Time is running

Huh, mitä kiirettä pitää! Olisi ihanaa, jos vuorokauteen saisi lisää tunteja, jotta ehtisi tehdä kaikki haluamansa jutut.. Tuntuu, että nämä pari viikkoa on mennyt samalla kaavalla: menen aikaisin aamulla kouluun, tulen koulusta kotiin klo 17-20 aikoihin, laitan ruokaa, syön, katson jakson Netflixistä poikkiksen kanssa ja sitten pitäisi mennä jo nukkumaan, että jaksaa taas seuraavana päivänä saman rumban. Vaikka päivä on tiivis ja hektinen, silti tuntuu, että jää niin paljon tekemättä. Pitäisi treenata pianonsoittoa ja laulua enemmän. Pitäisi treenata teoriaa, sillä olen siinä surkea, ja keväällä pääsykokeet tulossa ja siellä ne asiat pitäisi osata. Pitäisi saada muutkin kouluhommat tehtyä. Pitäisi käydä salilla. Pitäisi venytellä, koska paikat on koko ajan jumissa. Pitäisi ehtiä viettää aikaa kultsin kanssa. Pitäisi ehtiä kirjoittaa blogia. Pitäisi hakea kesätöitä. Pitäisi nähdä kavereita. Pitäisi ehtiä myös rentoutua. Ja välillä olisi kivaa tehdä jotain ihan muuta, viikonloppuisin olisi ihanaa vain olla eikä miettiä kaikkia tekemättömiä hommia.


Mietin, että pitäisikö vain karsia isolla kädellä joitain kursseja koulussa, sitten jäisi aikaa soittaa ja pääsisi kotiin aikaisemmin..mutta kun kaikki on niin mielenkiintoisia kursseja!! :D En tiedä, miten saisin arjen ja viikonloput jaksotettua niin, että saisi kaikki koulujutut tehtyä ja silti jäisi myös omaa aikaa muuhunkin kuin syömiseen ja nukkumiseen. :D 


Viime viikonloppuna oli pientä irtiottoa arjesta, kun matkustin kavereita tapaamaan Poriin perjantaista lauantaihin. Se viikko oli ollut todella tiivis, torstaina osallistuin pianokilpailuihin, joten oli ihanaa hengähtää niiden jälkeen. Porissa pyörittiin kaupungilla ja käytiin syömässä ja kahvilla. Oli kivaa koluta kirppistä rauhassa ja kierrellä vaatekauppoja rauhassa. Ja syödä hyvin! Käytiin Porin Blind Burgerissa, sieltä nämä kuvatkin ovat. :)




Rennon viikonlopun jälkeen oli taas mukava mennä kouluun, odotin innolla, että pääsin treenaamaan uusia pääsykoekappaleita! Haluaisin vaan soittaa enemmän, mutta en kehtaa lintsata kaikilta kursseilta. :D Pitää yrittää aikatauluttaa viikkoa jotenkin, mutta en tiedä miten! Jotain on pakko karsia, mutta en haluaisi jättää esim salilla käyntiä pois.. Hankalaa! Onko teillä arjen aikatauluttamisessa ongelmia? Joutuuko välillä tekemään radikaalejakin ratkaisuja?


English translation:

Oh my what a hurry! I've been so busy with the school recently, it seems I have no other life beside school. :D I wish there was more hours in a day.. I'm all the time busy and still I don't have enough time to do all the stuff I want or need to do. And it would be nice just to relax in weekends but usually I have to do school stuff then.

Maybe I should just cancel some of the courses in school..but all the courses are so interesting! I don't know how to manage with all these.. and find some time for myself also.

Last weekend was relaxing, I visited my friends in other town. We went shopping, ate in a restaurant and just talked. It was nice. :)

After a relaxing weekend it was nice to go to school! I still hope I can manage all the school stuff and still have time to do my own things. Do you have same kind of problems?

Kommentit

  1. Kuulostaa varsin tutulta, mutta en itsekään ole löytänyt ratkaisua pulmaan. :D Kädet täynnä projekteja ja suunnitelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan ihan perusnykyaikaa, että koko ajan on hektistä. :D Pitäisi varmaan opetella sanomaan välillä ei ja ottaa surutta vähän omaa aikaa..

      Poista
  2. Oh, I know what you're going through. In my undergrad I had a difficult time balancing school and life. I wanted to sew clothes, I wanted to see my boyfriend, all while juggling a full time schedule at university. The worst school day was in my second year where every Wednesday I was in school from 9AM-10PM. I can't say I ever learned how to manage my life while at University, it all just sort of happened lol. I'd be lucky if I could eat and sleep enough. I hope you don't go through the same troubles!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sounds like my situation! I study music and it really takes most of my time. And I have too much hobbies, I had to cancel some of them. Life would be easier if it were not full of so many interesting things! :D

      Poista

Lähetä kommentti