiin yhdessä Tonttu kaikkine miljoonine säkeistöineen. :D Sen jälkeen syötiin ja tietysti vähän liikaa niin kuin jouluun kuuluu. Se on jännä, miten se joka vuosi onnistuu, vaikka ajattelin, että otin vähän ruokaa. :D Syömisen jälkeen avattiin lahjat ja laiskoteltiin pari tuntia. Äiti ja isä menivät vielä saunomaan, minä en voinut kun oli niin ähky. Kymmeneltä illalla keitettiin vielä kahvit ja syötiin taatelikakkua ja suklaata. Sen jälkeen vieraat lähtivät ja minä menin viinilasillisen kanssa peiton alle lukemaan Sormusten herraa. Mukavan rento aatto oli. :)

 
 

Meillä ei kauheasti ole mitään jouluperinteitä, minusta aattona on mukavaa ottaa vaan iisisti ja syödä ja saunoa. Tietty onhan se joulusauna, torttujen syöminen ja jouluateria ne meidän perheen perinteet. En ikinä muista katsoa joulurauhan julistusta, mutta Lumiukko tulee katsottua jos muistan. Kai se jäi tänä vuonna katsomatta, koska lapsia ei ollut meillä aattona. Välillä käydään aattoaamuna aamupalan jälkeen haudoilla, mutta tänä vuonna tehtiin se jo aaton aattona, niin ei tarvinnut aattona sitten lähteä ajelemaan kaupunkiin. Yleensä perinteisesti teen jonkin hienomman kakun aatoksi, jota sitten syödään illalla kahvin kanssa. Tänä aattona tekemäni piparijuustokakku unohtui jääkaappiin, mutta syötiin se sitten aaton jälkeisenä päivänä. Parempi niin, sillä aattona oltiin niin ähkyssä ja syötiin jouluaterian jälkeen luumurahkaa ja taatelikakkua, ei varmaan olisi enää juustokakku mahtunutkaan. :D
 
Onko teillä jotain jouluperinteitä? :)


 
Saamani joululahjat osuivat kyllä nappiin! Listasin joulukuun alussa joululahjatoiveitani, ja moni toivomani juttu tulikin pukinkontista. Toiveiden lisäksi sain perinteisen WienerNougat-rasian, namm. <3 Pinkki Philipsin Bluetooth-kaiutin unohtui toivelistalta, mutta minun on ollut tarkoitus hommata sellainen, sillä olen musiikin suurkuluttaja ja musiikki kuulostaa heti paremmalta kaiuttimesta soitettuna kuin puhelimelta. Olin vissiin äitillekin siitä sanonut, kun kaiutin sitten paljastui lahjapaketista. :D Muut lahjat teetä ja suklaata lukuun ottamatta löytyivät toivelistaltani. Sain haaveilemani Sita Salmisen vuosikalenterin! Kalenteri on mukavan iso ja tykkään tuosta mintunvihreästä väristä, se on kivempi kuin Salmisen lukuvuosi 2020-2021 kalenterin beige väri. Tykkään kalenterista myös siksi, että bujo-kalentereiden tapaan siinä on myös vuosi- ja kuukausinäkymät. Varsinkin kuukausinnäkymät ovat minusta käteviä, sillä koko kuukauden näkee kerralla ja se auttaa hahmottelemaan milloin mitkäkin deadlinet ja tapahtumat ovat. Pelkän viikkonäkymän kanssa tätä ei näe, ja yllättävä deadline saattaa ilmestyä seuraavalla sivulla. :D Viikkosivuilla on hyvin tilaa kirjoittaa, ja vasemmassa reunassa on to do-lista ja muuta. Kalenterin lopussa on myös tyhjiä taulukkoja ja habit trackereita, ne ovat myös kiva lisä! Sen lisäksi kalenterin välissä tuli tarroja, joilla voi kalenterin sivuja koristella. En malta odottaa, että pääsen täyttämään kalenteria, tykkään täyttää ja koristaa sivuja. Ilman kalenteria ei minulta onnistuisi mitään enkä muistaisi deadlineja tai tapahtumia, joten tämä lahja on varmasti koko seuraavan vuoden ahkerassa käytössä! :)

Yhdestä paketista paljastui Frantsilan kehäkukkavoide ja Pukka-tee. Siskontytöiltä sain suklaata ja lahjakortin Ruohonjuureen, joten pääsen sieltä ostamaan toisen toivelistallani olleen Frantsilan tuotteen eli silmänympärysvoiteen. Tykkään siitä, että Frantsila on kotimainen ja käyttää suomalaisia luonnonyrttejä tuotteissaan, sen takia halusinkin ottaa testiin heidän kasvojenhoitotuotteitaan. Pitääpä kirjoitella noista tuotteista sitten kun olen niitä ehtinyt kunnolla testaamaan! Ruohonjuuren lahjakortin lisäksi sain S-kaupan lahjakortin ja kaksi lahjakorttia Adlibrikselle. Pääsen siis tilaamaan toivelistallani olevat noitakirjat ja tarot-korttipakan. :) Näiden lisäksi sain Lempi-makrameekorvakorujen DIY-pakkauksen. En ole koskaan tehnyt makramea ja ajattelin, että olisi varmaan helppo aloittaa tällaisesta pienestä työstä. Tämä Lempisetti tuntui hyvältä vaihtoehdolta, sillä halusin tukea suomalaista käsityötä ja pientä yritystä.

Tällaiset lahjat tuli pukinkontista, olen kyllä todella iloinen näistä. :) Iloinen olen myös antamistani lahjoista, suurin osa oli itsetehtyjä ja ainakin luulen että saajilleen mieluisia! Neuloin monet sukat, yhden kaulurin, sormikkaat ja palmikkolapaset. Veljentytölle ompelin yöpuvun söpöstä keltaisesta trikoosta. Isovanhemmilla oli jo kaikkea, joten heille leivoin lahjaksi. Paketit paketoin tänä jouluna ruskeaan pakkauspaperiin, jota minulla oli kertynyt kotiin nettitilauksista. Paketit koristelin Suuri Käsityölehden pakettikorteilla ja villalangan jämillä. Olen tosi tyytyväinen, ettei tarvinnut ostaa yhtäkään lahjapaperiputkiloa. Kivoja paketteja saa tehtyä myös tuollaisesta kierrätysmateriaalista. :)

Toivottavasti teillä kaikilla oli mahdollisimman rento ja ihana joulu! :)



 

Kommentit

  1. Hyviä joulunpyhiä! 😊Olipa tosi ihana ja tunnelmallinen postaus ja heti herahti vesi kielelle tuosta piparikakusta! 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin :) Oli kyllä hyvää kakkua, suosittelen kokeilemaan! Tuntuu, että löytyy aina liikaakin kaikkia ihania joulureseptejä, ja sitten pitää pähkäillä, että mitkä valitsee kun kaikkia ei millään ehi tekemään. :D

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta ja rennolta joululta. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti