Kirja-arvostelu: Noitakirja ja Varjojen voima
Luin Kupariketun ja Heikki Saureen Noitakirjan lähes heti, kun se ilmestyi kauppoihin viime vuonna. Sattumalta Bookbeatia selaillessani törmäsin siellä Meri Mortin kirjaan Varjojen voima. Kirjan kansi herätti heti mielenkiinnon. Tämän kirjan ilmestyminen oli minulta mennyt aivan ohi, mutta hyvä että Bookbeatista löytyi! Molemmat kirjat luettuani sain idean raapustella niistä jotain tänne bloginkin puolelle. Tuota Noitakirjaa ainakin tunnuttiin hypetettävän somessa, joten onko se sitten kaiken sen hypen arvoinen?
Minäkin odotin Noitakirjaa innolla, sillä noitateema kiinnostaa minua todella paljon. Silloin kuin kuulin tästä kirjan ilmestymisestä, ei Kuparikettu sanonut minulle henkilönä mitään, mutta sen jälkeen olen törmännyt hänen Youtube-kanavaansa. Tosi kiva kanava, kannattaa seurailla, jos noitajutut tai esimerkiksi meditaatio kiinnostaa! Mutta palataanpa takaisin Noitakirjan pariin. Kirja on jaettu kahteen osaan, jossa ensimmäinen käsittelee noitien historiaa ja toinen osa nykynoitia. Nykynoitaosiossa nykynoidat pääsevät itse ääneen ja kertovat omasta noituuden harjoittamisestaan, myös Kuparikettu. Veikkaan, että ensimmäinen osa on Saureen kirjoittama ja toinen Kupariketun, mutta en ole varma. Asia tuli mieleen siinä, miten ensimmäinen ja toinen osa eroavat toisistaan. Ensimmäinen osa kertoo kiinnostavasti noitien historiasta: noitavainoista, suomalaisista noidista ja muusta. Teksti selkeästi pohjataan lähteisiin. Toinen osa onkin sitten enemmän mutuilua ja tämä on seikka, jonka takia meinasin lopettaa kirjan lukemisen toisen osan alussa. Minua alkoi ihan ärsyttää lukea väittämiä, joita ei pönkitetty mitenkään ulkoisilla lähteillä. Esimerkiksi todetaan, että "suurin osa noidista on naisia". Ööh no mihin tämä tieto perustuu? Onko nykynoidista tehty jokin kaiken kattava tilasto? Jäin kaipaamaan toisesta osasta ensimmäisen osan akateemisempaa, lähteisiin pohjautuvaa otetta. Ärsyttävää lukea vain jonkun mutuilua "noidat ovat tällaisia ja tällaisia". Eikö tuollainen noitien tietynlainen kuvailu ole ristiriidassa sen asian kanssa, että jokainen saa toteuttaa noituuttaan omalla tavallaan? Miten silloin jokainen noita on "tällainen" ja "tällainen"? Kirjan olisi myös mielestäni kannattanut mainita kulttuurisesta omimisesta hieman enemmän. Hyvää tässä toisessa osassa oli suomalaisten nykynoitien kertomukset omasta noituudestaan, niitä oli mielenkiintoista lukea. Kaiken kaikkiaan Noitakirja oli pienoinen pettymys. Se olisi ollut parempi, jos historiaosio ja nykynoitaosio olisivat muodostaneet tiiviimmän kokonaisuuden keskenään ja mutuilut olisi poistettu. Toista osaa aloittaessani minusta tuntui, että aloin lukemaan eri kirjaa. Mahtavaa kuitenkin, että markkinoille on saatu tällainen noitakirja, joka tarjoaa uutta tietoa noitien historiasta ja nykynoituudesta heille, joille aihe ei ennestään ole kovin tuttu. Jos olet jo noitajuttuihin perehtynyt aiemmin, kirja ei välttämättä tarjoa kauheasti mitään uutta.
Kommentit
Lähetä kommentti