Monday, May 28, 2012

The Show Must Go On

Viime viikko meni pääsykokeissa, joten tällä viikolla pitää ommella paljon, että pysyn aikataulussa teatteriompelusten kanssa! Näytelmän ensi-ilta on 4.7., joten minulla on viitisen viikkoa aikaa ommella puvut valmiiksi. Vielä on paljon tehtävää! :)
  Tänään sain tehtyä valmiiksi ruustiinan hameen. Asukokonaisuuteen kuuluu vielä musta kauluspaita ja hartia huivi, laitan sitten valmiista asusta kuvia, kunhan saan kauluspaidan valmiiksi. Suuri Käsityölehden numerosta 9/2010 löysin hyvän hameen kaavan, jota muokkasin piirtämäni mallin mukaiseksi.
  Näytelmä sijoittuu 1900-luvun alkuun, jolloin naiset pitivät s-korsetteja, jotka loivat heidän vartaloistaan muodikkaana pidetyn s-figuurin. Vartalo muistutti s-kirjainta, sillä korsetti käänsi lantion taaksepäin ja rinnat edemmäs. Voitte kuvitella, ettei kyseessä ollut mikään "terveysvaate", vaikka sellaiseksi sitä aikanaan markkinoitiinkin.


Image Detail
:http://evelynstille.ifunnyblog.com/1900swomensfashion/
                                                




Ihanat Iron Fistin korkkarini <3

Tässä kuvassa näkyy paremmin, miten takana olevat laskokset saavat takamuksen näyttämään isommalta, yritin saada tähän hieman s-figuuria ilman korsettia.



Lopuksi vielä näkymiä työpöydältäni:



Tämän ihanan pussukan (by Moumou design) ostin Tampereen käsityömessuilta viime marraskuussa. Rakastan kaikkea vintagea/retroa, joten en voinut jättää tätä ostamatta. Oli hieman vaikeuksia valita minkä pussukan valitsen (vaihtoehtoja oli monia) ja lopulta päädyin tähän keijukaistyttöön, sillä pidän kaikista "fantasiajutuista". Harmi kun minulla ei ollut kameraa mukanani, olisi pitänyt saada kuvia siitä ihanasta kojusta!

Tämän ompelurasian ostin Halpa-Hallista muutama viikko sitten, se oli vaan niin suloinen etten voinut jättää sitä kaupan hyllylle! Nyt kaikki pienet ompelutarvikkeeni pysyvät tallessa. ;)

Suloinen nappirasiani <3

Rakastan kauniita nappeja <3

2 comments:

  1. isosti huokauksia mekkojen, korsettien ja Iron Fistien takia... slurps

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih noi violetit korkkarit on mun lempparit Iron Fisteistäni, yllättävän mukavat ovat jalassa vaikka korkoa on reippaasti :)

      Delete