Thursday, July 13, 2017

Roses and Pirates

Tänään käytiin vihdoin katsomassa viimeisin Pirates of the Caribbean. Eipä tuo mikään ihmeellinen ollut, vaikka vähän tuli tippa linssiin lopussa yhyy. Leffan jälkeen käytiin vähän kaupoissa pyörimässä, ostin uusia alusvaatteita ja Powerista ostettiin vohvelirauta! Ollaan sitä pitkään haaveiltu, mutta nyt iski kauhea vohvelihimo ja rauta oli saatava heti. :D Tehtiinkin sitten iltapalaksi vohveleita, jotka syötiin mansikkahillon ja vaniljakaurajäätelön kanssa. Nam!

Päälleni laitoin ensimmäistä kertaa Uffilta ostetun mekon, ostin siis Uffilta pari viikkoa sitten kolme mekkoa, yksi mekko näkyi edellisessä postauksessa. Kolmas mekko on vähän juhlallisempi. Kaikki kolme mekkoa ovat olkaimettomia, mikä on aika jännää, sillä en yhtään olkaimetonta mekkoa ole aiemmin omistanut. Nämä oli vaan niin nättejä ja edullisia, joten ostin. Vähän ehkä oudolta tuntuu käyttää ilman rintsikoita, siksi kävinkin tänään ostamassa olkaimettomat rintsikat koska niitä ei kaapista ennestään löytynyt. Tämä ruusukuosinen mekko on ehkä näistä kolmesta mekosta suosikkini, tuo ruusukuosio on niin nätti, että sitä ei voi vastustaa! Mekko on mukavan vartalonmyötäinen ja helma leveä. Täydellinen kesämekko. :)






English translation:

We went to see the latest Pirates of the Caribbean. It was ok, nothing special, though I did cry a bit  at the end. :D After the movies we went to check some shops, I needed to buy new bras and boyfriend wanted new summer clothes. Then we bought a waffle iron! We've been dreaming of it for ages, now we finally have it. We made some waffles for "dinner" today haha, so delicious! :)

Today I was wearing a second hand dress which I bought from Uff. I bought three dresses from there, on my previous post you can see one of the dresses. The third dress is a bit fancier then these two. I really like this floral dress, it's a perfect dress for summer. :) I haven't owned a strapless dress before, so it feels a bit weird to fear one, but maybe I get used to it.

2 comments:

  1. Aivan ihana tuo mekon kuosi! Käytiin jokunen viikko sitten kaverin kanssa katsomassa se uusin Pirates. Alku ja loppu olivat leffan parhaat asiat minusta. Tosin se viimeinen eeppinen taistelu taas oli vähän liian pitkä ja jopa aloin nukahtelemaan siinä katsoessa :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Joo välillä leffa tuntui ihan liian pitkältä, taistelukohtauksia ois voinu lyhentää. Hassua oli, että Elisabeth oli yhtä nuori kuin ykkösessä, eiks sen pitäis jo olla ainakin nelikymppinen tai jotain. :D

      Delete