Monday, June 16, 2014

Neiti Nokkonen


Hurrrr kylläpäs on kylmä!! Ihan hassulta tuntuu kesällä pukeutua villapaitaan, mutta minkäs sille voi. Tämän kuvissa olevan villapaidan tilasin Goottikirppikseltä jonkin aikaa sitten, en vaan voi vastustaa raitoja. :D
  Viikonloppu meni kivasti töissä, olin pe ja la iltavuorossa ja sunnuntaina pirteänä suoraan aamuvuoroon! Onneksi tämä päivä oli vapaa, ehdin ihan rennosti oleskella kotona, ompelin ja kokkailin ja illalla menin kesäteatterin harjoituksiin. Ensi viikolla on ensi-ilta, hui!
  Viime viikon torstaina olin myös vapaalla ja lähdin aamulla metsään poimimaan nokkosia. Sain sankollisen täyteen, joista osan keitin ja osan kuivasin uunissa. Keitetyistä nokkosista tein nokkoslettuja, niistä tuli ihan älyttömän hyviä! Hurahdin täysin nokkoseen kun sain tietää, että siinä on hurja annos rautaa ja kalsiumia. Se saa kuulema hiukset kasvamaan vauhdilla. :) Olen muutenkin tänä vuonna hurahtanut tällaiseen "ekohippeilyyn", olen kiinnostunut tekemään itse kosmetiikkajuttuja luonnollisista raaka-aineista ja ruokavalio on muuttunut paljon puhtaampaan suuntaan. Kaikesta tästä on tullut vain positiivisia vaikutuksia, ja se on kannustanut jatkamaan. Olenhan minä ollut kasvissyöjä jo kuusi vuotta, mutta nyt minua kiinnostaa entistä enemmän puhtaat ja luonnolliset raaka-aineet niin ruuassa kuin kosmetiikassakin.

Green tea with dried nettle

Stripes <3

Salad with mushrooms and red onion

Jotteihin ihan hippeilyksi mene koko postaus, niin pitäähän minun täälläkin hehkuttaa erästä asiaa. Sain viime torstaina sähköpostiviestin, jossa ilmoitettiin, että minut on hyväksytty opiskelemaan Turun konservatorioon!!!!!! Minun piti lukea viesti ainakin kolme kertaa ennen kuin aivot älysi, että totta se on. Parin vuoden päästä saan muusikon paperit!!! En voi sanoin kuvata tätä fiilistä, ihan uskomatonta!! Hain neljään eri konservatorioon, mutta en uskonut, että pääsisin mihinkään, sillä olen suurimmaksi osaksi itseoppinut pianonsoitossa ja musiikissa ylipäätänsä, ja ajattelin, että ei minulla ole mitään mahdollisuuksia kilpailla sellaisten hakijoiden kanssa, jotka ovat soittaneet pianoa neljä-vuotiaasta asti ja käyneet  yli kymmenen vuotta musiikkiopistoa.. Mutta viime tammikuussa päätin, että perhana, minähän yritän, sittenpähän en voi jälkikäteen valittaa etten antanut kaikkeani unelmani eteen. Aloitin helmikuussa treenaamaan pääsykoebiisejä, soitin ja soitin ja soitin ja toukokuussa menin kokeisiin. Ja minut hyväskyttiin. Vielä vuosi sitten en olisin voinut kuvitellakaan, että opiskelisin musiikista itselleni ammatin.  Muusikko on ollut ykkösunelma-ammattini jo siitä asti kun innostuin yhdeksän-vuotiaana aloittamaan pianonsoiton. Mutta aina se on ollut vain haave, mutta aikaisemmin minulla ei ole ollut itsevarmuutta toteuttaa sitä. Mutta nyt, vihdoin siitä haavesta on tulossa totta. :)

Nyt olisi sitten edessä muutto Turkuun, olenkin jo katsastellut kuumeisesti asuntoja! Toivottavasti löytyy joku kiva kämppä ennen koulun alkua. :)

                                                           Hyvää viikon alkua kaikille!


pic from google

from weheartit.com


English translation:
Gosh, it's cold! It's so strange to wear sweater in summer but well, what can you do about it :D It's Finland! I spent last weekend working ( Friday and Saturday was a nightshift and Sunday a morningshift :P) but fortunately this day was free. I spent it relaxing at home, I sewed and cooked and went to summer theatre's rehearsals in the evening. We have a premiere next week, omg!
  Last Thursday I had a free day from work and I went to the forest to pick some nettles. I came back home with the bucket full of them. Some of them I boiled and some of them I dried in the oven. The boiled ones I used to make nettle pancakes, they were so delicious! I got very interested in nettle when I heard that it has looots of iron and calsium. This year I've got a big interest towards all natural, I like to do cosmetic things with natural raw materials and I also eat more clean. I've been a vegetarian for 6 years but just now I really pay attention that what I put in my mouth, or on my skin or on my hair, the more natural/pure, the better. I have had only positive experiences with this, so it keeps me going.

Oh I almost forgot to tell you the most important piece of a news! Last Thursday I got en e-mail, where was written that I got accepted in Turku's conservatory to study music!!! I had to read the e-mail for three times before my brains realized that yes, it is true. I will become a professional musician! When I applied in the spring I really never believed that I could get accepted since I am mostly self-studied in music. But I decided that I will try my best and I'm glad I did! Becoming a musician is a dream come true, I have been dreaming about it since I started playing piano when I was 9. You can't imagine how happy I am at the moment. :)

                                                              Have a great week everyone!

4 comments:

  1. Yay! Great news! Congratulations! :-)

    ReplyDelete
  2. Vautsivau, onnea hurjan paljon! ♥ Tsemppiä myös ensi-iltaan, voin kuvitella sellaisen pienen jännityksen olevan päällä, itselläni ainakin oli kun vielä tuli kesäteatterissa ja näytelmäryhmissä pyörittyä.... :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Tänään ei kenraalissa jännittäny, mut katotaan nyt minkälaiset fiilikset on huomenna ku ensi-ilta koittaa :D

      Delete