Sleep dear, sleep

Sleep my dear, sleep

Sleep forever

Maybe we will meet again

I will embrace you then <3

 Rakas Dora,

maanantaiaamuna äiti laittoi viestin, että eläinlääkäri tulee päivällä sinua katsomaan. Olin ihmeissäni. Näinkö pian se tapahtuu? Luulin, että sinulla oli enemmän aikaa. Tiesin kyllä, että lähtöäsi ei voisi pitkittää, tiesin, että pian sulkisit silmäsi iäksi. Mutta silti se tuli niin äkkiä. Olin aina ajatellut että "huomenna" tai "ensi viikolla" tai "joskus pian", mutta kun sain viestin, missä luki "tänään"... se sattui.   Anteeksi, että en ollut luonasi, kun lähdit.

Muistan kun näin sinut ensimmäisen kerran. Ennen sinua meillä oli suloinen saksanpaimenkoira siitä asti kun olin ihan pieni, hänen kuoltuaan oli ajanjakso, jolloin meillä ei ollut koiraa. Ryhdyimme etsimään uutta koiraa, halusimme antaa kodin jollekkin jo hieman kasvaneelle koiralle. Löysimme sinut, entinen omistajasi ei sinua enää voinut pitää.  Emme olleet koskaan aikaisemmin kuulleet leonberginkoirasta. Äiti ja isä kävivät sinua katsomassa. He sanoivat, että olet hieman apaattinen ja omaa rauhaa haluava. Sitten tulit meille. Aluksi ikävöit entistä emäntääsi, mutta pian kiinnyit meihin ja meistä tuli sinun laumasi. Äitiä palvoit eniten, halusit aina olla hänen kanssaan. Et ollut enää apaattinen ja omaa rauhaa haluava, vaan halusit olla meidän kanssamme aina ja olit ihanan villi ja vallaton, olithan sinä nuori. Meidän piti sinua vähän kouluttaa, ettet ryntäillyt pihasta tielle tai naapuriin. Opit nopeasti säännöt ja sopeuduit täydellisesti perheeseemme. Oli ihanaa, kun meillä oli taas koira! <3

Ehdit olla meillä noin vuoden, kunnes hankimme sinulle kaverin, leonberginkoiranpennun, Tumpun. Otit heti Tumpun laumanjäseneksi, teistä tuli parhaat kaverit. Nukuitte aina vierekkäin ja leikitte innoissaan pihalla. Tumppu pureskeli ja kiusasi sinua, mutta sinä et koskaan ärhennellyt tälle, lähdit aina leikkiin mukaan. Tumppu kasvoi ihana ystävä rinnallaan, hänestä kasvoi komea jätti. Oli aina ihana nähdä, miten erottamattomia te olitte.

Tumppu-jätti ja Dora-neiti

 Kului monta ihanaa vuotta, ja oli vaikeaa tajuta, että sinusta oli tullut vanha. Totta kai olit jo hieman harmaantunut, mutta käytökseltäsi olit pirteä oma itsesi. Viime syksynä kuntosi romahti, hengitys alkoi rahista etkä jaksanut enää lähteä lenkille kanssamme. Tiedän, että sinua varmasti harmitti! Olit aina tykännyt käydä lenkillä, juosta vapaana metsässä tai tallustaa vierellämme. Nyt jouduit aina jäämään kotiin, kun muut lähtivät. Oli surullista katsella, miten sinun oli välillä niin vaikea nousta ylös. Silmäsikin olivat jotenkin sumeat. Mutta silti yhtä rakastavat kuin ennenkin.

Maanantai oli vaikea päivä. Odotin tuskaisena ja levottomana, milloin äiti soittaisi. Kirosin itseäni, kun olin lähtenyt Turkuun jo edellisellä viikolla. En olisi paikalla, kun lähdet. Odotus oli riipaisevaa. Sitten kännykkääni tuli viesti. Tiesin, mitä siinä sanottaisiin, mutta en uskaltanut lukea sitä heti. Ajattelin, että olin jo joululomalla itkenyt takiasi tarpeeksi, mutta lopulta kun rohkenin viestin lukemaan, en voinut pidätellä kyyneliä.

Vaikka olen todella surullinen, että lähdit, olen myös hyvin onnellinen, että sinun ei tarvitse kärsiä enää. Elit hyvän elämän, ja sait vaipua ikiuneen, omassa kodissasi, oman perheesi ympäröimänä.

Muistan ikuisesti viimeisen hetken, jonka vietin kanssasi, se tuntuu kaukaiselta, vaikka tapahtui viime viikolla. Olimme lähdössä poikakaverini kanssa takaisin Turkuun. Minulla oli jo ulkovaatteet päällä, auto oli pakattu. Sinä istuit keittiössä, ulko-oven vieressä ja katselit minua kauniilla silmilläsi. Tiesin, että tämä oli viimeinen kerta, kun näkisin sinut. Sitä vain oli vaikea uskoa silloin. Halasin sinua, enkä millään olisi halunnut päästää irti. Minua rauhoitti rauhallisuutesi, istuit siinä vain ja katselit. Silmissäsi oli hymyä. Aivan kuin olisit sanonut "mene vain, kyllä minä pärjään".

Olit niin fiksu ja ihana persoona. Kiitos kaikista niistä ihanista muistoista, olet aina sydämessäni, rakas. <3