Ihanan lämmin pörröhuppari

Tällaiset ankeat, harmaat marraskuun päivät ovat kyllä pahimmat ajat asukuvien ottamiselle! Otin nämä kuvat eilen kahden aikoihin, ja koko kämppä oli jo hämärä. Nice. Toisaalta tulipahan näihin kuviin semmoinen hämyinen tunnelma, kuvastaa hyvin marraskuuta. :D Tulisipa pian lunta, se piristäisi kivasti tätä marraskuun ankeutta. Onneksi on ainakin kynttilät, mutta nekin ovat jääneet minulta tänä syksynä aika vähäiselle käytölle, sillä iltaisin kirjoitan koneella ja se ei oikein kynttilän valossa onnistu. Ehkä ratkaisu sitten olisi, etten kirjoittaisi illalla enää koneella. :D Tekisi kyllä paljon enemmän mieli koneella naputtelun sijaan sytyttää paljon kynttilöitä, ottaa neulepuikot käteen ja katsoa Netflixiä. Minulla on vaan ollut hieman mahtipontinen suunnitelma saada gradun ensimmäinen versio valmiiksi ennen joululomaa, joten olen usein kirjoittanut vähän liiankin myöhään iltaisin. Taitaa se gradun valmistuminen silti jäädä haaveeksi vaan, sillä työharjoittelu on vienyt niin paljon aikaa. Ainakin analyysiluvun yritän saada tämän vuoden puolella valmiiksi. Toisaalta, eihän sitä tiedä jos joulukuun vietänkin gradun parissa, mutta luultavasti vaan tunnelmoin joulua kun Iisalmeen pääsen joulukuuksi. Tosiaan, sain viime perjantaina viimeisen harkkaoppitunnin pidettyä eli nyt olisi harkka paketissa! Suurimman osan tunneista jouduin pitämään etänä, mikä toi hommaan lisähaastetta ja ekstratyötunteja, mutta onneksi selvisin ilman suurempia kommelluksia. Sai siinä aika paljon luovuutta käyttää, että musiikintunneista sai etänä oppilaille kivoja. Yhteissoittoa ei voitu tehdä, joten piti keksiä kaikenlaista muuta. Onneksi nykyään on todella paljon kaikenlaisia opiskelusivustoja ja -sovelluksia saatavilla, ne tekevät oppitunnista monipuolisen ja oppilaat saavat olla aktiivisesti mukana. Kaiken kaikkiaan työharjoittelu oli todella opettavainen ja mielenkiintoinen kokemus! Musiikinopettaja ei ole unelma-ammattini, mutta olihan se hyödyllistä nähdä sekin puoli ja nyt tiedän, että tarvittaessa pystyisin vetämään myös musiikintunteja.


Tässä postauksessa esittelin EMP:ltä tilaamiani vaatteita ja kerroin, että jouduin palauttamaan sieltä tilaamani takin. Takin tilalle valitsin sitten Urban Classicsin ihanan pörröhupparin. Huppari on ihan superlämmin eli täydellinen joululomalle kylmässä pohjolassa! Huppari tuntuu niin mukavalta päällä. Vähän meinasi kuuma tulla kun sunnuntaina menin töihin huppari päällä ja hupparin päällä oli vielä takki. Periaatteessa siis pörröhupparia voisi käyttää takin tavoin ainakin syksyllä kun on viileää mutta ei superkylmä. Pörröhupparin kaveriksi laitoin jalkaan Leeloosta syksymmällä tilaamaani thermolegginsit. Nämä ovat siis urheilulegginsit, mutta paksummat kuin tavalliset jumppatrikoot. Olen näitä käyttänyt koko syksyn juoksu- ja kävelylenkeillä, hyvin ovat pitäneet kylmän ilman loitolla. Halusin tällaiset lämpimät trikoot, sillä en tykkää toppahousuissa tai tuulipuvun housuissa juosta, se tuntuu hankalalta ja kuumakin tulee. Tällaiset tiukat mutta lämpimät trikoot ovat täydelliset lenkkeilyyn! Napakkuus varmistaa sen, ettei legginsejä tarvitse kesken juoksulenkin vetää ylöspäin vaan ne pysyvät napakasti paikoillaan. Varmasti lämpötilan laskiessa pitää alle laittaa vielä aluskerrasto, mutta ainakin Turussa olen tarennut hyvin ihan vaan näillä trikoilla. Nämä ovat muutenkin tosi mukavat jalassa, joten sopivat ihan kotoiluasuksikin. Ihanaa, että kerrankin löytyi tämmöiset vähän alternative-tyylisemmät urheilutrikoot, sillä yleensä kauppojen valikoima on aika suppea kokomustien urheiluvaatteiden lisäksi. Leeloosta löytyy aika hyvin vähän erilaisempaakin urheiluvaatetta, yleensä tilaan sieltä, koska urheilukauppojen valikoima ei yleensä kiinnosta.

Oletteko te onnistuneet löytämään alternative-henkisiä urheiluvaatteita? :) Vai onko ihan sama millaisissa vaatteissa urheilee?

P.S. Jostain syystä kuvat ja teksti menee ihan miten sattuu, jos blogia lukee tabletista tai puhelimelta. Mulla alkaa mennä hermo tämän Bloggerin kanssa, en ymmärrä, miten edellisessä postauksessa kuvat asettui nätisti ja nyt ei. Voisi varmaan oikeasti harkita jotain Wordpressiä.



 

Kommentit

  1. Mahtavaa, että harkka on nyt ohi! 🥳 Olen ihan samaa mieltä, kynttilöistä on vähän iloa, jos tuijottaa kirkasta näyttöä ja kirjoittaa nama melkein kiinni siinä. 😄 Ihanan tunnelmallisia nuo kuvat! Olen itse jotenkin ristiriitainen urheiluvaatteiden suhteen. Olen ajatellut urheilun suorittamiseksi, joten mahdollisimman edulliset vaatteet, jotka hoitavat homman, ovat hyvät. Mutta sitten olen alkanut pikkuhiljaa miettiä, että tuleeko liikunnasta kivempaa, jos on kivasti pukeutunut. Ja alkaako kaupungissa lenkkeillessä hävettää, jos vetää jossain työpaikan tms. mainoshupparissa ja vanhoissa legginseissä? Oma silmäni kärsii, kun mulla on oranssimusta takki ja vihreät juoksulegginsit. Näytän mielestäni liian kirjavalta. 😂 Kuitenkin koen, että olisi epäekologista hankkia uusia kauniimpia vaatteita, koska nykyiset ilmaiseksi saadut välineet toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juu onhan siinä se dilemma että miksi ostaa uutta jos on jo jotain vanhaa. Musta on kiva että on urheiluvaatteita sen verran, ettei tarvii joka lenkin tai salitreenin jälkeen pyykätä, pesen sitten kaikki kerralla. :)

      Poista

Lähetä kommentti