I dream of the winter in my heart turning to spring

Hetken jo luulin, että kevät on jo saapunut ja innoissani mietin jo kevättakkien esiin kaivamista. Tänään kuitenkin karu totuus iski kasvoille, ja totesin, että vielä ei ole aika kevyempien vaatteiden. Tänään kahdeksan aikaan aamulla lähdin tarpomaan yliopistolle masentavassa loskasateessa. Olisi tehnyt vaan mieli jäädä sohvannurkkaan peiton alle ja Netflix päälle. Hurrr. Rakas kevät, voisitko jo saapua?

Tällaiseen ankeaan päivään kaipasin vähän kukkasia, joten puin uuden New Yorkerin paitani päälle. Ostettiin kaverin kanssa samanlaiset paidat, kumpikin tykästyi paidan hempeään kukkakuvioon. Kukkia näkyy nyt joka vaateputiikissa, on vissiin nyt in. Minun tekisi mieli ommella muhkea tyllihamonen paidan kaveriksi, mutta kyllä tämä musta luottohameenikin käy. Hame on jo kuusi vuotta vanha ja yhä käytän sitä joka viikko. Vähän alkaa jo nukkaa kertyä pintaan, mutta ei se onneksi näy jos ei lähemmin katsele. Musta hame on niin kiva, se on niin helppo yhdistää erilaisten yläosien kanssa. Minulla on tosi paljon paitoja, joita pystyn oikeastaan yhdistelemään vain tämän kanssa. Pitäisi hankkia tai ommella toinen musta perushame, ehkäpä se himoitsemani tyllihamonen..


Odotan kevättä innolla. Haluan päästä lenkkipolulle juoksemaan ilman toppahousuja ja pipoa! Ja laittaa meidän iso parveke nätiksi, hankkia sinne löhöilytuolit ja pistää yrttejä kasvamaan. Ja kaivaa tennarit talviteloilta. Ja käydä moikkaamassa rakasta ystävää Italiassa! Toivottavasti tuleva kevät innostaisi myös tekemään kaikenlaista luovaa, piirtämään, kirjoittamaan ja ompelemaan kesäksi jotain kivaa. :)




English translation:

There was a moment when I though that the spring is already here and I wanted to start using my spring jackets finally. But I was wrong, today the bare truth was discovered, it wasn't yet time for lighter clothes. This morning I walked to university, there were just slush and rain and more slush. And no sun. Just gloomy weather. I would have wanted to stay at home and just watch Netflix. Dear spring, where are you?

Because of this gloomy day I wanted to wear some flowers so I wore my new flower shirt. Me and my friend bought the same kind of shirts, I love those flowers there. I guess the flowers are now fashionable, I see them in every clothing store. I would like to sew a tulle skirt to match with the shirt, though this old black skirt looks good with the shirt too. Black skirt is a must, it looks good with all kinds of shirts.

I can't wait the spring to come. I want to go jogging without winter clothes! I want to decorate our balcony. I want to wear sneakers. I want to visit my dear friend in Italy. I hope the spring will inspire me to do all kinds of creative stuff like writing and drawing and sewing. :)

Kommentit

  1. Voi miten söpö asu! Pääsisipä jo käyttämään kunnolla keväisempiä vaatteita, saisi tuo takatalvi mennä jo ohi, huoh! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) No niinpä, pitää kohta joku äkkilähtö varata jos tää takatalvi jatkuu vielä pitkään. :D

      Poista
  2. Ootpas suloinen! Ihana kukkapaita :) Olin kans järkyttynyt perjantaina, kun lunta oli maassa ihan kunnolla, ja en voinutkaan laittaa sitä kevättakkia, minkä halusin...joten heti aamsuta kauhea asukriisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :) Jospa nää lumituiskut loppuis jo!! Välillä aurinko vilahtaa ja sitten on taas ankeeta blääh.

      Poista
  3. Mustat perushameet on niiin helppoja ja siitä syystä ihanteellisia valintoja kuviopaidoille. ♥ Mulla on semmosia varmaan neljä.
    Joku kunnon tyllihamonen vois kyllä näyttää tosi upeelta ton paidan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, niitä pitäisi kyllä hankkia lisää! Oon pitkään haaveillu muhkeasta tyllihamosesta. <3

      Poista

Lähetä kommentti