Katsaus vuosiin 2010-2019

Vuosikymmen on vaihtunut ja tarkastelen tässä edellisiä vuosia. Kaikenlaista on näihin vuosiin mahtunutkin! Pahoittelut rakeisista kuvista, ne ovat vanhoja eikä minulla ollut silloin kunnollista kameraa!

2010: Opiskelin lukiossa toista vuotta ja ompelin rokokootyylisen mekon vanhojen tansseihini. Tanssit olivat ihanat! Muuten minulla ei ole paljon lämpimiä muistoja lukiosta, sillä olin usein yksin. Olisi pitänyt olla niin kuin muut ja pukeutua "normaalisti".

2011: Valmistuin lukiosta keväällä. Syksyllä jatkoin vielä yhden vuoden ammattikoulussa, sillä suoritin kaksoistutkintoa ylioppilas & vaatetusalan artesaani. Ammattikoulussa minulla oli aina kavereita, siellä ei vieroksuttu jos pukeutui jotenkin erilaisesti.

2012: Valmistuin keväällä artesaaniksi. Heinäkuussa lähdin vuodeksi Italiaan, missä työskentelin au pairina. Jännää oli, sillä en osannut italiaa kauheasti ja heittäydyin täysin uuteen maailmaan. Vuoden aikana kuitenkin opin puhumaan italiaa.


2013: Kesällä palasin Suomeen. Iski kauhea kulttuurishokki, ja halusin takaisin Italiaan. Etsin töitä sieltä, mutta lopulta päädyin täyttämään pitkäaikaisen unelmani ja hain opiskelemaan musiikkia Eurajoen kristilliseen opistoon, missä pääsin pianotunneille ja opiskelemaan musiikinteoriaa vuoden ajaksi.

2014: Keväällä loppui opinnot Eurajoella. Matkasin ympäri Suomea pääsykokeiden perässä. Hain Ouluun ja Jyväskylään opiskelemaan englantia, Turkuun opiskelemaan englantia tai italiaa ja Kuopioon, Ouluun, Poriin ja Turkuun hain konservatoriolle opiskelemaan muusikon tutkintoa. En uskonut pääseväni musiikkialalle, sillä musiikkitaustani oli lähinnä kotona pianon soittamista. Onneksi Eurajoella pääsin pianotunneille ja se kannatti, sillä minut hyväksyttiin opiskelemaan muusikoksi Turun konservatoriolle! Pääaineena minulla oli klassinen piano ja sivuaineena klassinen laulu. Samalla minut hyväksyttiin opiskelemaan italiaa Turun yliopistoon. Otin opiskelupaikan vastaan, mutta ilmoittauduin poissaolevaksi. Muutin Turkuun keskustaan kämppiksen kanssa.

2015: Keväällä loppui ensimmäinen vuosi konservatoriolla. Kesän vietin Tampereella ja tein hotellisiivousta. Syksyllä alkoi toinen ja viimeinen vuosi konservatoriolla. Muutettiin silloisen poikakaverin kanssa yhteen.



2016: Meidän ihana Dora-koira lopetettiin, oli jo niin vanha ja kipeä. Aloitin piano-opettajan työn Turun kaupungilla. Treenasin hulluna pianonsoittoa pianotutkintoa ja pääsykokeita varten. Kävin pääsykokeissa Tampereella ja Turussa muusikon ammattikorkeakoulututkintoa varten ja Sibeliusakatemialla musiikkikasvatusta varten. Olin keväällä treenannut niin paljon, että käteni oli todella kipeä. Tuntui turhalta mennä pääsykokeisiin kipeän käden kanssa, mutta menin kuitenkin. Kesän olin kesätöissä hotellisiivouksessa. Opiskelupaikkaa ei tullut mistään, joten kesän lopussa ilmottauduin läsnäolevaksi Turun yliopistoon ja syksyllä aloitin italian opinnot. Meitä aloitti opiskelemaan italiaa ihana viiden joukko, oli tosi huippua aloittaa opiskelu heidän kanssaan!

2017: Muutettiin poikakaverin kanssa ihanaan kolmioon. Opiskelin ihan hulluna ja tein piano-opettajan hommia koulun ohjella. Kesä meni kesätöissä. Syksyllä alkoi toinen vuosi yliopistolla. Hain vaihtoon ja minut hyväksyttiin Firenzen yliopistoon kevätkaudelle 2018. Erottiin poikaystävän kanssa ja muutin joulukuussa omaan asuntoon. Rakas Tumppu-koira löytyi pihalta kuolleena. Loppuvuosi meni ihan sumussa.

2018: Helmikuun lopussa pakkasin tavarani ja lensin Firenzeen. Onneksi yksi opiskelukaverini oli siellä ollut jo puoli vuotta vaihdossa, hän opasti minua alussa ja sain asua hänen luonaan kaksi viikkoa ennen kuin asuntoni vapautui. Sitten muutin omaan kämppään, missä minulla oli viisi kämppistä. Hieman hirvitti aluksi, mutta lopulta kämppiselämä sujui hyvin ja se oli paras vaihtoehto vaihdon ajaksi, oli aina seuraa. Italian koulujärjestelmää ei tule ikävä, mutta oli ihanaa asua Firenzessä, se on niin kaunis kaupunki! <3 Elokuussa sitten palasin takaisin Suomeen ja jatkoin opintoja Turussa. Syksy oli täynnä ihmissuhdemyllerrystä.

2019: Ihmissuhdemyllerrys jatkui. Kevät oli ihan superkiireinen, sillä minulla oli ihan liikaa kursseja ja sen lisäksi kirjoitin kahta kandia, italiasta ja musiikkitieteestä. Kaikki sain tehtyä ja valmistuin humanististen tieteiden kandidaatiksi. Palkintona tästä lähdettiin ystävän kanssa reilaamaan kuukaudeksi Eurooppaan, se oli ihan huippu reissu! Käytiin Alankomaissa, Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa, Kroatiassa, Unkarissa, Slovakiassa, Tsekissä ja Puolassa. Loppukesä meni töitä tehdessä. Syksyllä vaihdoin pääaineeni italiasta musiikkitieteeseen ja aloitin gradun tekemisen. Jotenkin koko syksy meni sitten kuitenkin kaikkea muuta kuin koulujuttuja tehdessä. :D



English translation: The years 2010-2019

The decade has changed and here I look at the previous years. So much things have happened during these years!

2010: I attended high school for the second year. I don't have many warm memories of high school because I was often alone. Should have been like the others and dressed "normal".

2011: I graduated from high school in the spring. In the autumn, I continued for another year at vocational school, as I completed a double degree in high school & dressmaker. In vocational school, I always had friends, it was a nice time.

2012: I graduated as a dressmaker in the spring. In July, I went to Italy for a year, where I worked as an au pair. It was exciting because I didn't know Italian very well and I was thrown into a whole new world.

2013: In the summer I returned to Finland. I had a terrible cultural shock, and I wanted to go back to Italy. I was looking for a job there, but eventually I ended up fulfilling my long-term dream and sought to study music in school where I could take piano lessons and study music theory for a year.

2014: In the spring I finished the music school. I traveled around Finland after the entrance examinations. I applied to Oulu and Jyväskylä to study English, to Turku to study English or Italian and to Kuopio, Oulu, Pori and Turku I applied to the conservatory to study musician degree. I didn't think I could make it to study music professionaly because my background in music was mainly playing piano at home. Luckily I got piano lessons the previous year and it was worth it because I was accepted to study as a musician at the Turku conservatory! I majored in classical piano and minor in classical singing. At the same time, I was accepted to study Italian at the University of Turku. I accepted a place to study, but declared myself absent. I moved to Turku centre with a roommate.

2015: In spring ended the first year at the Conservatory. I spent the summer in Tampere doing hotel room cleaning. In the autumn, the second and final year began at the conservatory. Me and my boyfriend moved to live together.
 
2016: Our lovely Dora was put to forever sleep, she was so old and sore. I started working as a piano teacher. I practiced like crazy for piano degree and entrance exams. I went to entrance examinations in Tampere and Turku for a music university degree and at the Sibelius Academy. I had been training so much in the spring that my other arm was really sore. It seemed useless to go for the entrance exam with a sore hand, but I went anyway. During the summer I was working at a local hotel. I did not get accepted to study, so in the autumn I started studying Italian in Turku university. We started studying Italian with a wonderful group of five, it was really great to study with them!

2017: I moved with my boyfriend to a new appartment. I was studying and working like crazy. Summer went by working and studying. In autumn, the second year began at the university. I applied for exchange and I was accepted to the University of Florence for the spring season 2018. Broke up with my boyfriend and moved to my own apartment in December. My beloved Tumppu dog was found dead in the yard. The rest of the year went by in the fog, don't remember much.

2018: At the end of February I packed my stuff and flew to Florence. Fortunately, one of my student friends had been there for half a year, she guided me in the beginning and I was able to live with her for two weeks before my apartment became vacant. Then I moved into my own apartment, where I had five roommates. I was a little frightened at first, but in the end everything went well with the roommates and it was the best option for the exchange, there was always company. I wont be missing the Italian school system, but it was wonderful to live in Florence, it's such a beautiful city! <3 In August, I returned to Finland and continued my studies in Turku.

2019: Spring was super-busy because I had too many courses and I also wrote two bachelor's theses, Italian and musicology. I got all done and graduated with a Bachelor of Arts degree. As a reward, my friend and I went on a trip to Europe for a month, it was awesome! We visited the Netherlands, Germany, Switzerland, Austria, Croatia, Hungary, Slovakia, the Czech Republic and Poland. The rest of the summer went by working. In the autumn, I changed my major from Italian to musicology and started doing my master thesis.

Kommentit

  1. Onpas kiva postaus :) Tästä tosiaan tulikin mieleen, että täytyisi itsekkin tehdä joku vuosikymmen kooste, lähinnä painottuen miten ulkonäköni ja ajatusmaailmani on muuttunut vuosien varrella :)
    Toivottavasti tämä vuosi tuo sulle paljon ihania juttuja ^_^

    VastaaPoista

Lähetä kommentti