An angel by my side

Kääk, onko viime päivityksestä tosiaan viikko aikaa?? Otin tässä postauksessa olevat kuvat jo viime maanantaina, ja tarkoitus oli julkaista nämä hiukkasen aikaisemmin. :D Tosi isot rispektit niille bloggaajille, jotka pystyy päivittämään säännöllisesti kiireisen arjen keskellä! Kai se on rutiini- ja ajankäyttökysymys.. Itse en kauheasti osaa suunnitella etukäteen blogipostauksia, yleensä aamulla vaatteet päälle puettuani räpsäisen muutaman (miljooonan) kuvan, jos tykkään asusta eikä sitä ole kauheasti blogissa näkynyt. (Sitten pitäisi muistaa muokata kuvat ja kirjoittaa postaus) Onhan minulla aina semmoisia postausluonnoksiakin, joita en kehtaa vielä julkaista, vaan niistä puuttuu vielä jotakin. Ja jos etukäteen tiedän, että on tulossa jotain mielenkiintoista tapahtumaa yms, niin sitten suunnittelen etukäteen postauksen tekoa. Yleensä kuitenkin blogipostaukseni syntyvät sen kummempia suunnittelematta. Mites teillä?

Viime maanantaina pukeuduin pitkästä aikaa mustaan kirppishameeseeni, joka oli lojunut pyykkikorissa pitkän ajan. Hameen kanssa yhdistin EMP:ltä joskus muinoin tilaamani pitsikoristeisen t-paidan ja villatakin. Kengiksi valitsin rakkaat creepersit. Tykkään tuosta enkelin kuvasta paidassa, mutta silti tulee käytettyä paitaa tosi harvoin, varmaan siksi koska malli on tosi pitkä ja minä olen pätkä. :D Mielestäni minulle sopii paremmin paidat, jotka ulottuvat juuri ja juuri lantiolle, sellaisten kanssa sopii hyvin rakastamani röyhelöhameet. :) Pitkän paidan kanssa sopisi vartalonmyötäiset hameet, mutta en omista semmoisia. Vielä!

Tänään pitäisi vielä tehdä vähän koulujuttuja, käydä salilla ja sitten vielä äänestämässä. Vielä muutaman viikon pitäisi jaksaa kiirettä ja stressiä, sitten olisi kouluvuosi paketissa. :) Sain muuten kesätöitä Tampereelta, joten kesä menee sitten siellä, asustelen poikakaverin luona. :) <3







English translation:

Oh my, I didn't realize it's almost a week since my last blog post! Time goes by so fast.. I took these pics last Monday, but never had the time to make the post. I give huge respects to those bloggers who can update their blog regularly despite the hurry that life brings. I know it's a matter of preplanning and using your time wisely. I rarely preplan my blog posts, usually just snap some pictures in the morning if I like my current outfit. I do have some posts that I haven't published yet because I think they need something more, maybe better pictures, more writing etc. When I have some special occasion etc coming up, I might do some planning ahead but usually not. I don't want to take too much stress about blogging, this is supposed to be a nice hobby to me, not on obligation. Sometimes I publish more sometimes less. Sometimes I just don't have time or energy to do anything.

In the pictures I''m wearing my second hand skirt which I haven't been wearing for ages because I have been too lazy to wash it haha. With the skirt I have shirt ordered from EMP some years ago, I like this shirt very much but still wear it too rarely. I think it's a bit too long for my short body. I love the angel picture in it.

Today I must do some school work, go to the gym and participate in elections by giving my vote. There's only couple of weeks left of school and then the sweet vacation. <3 I got a summer job from another town so I will be living with my boyfriend for whole summer. <3 :)

Kommentit

  1. Minulla menee tuo bloggaaminen ihan päin vastoin :D Luonnoksia on yleensä noin 20, enemmän tai vähemmän vaiheessa olevia. Osaan luon otsikot etukäteen, jos tiedän, että luvassa on jotain jännää. Postaustahti on neuroottisen tasainen, yksi postaus per viikko. Piirustus- ja askartelupostauksia on hyvä käyttää pois varastosta, ellei kyseisellä viikolla ole mitään ajankohtaista tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Mulla harvoin Bloggerissa on mitään luonnoksia, pari ikuisuuspostausta vaan, joita ei tunnu saavan millään valmiiksi. Kyllä mä aina mielessäni mietin, että teen postauksen tästä ja tästä kunhan on aikaa, esim valmistuvasta käsityöstä tai menneestä tapahtumasta tai uudesta hankinnasta. Ja sit joskus käy silleen, että ei pitkään aikaan ehdi bloggailemaan ja kuvia tulee kuitekin koko ajan räpsittyä, niin sitten on kuvia useammalle postaukselle valmiina. :) Ja sitte vaan postausten tekoon kun on aikaa enemmän. Mut ois kyllä kivempi jos olis koko ajan jotain varastossa, niin postausten julkaisuvälit pysyis tasaisina!

      Poista
  2. Hello!
    I'm a new follower :)
    It's a bit silly, but I have noticed the baroque black and red carpet and I find it very nice. It would be perfect for my future bedroom :).
    Have a nice day!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi, thanks for being my reader! :) I love my carpet, I want curtains with the same pattern! It's Finnish design by Vallila, I'm not sure do they sell their products anywhere else than in Finland.. Maybe they send abroad from their webshop!

      Poista

Lähetä kommentti