Joululahjatoiveet 2023

Olen taas hieman myöhässä tämän joululahjatoivepostauksen kanssa, mutta ei voi mitään! Jospa pukki ehtii vielä tämän lukea ja toteuttaa muutaman toiveen. :D Vaikka en näitä saisikaan, niin on aina kiva miettiä, mitä olisi mukavaa saada pukin kontista ja ehkä tämä myös helpottaa minulle lahjoja miettiviä läheisiä. Minusta joulussa yksi paras asia on lahjojen antaminen, tykkään hirmuisesti miettiä sopivia lahjoja läheisille. Toki lahjojen saaminenkin on mukavaa ja jännittävää aattona. Tämän lisäksi kauniit paketit kuusen alla tuovat joulun tunnelmaa. 

Tässäpä joitakin toiveitani tälle joululle (sorry Blogger heittää tuon kuvan laadun ihan kököksi):

- The Body Shopin joulusarjan tuotteita. Eniten tykkään tuosta Cherries & Cheer-sarjasta, koska rakastan kirsikkaa, mutta myös päärynäinen Pears & Share olisi kiva.

- Juon paljon teetä varsinkin talvella ja ihastuin tähän Nicolas Vahen teehen (sain sitä Secret Pumpkin-lahjaksi Marulta, kiitos! <3). TwoMoonsin nettikaupasta näyttää löytyvän myös muitakin makuja kuin tuo Pumpkin & Cinnamon. Esimerkiksi Coconut&Passion kuulostaa herkulliselta teemaulta.

- Meiltä puuttuu keittiöstä valurautapata, ja bongasin Tokmannin sivuilta tämän kivan punaisen padan. Haluaisin tehdä enemmän uuniruokia, sillä ne ovat helppoja ja maukkaita ja sen lisäksi pataleivän tekeminen houkuttelisi.

- Olen pitkään haaveillut omista Lord of the Rings-kirjoista. Omistin kirjat aiemmin suomeksi, mutta lahjoitin ne pois, sillä halusin hankkia englanninkieliset versiot. Ne ovat mielestäni sata kertaa paremmat kuin suomalaiset versiot. Tämän lisäksi haluaisin kirjojen olevan kauniit. Bongasin Adlibrikselta tämän kauniin setin, jossa on myös Hobitti. <3

- En yleensä haluaisi vinkata H&M-sivuja, mutta löysin sieltä aivan ihanan Gremlins-pyjaman! EMP:ltä bongasin myös tämän hienon pyjaman. Olen vilukissa ja talvisin tarvitsen lämpimän pitkähihaisen pyjaman. Minulla on ennestään vain yksi pitkähihainen setti ja se alkaa olla kohta kulunut puhki. :D


Onko sinulla jotain toiveita jouluksi? :)



Kommentit