Thursday, May 17, 2018

Verona

Verona-postaus vähän myöhästyi, kauhea kiire ollut koulujuttujen kanssa! Tentit alkavat uhkaavasti lähestyä, joten päivät ovat kuluneet nenä tenttikirjassa.. Onneksi huomenna lähden Napolin reissulle, saa siis loppuviikon huilia!

Tehtiin huhtikuussa viikonloppureissu kämppisten kanssa, edellisessä postauksessa kerroin Vicenzasta, Gardajärvestä ja Padovasta. Samalla reissulla käytiin myös ihanassa Veronassa, jossa olen käynyt jo pari kertaa. Viinifestivaalin takia Veronassa oli enemmän porukkaa kuin yleensä, vaikka aina siellä on paljon porukkaa. Yksi suosituin nähtävyys Veronassa on Julian parveke ja tapana on valokuvata itsensä Julian patsaan luona käsi tämän rinnalla (Julia raukka.. :D). Turisteja oli niin paljon, ettei jaksettu odottaa valokuvausvuoroa, otettiin parit kuvat parvekkeesta ja patsaasta ja lähdettiin eteenpäin. Käytiin kuuluisassa jäätelöbaarissa, siellä tekevät jäätelöt ruusun muotoon. Nättiä <3 Suurin osa päivästä vain kierreltiin keskustassa, lopuksi kiivettiin kukkulalle ihastelemaan sieltä avautuvaa Veronaa. Illalla ajeltiin takaisin kämppiksen vanhempien luokse pieneen kylään lähellä vuoristoa.






Dante





English translation:

I've been so busy with the school that I forgot to publish this post! All the days I've been preparing for exams, tomorrow I will go to Napoli for weekend, nice change for the studying!

In my last post I told about our weekend trip with my roommates. We visited Padova, Vicenza, Lake Garda and Verona. In Verona there was a wine festival so the city was full of people, I mean fuller than usual. (Verona is always full :D) One of the most famous sights in Verona is the balcony of Juliet, so we visited that one. There's a tradition to take a Picture with the statue of Juliet, putting your hand on her breast (poor Juliet :D).There were so many turists that we didn't have the patience to wait for the picture, we just took some pics of balcony and statue and continued our walk in the center. We visited a famous gelateria where you could buy ice cream in a shape of a rose. So pretty! Most of the time we just walked in the center and admired its beauty. In the afternoon we walked to a hill so we could see a nice view of Verona. At the evening we drove back to my room mate's home near the mountains.

No comments:

Post a Comment