Ihana musta pörrötakki

Olin pääsiäisen jälkeisen viikonlopun Oulussa siskon luona. Sisko otti nämä kuvat kun käytiin kahdestaan keskustassa syömässä Zivagossa. Ruoka oli superhyvää, suosittelen! Alkupala-annokset olivat isoja ja siitä plussaa, ärsyttää nimittäin joissain ravintoloissa maksaa joku 12 euroa alkupalasta ja sitten se on joku kärpäsen kokoinen annos. :D Oli ihanaa viettää siskon kanssa aikaa kahdestaan, sillä aika harvoin meillä on kahdenkeskistä aikaa. Yleensä nähdään koko perheen kesken ja onhan se ihan erilaista, kun voi kahdestaan rauhassa jutella ja viettää aikaa. Meillä on siskon kanssa samanlaisia kiinnostuksen kohteita, meitä kiinnostaa tarotin ja riimut sekä yrtit ja sellainen tietynlainen hengellisyys. Sovittiin, että varataan kesäksi joku viikonloppu, jolloin mennään kahdestaan mökille ja kerätään siellä kaikenlaisia yrttejä ja muita kasveja. <3


Päätin, että talvi on ohi ja pakkasin lapaset, pipot ja toppavaatteet varastoon. Pidin pari päivää kevättakkia, jonka jälkeen piti luovuttaa, sillä ainakin Rovaniemellä talvi ei näköjään ole ohi. :'D Päivällä alkaa olla ihan lämmintä, mutta kylmä tuuli menee kevättakin läpi ja illalla on pari astetta pakkasta. Tämän takia olen vielä käyttänyt talvella hankkimaani pörrötakkia. Vaikka haluankin jo nauttia kevätkeleistä, minua ei haittaa käyttää tätä kuvien pörrötakkia vielä jonkin aikaa, se on niin söpö ja cozy. <3 Olin haaveillut pitkään isosta pörrötakista, ja mietin sellaisen ompelemista, sillä vastaan ei ollut tullut mitään minulle sopivaa ja muutenkin tykkäisin ommella enemmän itselle pikamuotiketjuista ostamisen sijaan. Nooo ei ollut aikaa ompeluun ja joulun jälkeen bongasin tämän pörrötakin alesta. Tilasin sen samalla, kun tilasin tuon edellisessä postauksessa jo näkyneen Ted Bakerin-laukun. Parina edellisenä vuonna olen metsästänyt itselleni siistiä mutta rentoa talvitakkia hupulla, onneksi sopiva pörrötakki löytyi. <3 Tämä on ihanan pehmoinen ja lämmin ja tykkään hupusta. Takissa on myös isot avotaskut. Olen myös haaveillut siististä, istuvasta takista, ehkä saisin sen aikaiseksi ommella ensi talvea varten. Katsotaan. :D



Kommentit

  1. Niin mukavan näköinen tuo takki! <3 Ihanaa että teillä on siskon kanssa noin paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja yhteinen viikonloppu mökillä yrttejä keräillen yms. kuulostaa niiin kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, jännästi ollaan aikuisiällä ajauduttu samanlaisiin kiinnostuksen kohteisiin ja se on huippua! Meillä on aika paljon ikäeroa, mutta onneksi se ei ole ikinä haitannut ja ollaan tosi läheisiä. <3

      Poista

Lähetä kommentti