Friday, April 13, 2018

Muotia renessanssipalatsissa


Firenzessä joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina kaikki pääsevät ilmaiseksi valtion omistamiin museoihin. Silloin Ufficiin ja Galleria dell’Accademiaan on hurjat jonot ja aamukahdeksalta, ne ovatkin Firenzen kuuluisimmat ja suosituimmat museot. Olen niissä joskus monta vuotta sitten käynyt, mutta olisi kiva päästä käymään uudestaan. Päädyttiin kaverin kanssa sitten kuitenkin menemään Palazzo Pittiin, joka on suuri renessanssipalatsi lähellä Ponte Vecchiota. Oltiin jonossa kymmenen minuuttia ennen avaamisaikaa, eikä jonoa ollut paljoa onneksi. Taisi kaikki turistit mennä Ufficin eteen jonottamaan.

Harmittaa nyt jälkeen päin, etten älynnyt ottaa kunnon eväitä mukaan. Palazzo Pitissä on niin paljon näkemistä ja sen takana on jättimäinen Bobolin puutarha, johon pääsimme samalla lipulla. Meillä meni kuusi tuntia pelkästään palatsin läpi kiertämiseen, ja kun sitten saavuimme puutarhaan, emme jaksaneet enää lähteä sitä kiertämään. Sinne olisi saanut tärvättyä seuraavat kuusi tuntia. :D Pitää tulla uudestaan ja kunnon eväiden kanssa.

Suurin osa Palazzo Pitin kokoelmista käsitteli taidetta, maalauksia ja veistoksia ja Medicin aarteita. Yksi näyttely erosi ”hieman”: muotinäyttely höystettynä moderneilla taideteoksilla. Wikipedian mukaan Palazzo Pitin pukugalleria on ainoaa laatuaan Italiassa: se esittelee Italian muodin historiaa 1700-luvulta nykyaikaan. Ajattelin esitellä pukuja, ja jättää maalaukset ja patsaat tästä postauksesta pois. Ompelu ja pukujen luominen kiinnostaa minua paljon, ja on varmasti lukijoillekin kiinnostavampi aihe kuin maalaukset. On mielenkiintoista katsoa suunnittelijoiden loihtimia luomuksia ja miettiä kaavoitus- ja materiaaliratkaisuja. Näyttely oli minusta mielenkiintoinen idea, modernia taidetta ja muotia renessanssipalatsin upeissa, koristeellisissa huoneissa. Jokainen näyttelyhuone oli rakennettu hienoksi kokonaisuudeksi: oli ajateltu valaistusta ja taideteoksen ja asujen yhteenkuuluvuutta.














English translation:

Here in Florence every first Sunday of the month is the free museum day, which means that you can go free to any state museum. There are usually huge lines in the front of Uffici and Galleria dell'Accademia, me and my friend chose to visit Palazzo Pitti, there the line was short. 

Pity that we didn't take any snacks with us, after we had seen all the palace (it tooks us six hours to see everything) we were starving and we hadn't yet seen the Boboli garden, which is huge and beautiful. We went there only to take some pictures but we didn't walk very far. Next time I come well prepared!

Most of the things you good see in Palazzo Pitti is either sculptures or paintings. There's also a porceline gallery and treasure gallery. And of course costume gallery, which was so different from the others, it introduced the Italian fashion from 18th century to this day. Sewing and creating costumes interest me a lot so it was so wonderful to see all the costumes and wonder how they were made. It was interesting to put modern outfits on display in the reneissance palace, I liked the contrast.



2 comments:

  1. Oi mikä vaatetus-artesaanin unelma paikka! Upeita luomuksia tosiaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo todellakin! Olisi kyllä mielenkiintoista päästä esim johonkin muotitaloon seuraamaan, miten joku muotiluomus syntyy :)

      Delete