Spikes and platforms

Nyt on kolmas kouluviikko ohi, huhheijaa kun on mennyt aika nopeasti!  Ehkä se tarkoittaa sitä, että olen löytänyt oman juttuni, musiikin parissa olisi kyllä aivan mahtavaa työskennellä sitten "isona". :) Olen näiden viikkojen aikana oppinut jo niin paljon ja saanut roppakaupalla innostusta ja muutama uusi unelman poikanenkin on saanut alkunsa. Vielä keväällä ja kesällä olo oli niin sekava, en tiennyt yhtään mitä tekisin kun yliopiston ovet eivät auenneetkaan, tunsin silloin olevani niin hukassa. Onneksi löysin sattumalta tämän opiskelupaikan, ennen tätä ajattelin, että musiikki tulisi olemaan minulle aina rakas harrastus, nyt uskallan jo ajatella, että ehkäpä siitä saattaisi tulla ammattikin (no juu katsotaan, olenko samaa mieltä ensimmäisen musiikin teoriatentin jälkeen :'D). Katsotaan nyt, mitä tuleman pitää.

Kaksi edellistä viikonloppua meni opistolla pyöriessä, tänään hyppäsin bussiin ja tulin käymään tädin luona Maskussa. Onhan tuolla opistolla kivaa, mutta kiva sitä on päästä välillä tuulettumaan erilaisiin maisemiin. :)



Nyt pikaisista kuulumisista siirryn viimeisimpiin hankintoihini. Viime sunnuntaina pyörin kaverin kanssa paikallisella kirpparilla ja löysin ihanat kiilakorkokengät, hintaa oli vain viisi euroa! Taitavat olla H&M:n tehtaasta kotoisin, sillä muistan kuolanneeni tällaisiä liikkeessä joskus tämän vuoden alussa. Kengät bongattuani petyin, kun huomasin kokolapun näyttävän 38 (kokoni on 36), mutta huomasin kenkiä kokeiltuani, että niillä oli helppo kävellä ja tuntuivat mukavalta jalassa, pieni väljyys ei haitannut mitään. Olen himoinnut kiilakorkokenkiä jo pitkään, ja vihdoin ne sain, vieläpä edullisesti. ;) Kenkien lisäksi löysin niittirannekorun, joka lähti matkaan vaivaisella eurolla. Kirpparilla olisi ollut aivan mielettömän upea nilkkapituinen, vartalonmyötäinen musta villakangastakki, jossa oli ihanat puhvihihat ja piilonapitus. 28 euron hinta ei houkutellut ostamaan, vaikka olihan takki todella laadukas ja ihana. Jos se kirpparilta löytyy vielä ensi viikolla, harkitsen kyllä vakaasti sen ostoa...

Kuvat on otettu viime maanantaina, samalla näette päivän asun. Aamulla oli vilpoisaa, joten pukeuduin neulemekkooni, joka oli viime talvena yksi käytetyimmistä vaatteistani. Jalassa harmaat sukkahousut, joissa on sivuilla mustaa koukerokuviointia. Saimme ensimmäisenä koulupäivänä opistomme nimeä kantavat kangaskassit, ja tuota kassia olen käyttänyt joka päivä, sinne mahtuu nuottikansiot ja kirjat. Kiitokset kämppikselleni, joka nappasi kuvat ennen päivän ensimmäiselle tunnille menemistä! ;) Anteeksi kuvien huono laatu, mutta en edelleenkään omista kameraa :'(( Ai niin btw värjäsin ennen koulun alkua hiukset punaisiksi, mutta väri ei tarttunut latvoihin, sniif. Ensi kerralla isken suosiolla päähäni sen värinpoiston.

Monday's outfit

My new shoes <3



Käytiin yhtenä päivänä omenavarkaissa, opistomme pihalla on monta omenapuuta. Köyhänä opiskelijana on kauheaa katsella, miten hyvät omenat jätetään puihin mädäntymään. Pitäisi pitää omenankeruutalkoot ja kuskata kerätyt omenat opiston ruokasaliin kaikkien saataville!





English translation:
Now the third school week is over, oh my how fast the time has gone! Maybe it means that I have finally found my thing, it would be awesome to work with music in the future. During these weeks I've learned so much, I've got so much enthusiasm and some little dreams have been born in my head. Last spring and summer I felt so confused, I didn't have any ideas what I would do when I found out that I didn't pass the university's entrance examinations. Luckily I found this school and now I'm spending an interested year by studying music, the thing I absolutely love. Before these studies I thought that music will always be a dear hobby to me, but now I dare to think that maybe it could be an occupation (okey, let's see what I will think about this after my first music theory exam haha :'D) Let's see what the future will bring.

The last two weekends I spent in my school's dormitory, it's very difficult for me to visit home in weekends because I live so far away. Luckily I was able to take a bus today and I came to visit my aunt who lives near-by. I like to live in my school's dormitory but it's nice to get some change for time to time. :D

Last Sunday I went to fleamarket with a friend. I found gorgeous platform shoes and they were only 5 euro! I think the shoes are from H&M, I remember to have seen these kinds of shoes there  in the beginning of this year. I have craved these kinds of basic platform shoes and finally I got them! I also found nice spike bracelet for only one euro. :)

The outfit pictures were taken last Monday, thanks for my roommate who took the pics. :) It was kind of chilly morning so I wore my knitwear dress which was one of my favourite piece of clothing last winter. It was so nice to walk to the morning lessons with my new shoes. :) Sorry for the bad pics, but I don't have a camera :'( Oh and btw I colored my hair to red three weeks ago, unfortunately the color didn't stuck very well, next time I will first lighten my hair before putting the actual color.. :P

Kommentit

Lähetä kommentti