Sunday, October 1, 2017

Viikonloppu Jyväskylässä

Viime viikonloppuna menin Jyväskylään ystäväni luo. Oli tosi kiva reissu, ei oltu nähty pitkään aikaan! Alkuviikosta minulla oli vähän flunssan oireita, mutta ne hävisivät juotuani monta kuppia inkivääri-kurkumateetä. Lauantaina sitten kävikin niin, että ääni alkoi hävitä, mutta ei ollut kipeä olo. Illalla nenä rupesi vuotamaan ja yskitti ja sunnuntaina harmikseni sain todeta, että näköjään se flunssa iski minuunkin. Onneksi sentään lauantaina oli hyvä olo niin pystyttiin kiertelemään kaupunkia. Käytiin syömässä Sohwissa. Ruoka oli tosi pettymys, maksoin 16,50 euroa annoksesta halpoja nuudeleita ja pakastevihanneksia ja vegekanaa. Annos oli hyvänmakuinen, mutta en ymmärrä, mistä tuo hinta tuli. Tuollaisella hinnalla olisin olettanut tuoreita ja laadukkaita raaka-aineita!
  Käveltiin kaupungilla muutama tunti, sitten mentiin ystävän luo ja pelattiin lautapelejä. Pelaamisen jälkeen tehtiin terveelliset leffaherkut eli pilkottiin vihanneksia ja hedelmiä, tehtiin vihanneksille dippiä ja paistettiin patonkeja. Tietenkin oli myös viiniä! Katsottiin 127 tuntia, tykkäsin kovasti. Oli rentouttava ilta. :) Sunnuntaina lähdin suht ajoissa bussilla kotiin. Sunnuntaina lähti ääni kokonaan eikä se ole vieläkään tullut kokonaan takaisin. Maanantain ja tiistain vietinkin tällä viikolla kotona, ja olen yrittänyt ottaa ihan iisisti, mutta yskä ei vieläkään ole laantunut. Jospa tämä tästä pikkuhiljaa!

Minun oli tarkoitus tehdä tämä postaus jo tiistaina. Rupesin muokkaamaan kuvia Picmonkeylla, mutta se onkin muuttunut maksulliseksi! Olen jo pitkään muokannut blogin kuvat ja tehnyt bannerit Picmonkeylla, se on tosi helppokäyttöinen ja kiva, joten harmittaa. Latasin sitten koneelle PhotoScapen ja sen kanssa olen nyt tuskaillut kun en osaa sitä käyttää. Näistäkään kuvista ei tullut semmoisia, mitä olisin halunnut, mutta en jaksanut enää tapella tuon ohjelman kanssa. Picmonkey oli niin tuttu, sillä kuvanmuokkaus onnistui tosi nopeasti. Jos teillä on suositella jotain hyvää ja ilmaista kuvanmuokkausohjelmaa, niin suosituksia otetaan vastaan!










English translation: Weekend in Jyväskylä

Last weekend I went to Jyväskylä to meet my friend. I thought I had conquered the upcoming flu but I was wrong. On Saturday I lost almost all my voice and got a cough. Fortunately I wasn't feeling bad so we walked in the centre and went to eat. The food tasted good but it was too expensive for that kind of dish. We walked many hours and then we went to her place and played boardgames. Then we prepared healthy movie snacks: fruits, vegetables, dip and baguette. And of course wine! We watched 127 hours, I liked it. On Sunday I wasn't feeling great and my voice was gone. I had to stay at home on Monday and Tuesday this week. My voice it still not normal and I've got still cough. I hope this goes away soon!

I tried to publish this post on Tuesday but I had problems with photo editing. I usually edit my photos with Picmonkey, but now it's not free anymore! So sad. I downloaded PhotoScape and I've tried to learn how to use it. It's more complicated then Picmonkey. If you have any recommendations for free photo editing programs, please let me know!

2 comments:

  1. Kivan kuuloinen reissu flunssasta huolimatta! Toivottavasti menee nopsaan ohi. Pitäisi itsekin tuota PhotoScapea testata! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu pitäisi useamminkin reissata kavereita katsomaan! :) Tuo PhotoScape on niin paljon monimutkaisempi kuin Picmonkey, mutta jospa mä pikkuhiljaa opin sitä käyttämään. :)

      Delete