Hiljaisuus
Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa tänne ja toistaalta en. Paljon olisi kuvia ja postausideoita, mutta intoa päivittämiseen ei ole ollut. Tämä koko vuoden alku on ollut minulle todella raskas. Miksi kaikki paha tuntuu aina kaatuvan kerralla niskaan? Ihan kuin yhdessä asiassa ei olisi sulattelemista. Mieliala on ollut maassa ja olen miettinyt blogin lopettamista. Harmittaa, että en pitkään aikaan ole päivittänyt aktiivisesti. Toisaalta tämä blogi on vain harrastus, joten sen päivittämisestä ei pitäisi ottaa stressiä. Toisaalta luova tekeminen voisi piristää. Olen vain yleensä sellainen, joka hylkää pahan olon iskiessä kaikki itselle tärkeät harrastukset, vaikka ne tekisivät olosta paremman. Ei vain silloin ole intoa tehdä mitään. Eristäydyn helposti. En ole yli kuukauteen edes soittanut pianoa, ja soittaminen on harrastuksista minulle rakkain. Tänään kuitenkin soitin ja se tuntui hyvältä. Ajattelin, että ehkä bloginkin päivittäminen onnistuisi. Ja muiden blogipäivitysten lukeminen.
Olen tehnyt pitkiä päiviä, ollut aamun salilla, sitten koulussa ja loppupäivän töissä. Onpahan ollut muuta ajateltavaa, mutta samalla huomaa, että kroppa ei tykkää sellaisesta paahtamisesta. Minulla on ollut jo yli kolme viikkoa on/offina flunssa. En ole malttanut ottaa saikkua enkä levätä, joten ei ihmekään ettei tauti parane. Torstaina olin myöhään töissä ja perjantaina herätessäni olo oli semmoinen, että sängystä oli vaikeaa nousta. Tämän viikonlopun olen sitten pyhittänyt lepäämiselle, jospa tämä tauti selättyisi pian. Kaipaan liikuntaa, haluan salille ja jumppatunneille! Liikunnasta tulee aina niin hyvä olo. Jännä, että siihen jaksan panostaa pahan olon ollessa, mutta en luoviin harrastuksiini. Nyt yritän tsempata ja löytää jonkinlaista balanssia elämääni.
Olen tehnyt pitkiä päiviä, ollut aamun salilla, sitten koulussa ja loppupäivän töissä. Onpahan ollut muuta ajateltavaa, mutta samalla huomaa, että kroppa ei tykkää sellaisesta paahtamisesta. Minulla on ollut jo yli kolme viikkoa on/offina flunssa. En ole malttanut ottaa saikkua enkä levätä, joten ei ihmekään ettei tauti parane. Torstaina olin myöhään töissä ja perjantaina herätessäni olo oli semmoinen, että sängystä oli vaikeaa nousta. Tämän viikonlopun olen sitten pyhittänyt lepäämiselle, jospa tämä tauti selättyisi pian. Kaipaan liikuntaa, haluan salille ja jumppatunneille! Liikunnasta tulee aina niin hyvä olo. Jännä, että siihen jaksan panostaa pahan olon ollessa, mutta en luoviin harrastuksiini. Nyt yritän tsempata ja löytää jonkinlaista balanssia elämääni.
Voimia ihan älyttömän paljon <3 <3
VastaaPoistaTunnistan paljon samoja piirteitä, silloin kun on mieli maassa tekee mieli eristäytyä vaikka se tarve olisi oikeasti ihan muu ja tekisi hyvää kun pitäisi väkisin tosiaan kiinni niistä harrastuksista ja ihmisten tapaamisesta.
Kiitos paljon. <3 Jep, siitä eristäytymisestä pitäisi opetella pois. Ei se kotona yksin istuminen mitään auta, totta kai asiat pitää käsitellä ja suru surra, ei niitä voi siirtää, mutta samalla rakkaat harrastukset ja ihmiset piristäisivät ja auttaisivat elämässä eteenpäin. :)
PoistaKuulostaa kyllä aika uuvuttavalta tilanteelta, joten nyt ei muuta kuin vaan järjestelmällisesti pitämään itsestä huolta (vaikka se on kai yleensä helpommin sanottu kuin tehty). Toivottavasti maaliskuu ja lähenevä kesä piristävät myöskin :)
VastaaPoistaBlogiharrastuksen osalta kannattaa myöskin olla itselleen lempeä. Sulla on ihana blogi jota on ilo lukea, joten kirjoittele vaan aikanaan kun siltä tuntuu. Jos oma inspiraatio lyö tyhjää, niin erilaisilla haastepostauksilla saa kuitenkin blogiin helposti eloa. Mullakin oli vuodenvaihteessa vähän blogitaukoa ja nyt tuntuu siltä, että on haastava saada tavallisesta rytmistä kiinni.
Kiitos kivasta viestistä! <3 Eiköhän tämä tästä. Se on usein raskasta, varsinkin kun tuntuu, että somessa saisi vain näyttää iloisia asioita. Negatiivisista asioista kirjoittaminen tuntuu valittamiselta ja huomion kerjäämiseltä, vaikka eihän se sitä ole. Ja sitten jos elämässä ei ole positiivisia juttuja, niin ei sitten tule mitään kirjoitettuakaan, koska ei jaksa feikata että kaikki olisi hyvin. Onneksi tämäkin on koko ajan muuttumassa, ja ihmiset uskaltavat vähän avata kulisseja, ja näyttää sitä "normaalia" elämää, mihin kuuluu sekä ilot että surut.
PoistaNiin totta, olisi vaan kiva kehittää tätä blogia eteenpäin ja saada semmoinen säännöllinen postaustahti aikaiseksi ja kasvattaa lukijamäärää. Omalla alalla somekänavien päivittäminen ja säännöllinen näkyvyys olisi tärkeää.