Asukuvat ja kesän bucket list

Heipä hei ja ihanaa kesää kaikille! Ainakaan täällä Pohjois-Suomessa ilma ei ole ollut vielä kovin kesäinen, mutta jospa se kesä tännekin ehtii pikkuhiljaa. Käytiin pari päivää sitten puolison kanssa ottamassa asukuvia joen rannalla ja oli sen verran kylmä, että mulla oli pitkä takki päällä. :D Mutta ihanaa kun nyt valoa riittää, niin toivon, että saan tänä kesänä otettua paljon kuvia blogiin ja muutenkin. Kesällä on paljon enemmän kivoja kuvauspaikkoja tarjolla eikä tarvitse pakkasessa kärvistellä kuvia otettaessa. Näissä tämän postauksen kuvissa mulla on uusi mekko päällä. Kaverini oli ostanut sen Kreetalta sovittamatta, eikä mekko oikein istunut hänen päällään, joten hän lahjoitti sen minulle ilmaiseksi! Tykkään todella paljon mustavalkoraidallisista vaatteista ja asusteista. <3 Mekon kanssa yhdistin pääkallosukkikset ja täällä blogissa jo moneen kertaan vilahtaneet valkeat maiharit. Olen käyttänyt noita maihareita melkein joka päivä ostamisen jälkeen. Sopivat nyt viileille kesäkeleille myös!

Pitää tännekin vielä päivitellä asun lisäksi kuulumisia. Uudet tuulet koittaa ensi syksynä, kun aloitan lukiossa englannin opettajan pestin. Päätin, että en jaksa stressata apurahojen kanssa, en ole saanut pitempää apurahakautta ja on todella stressaavaa koko ajan miettiä, että miten elämän rahoittaa ja saako apurahaa vai ei. Voihan olla, että saan syksyllä apurahaa, mutta se ei ole satavarmaa. Sen takia päätin ottaa tämän opettajan pestin vastaan. Se on vuoden sijaisuus. Vuoteen en varmaan paljoa ehdi tehdä väitöskirjaa, mutta eipähän ainakaan tarvitse miettiä raha-asioita ja saan hyvää työkokemusta. Ei mulla ole mikään kiire väikkärin kanssa, vaikka alun perin halusin saada sen valmiiksi neljässä vuodessa.


Siirrytään sitten kuulumisista kesäsuunnitelmiin eli kesän bucket listiin! Haluan kesällä käydä festareilla ja sen jo tiedän toteutuvan. Tänä viikonloppuna mennään Iisalmeen, siellä järjestetään ensimmäistä kertaa Madfest. Esiintyjinä esimerkiksi Turmion Kätilöt, Korpiklaani ja Sonata Arctica. Jee! Toinen toteutuva festari on Tuska, jonne pääsen elämäni ensimmäistä kertaa!! En malta odottaa. Siellä on tosi paljon hyviä bändejä, odotan muun muassa Ville Valoa, Lorna Shorea, Arch Enemyä, Swallow the Sunia ja In Flamesia. <3 Myös Oulun Qstockiin on jo liput ostettuna. Siellä olisi ainakin Insomnium ja The 69 Eyes. Haluaisin myös John Smith-festareille, mutta ei taida aika ja rahat riittää. :D

Muita kesän bucket list juttuja:

- marjojen poimiminen (pakkanen täyteen hillaa ja mustikoita!)

- yrttien kerääminen

- raparperipiirakan tekeminen

- grillaaminen

- sangrian tekeminen

- uiminen ja rannalla loikoileminen

- piknikin pitäminen

- telttailu jossain veden äärellä

- geokätköileminen

 

Onko sulla jotain kesän bucket listillä? :)





Kommentit

  1. Onnea opettajan pestistä! Varmasti tekee hyvää, kun saa apurahakuvioiden osalta nyt hetken himmailla ja vähän lisää varoaikaa. :) Hirmu kiva tuo mekko ja onnekas sattuma että se olikin sitten sulle noin sopiva! Raitojen suunnat on suunniteltu tuossa kovin mukavasti.

    Mulla on tän kesän bucket list vielä tekemättä ja saatanpa mennä nyt ilman semmoista. Jo tähän mennessä on kumminkin useita kesätekemisiä tullut tehtyä - piknik, herkuttelu jäätelökiskalla sekä useat grillailut. Ja pian pääsee käsiksi kotimaisiin mansikoihin, herneisiin sekä uusiin perunoihin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo no toisaalta tekisin vain väikkäriä, mutta toisaalta on kiva kokeilla jotain muuta välillä.

      Parastahan kesä on silloin, kun ei ole liikaa suunnitelmia! Mä tykkään tehdä erilaisia listoja ja nää bucket listit on aina hauskoja, enkä aio ottaa stressiä niiden suorittamisesta. Tekee sitä mitä jaksaa ja mikä tuntuu kivalta. :) Mansikat, herneet ja uudet perunat on kyllä niin parasta kesässä, ja grillailu <3

      Poista
  2. Ihania kuvia, kaunis asu! ^^ Täällä oli myös ihmeen viileää viime viikolla, mut tämä viikko näyttää jo vähän paremmalta kelien osalta. :) Miulla kesän suunnitelmat ovat vaiheessa, pitäisi katsoa mitä bändejä missäkin on ja pääsiskö lomalla esim. Tukholmassa tai muualla piipahtamaan. En tiedä vielä. :D Ihanaa alkukesää sinnepäin, mukavaa oli huomata uusi postaus siulta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Eipä sitä tarviikkaan liian tarkasti tietää, mun mielestä kesä on just parasta aikaa vaan olla ja tehä vaikka ex tempore-reissuja! Toki ulkomaanmatkat tarvii vähän enemmän suunnittelua, mut muuten on niin kiva vaan elää hetkessä ja kelien mukaan. :)

      Poista
  3. Ihanan raikas asu, mustavalkoinen look on aina hyvä! 😍 Toi sun bucket list oli mukavan maanläheinen, on hyvä listata asioita, joita voi hyvin toteuttaa arjessa. Ei tarvi aina olla jotain "tänä kesänä teen benjihypyn" -meininkiä. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, turha stressata itteään jollain kauheen vaativilla listoilla. :D

      Poista

Lähetä kommentti