Saturday, September 6, 2014

Heel Heaven

Ai että minä rakastan Iron Fistin kenkiä. Ainoa asia, mitä rakastan enemmän, on Iron Fistin kenkien alennukset! :'D Edelliset kaksi viikonloppua vietin Tampereella, ja kumpanakin kertana kävin Bronxissa, jossa sattui olemaan Iron Fistin tuotteiden loppuunmyynti. Tampere ei ole vielä kauhean tuttu kaupunki minulle, ja törmäsin tähän Bronxiin ihan sattumalta kadulla kävellessäni. Silmiin osui näyteikkuna täynnä Iron Fistejä ja iso teksti LOPPUUNMYYNTI. Ei tarvinnut paljo miettiä kun jo ryntäsin suu vaahdoten liikkeeseen. :D
   Valinta oli vaikea. Normaalistihan IF:n kenkien hinnat pyörivät siellä satasen tienoilla, mutta Bronxissa ne olivat parhaimmillaan 5-20 euroa. HEAVEN. Kenkien valintaa vähän helpotti se, että useampaa mallia oli jälkellä enää yhtä kokoa ja tietenkin jotain liian isoa minulle. Ensimmäinen valintani oli ensimmäisessä kollaasissa näkyvät ihanuudet, joita olen jo netissä ehtinyt kuolata kauan. Nämä on kokoa 36 ja silti näyttävät kuvassa liian isoilta, vaikka istuvat jalkaan hyvin. Toiset kenkät, jotka otin mukaani ovat viimeisessä kollaasissa näkyvät Abbey Dawnin kenkät, joilla oli vain hintaa naurettavat viisi euroa! Luultavasti siksi, koska ovat samplet, pohjassa on pienet reijät mutta se ei käyttöä haittaa! Tykkään tosi paljon tuosta pinkistä pääkallokuvioinnista, kenkät ovat kiva yksityiskohta muuten mustassa asukokonaisuudessa! :)

Iron Fist: Crosswinds

Tää kollaasi näytti paremmalta tässä keskellä, joten siinä olkoon, vaikka nämä kenkät ostin vasta seuraavalta Tampereen reissulta. Ensimmäisen kenkäostosreissun jälkeen mieleeni jäi kummittelemaan kahdet kenkäparit, joista toiset olivat nämä. Ja koska olin juuri edellisenä päivänä saanut lopullisen kesätyötilini lomarahoineen päivineen, ajattelin että perhana, minähän ostan ne kengät. Ja niin minusta tuli näiden ja eräiden ihanien kiilapohjakorkokenkien (?) onnellinen omistaja. Tämä toiset kengät esittelen asukuvien kera seuraavassa postauksessa.

Iron Fist: Night a Light
 Ja tässä vielä nämä Abbey Dawnin ihanuudet:


English translation:

Damn I love Iron Fist shoes! The thing I love even more is Iron Fist shoes' SALES. :'D Two previous weekends I have visited Tampere and have done some shopping there. I don't know the city very well so I discovered this store by accident. The store is called Bronx and it was selling Iron Fist&Amber Dawn products in final sale. HEAVEN. Originally IF shoes cost about 100 euros but now they were 5-20 euros the lowest! I bought two pairs at the first visit and next weeked came back and took two more. So gorgeous shoes. <3<3

4 comments:

  1. Aivan mahtavia löytöjä! Noissa Iron Fisteissä on niin hienoja kuoseja aina. Pitäisi ehkä joskus investoida ballerinoihin, noin korkeat korot tekevät minusta päivän mittaan kiukkuisen :D

    ReplyDelete
  2. Niinpä! Tykkään just IF:stä sen takia, että ne yhdistää persoonalliset ja mielenkiintoiset kuosit aika perusmalleihin niin kuin esimerkiksi näissä korkkareissa. :) Mulla on yhdet IF:n ballerinat ja hyvin ovat käyttöä kestäneet, olisin varmasti uudet ballerinat hankkinut tuolta Bronxista jos vain olisi omaa kokoa sattunut vastaan.. Ja juu ei näillä korkkareilla kyllä kauhean kauan kärsi kulkea :D Mutta ne näyttää kivalta mun kenkähyllyssä :D

    ReplyDelete
  3. Oh my, miten ihania kenkiä! ♥ Kyllä kelpais miullekkin, vaikka jo muutamia IF:n kenkiä omistankin. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihii niinpä <3 Ei kai ihania kenkiä voi olla koskaan liikaa! ;)

      Delete