First of May

Tässäpäs vähän vapun tunnelmia. Vappuaattona olin esiintymässä, joten biletys jäi sitten ensi vuodelle. Keikka loppui kahdeksalta, jonka jälkeen kiiruhdin junaan ja menin Tampereelle poikakaverin luo vappua viettämään. Meinasimme lähteä vielä pyörähtämään parissa baarissa suoraan juna-asemalle saavuttuani, mutta olin niin väsynyt pitkän päivän takia, niin painuttiin sitten suoraan nukkumaan.

Minulla oli syntymäpäivät vappuviikolla, joten sain sitten vappuaamuna aamiaisen sänkyyn! Nom. <3 Poikakaveri teki ihania proteiinilettuja ja niitten kanssa oli kahvia, skumppaa ja pitkään himoitsemaani Ben&Jerryn uutukaista, kanelipullataikinajäätelöä! <3 Tuo jäätelö on kyllä IHAN PARASTA. Keksitaikinat sun muut jää kyllä ihan kevyesti varjoon. Olen aina rakastanut pullaa (ja jäätelöä!!), joten mikäs sen parempaa kuin PULLATAIKINALTA MAISTUVA JÄÄTELÖ. <3 Sori, pakko oli vähän hypettää. :D 




Sain myös kukkia ja salihanskat syntymäpäivälahjaksi, ja poikakaveri oli jopa leiponut minulle suklaajuustokakun! Ihanaa. <3 Pitihän sitä myös mussuttaa vähän munkkia ja juoda simaa. :)





English translation

Here's pics from first of May. I had a birthday last week, so I got a breakfast in bed. <3 My boyfriend had made pancakes and there was also coffee, sparkling wine and Ben&Jerry's Cinnamon buns ice cream (which is the best ice cream I've ever tasted mmm). I also got beautiful flowers and gym gloves from my boyfriend, and he had even made a cake for me! So sweet. <3 It was very tasty chocolate cheesecake. :)

Kommentit

  1. (Belated) Happy Birthday!
    Strangely enough, I have never tried Ben & Jerry's (said the ice cream junky).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks!I have discovered their ice cream one year ago, I buy Ben&Jerry's rarely, they are quite expensive here, but they are fairtrade and delicious!! I want to taste all their flavours! :D

      Poista
  2. Myöhästyneet synttärionnittelut! ^^ Pullataikinalta maistuva jäätelö kuulostaa eeppiseltä :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti