Foija

Heips! Vanhempani olivat viikonlopun ajan vierailulla, he asuvat Iisalmessa, joten tämä oli hyvin harvinainen ja odotettu visiitti! Lauantaina kävimme kiertelemässä kaupungilla ja syömässä Foijassa, joka on yksi Suomen vanhimpia ravintoloita. Ravintola on hyvin tunnelmallinen holvikaareineen ja vanhoine tiiliseinineen. Turussa on paljon mielenkiintoisia ravintoloita, harmittaa, etten ole monessakaan käynyt. Onneksi on nyt ainakin yksi mielenkiintoinen paikka kokeiltu!
   Tykkäsin todella paljon ravintolan ilmeestä ja ruokakin oli hyvää, mutta hieman liian hintavaa ja annoskoko olisi voinut olla hieman isompi. Onneksi kuitenkin otin kolmen aterian menun, sillä lähti nälkä hyvin! Pelkällä pääruoalla ei pakosti olisi näin käynyt.. Alkuruokana oli aivan mielettömän hyvää kanttarellikeittoa paahdetun leivän kera, pääruokana herkullista lohta ja vihanneksia ja jälkiruokana suklaa-vuohenjuustokakku marjasorbetin kera. Kakku oli hyvin mielenkiintoinen makuelämys, tykkäsin kovasti, vaikka yleensä en iso vuohenjuuston ystävä olekaan. 



Minä ja isukki (me and my father)


Ruokailun jälkeen menimme konservatoriolle katsomaan oppilaskonserttia, johon oli hienosti liitetty tanssi ja klassinen musiikki improvisaatiolla höystettynä. Näin keväällä saa nauttia valmistuvien opiskelijatovereiden opinnäytetyökonserteista, tämä oli yksi niistä. :)


Konsertin jälkeen menimme tätini luo saunomaan ja jäimme sinne yöksi. Tätini otti yhden joulukuussa syntyneistä koiranpennuistamme. Tässä on neiti Miina, joka on itse suloisuus:

<3<3<3
Oli tarkoitus napata kuvaa päivän asusta, mutta se lopulta unohtui! Laitan vielä tähän loppuun päivän shoppailusaldoni. Kävimme Nanson Outletissa, mistä löysin ihanan uimapuvun puoleen hintaan. <3 UFF:ilta löysin kauniin ja kevyen ruusuhuivin.




English translation:

My parents visited me this weekend. Since they live over 600 kilometres away from me, we don't see each other very often. That's why it was a rare and waited visit! We walked around the city center and went to eat to a nice restaurant. Then we went to my school to see one concert and after that we went to my aunt house, who lives nearby. I told you about four puppies my family got this Christmas holiday, my aunt got one of them, beautiful puppy called Miina.

I bought a gorgeous swimsuit and nice scarf with rose pattern. Can't wait for summer when I can try my new swimsuit! :)

Kommentit

  1. I love the photo of you and your father! Sooooo beautiful!!

    (='.'=)
    -Lauren
    adorn la femme

    VastaaPoista
  2. The swimsuit looks amazing, I wish I had one just like that.

    /Avy

    http://mymotherfuckedmickjagger.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, I'm so glad that I found it and the best thing was that it was in discount! :)

      Poista

Lähetä kommentti