Summer Dying Fast

Lomapäiväni käyvät vähiin ja maanantaina aloitan pitkästä aikaa opiskelun! Valmistuin artesaaniksi keväällä 2012 ja sen jälkeen olen pitänyt taukoa opinnoista. Tokihan minä Italiassa asuessani opiskelin kieltä, mutta ei se mitään kokopäiväistä pänttäämistä ollut. Onhan tämä parin kuukauden lomailu ollut kivaa, mutta en malta odottaa koulun alkua, sillä rakastan opiskelua. Ja nyt pääsen opiskelemaan kokopäiväisesti musiikkia, mistä olen haaveillut yläasteelta asti! :) 




Minulla on jo vuosia ollut Vero Modasta ostettu ruskea salsahame, jota en ole käyttänyt enää pitkään aikaan, johtunee varmaan siitä, että hame on vähän iso minulle ja väri ei enää miellytä silmää (helmasta hame oli kivan tumman ruskea, mutta yläosa oli sellainen tylsä vaaleanruskea). Meinasin jo lahjoittaa hameen jollekulle tutulle, mutta sitten päätinkin hieman tuunata sitä, pidin hameen mallista vaikka tällaiselle pätkälle pitkät hameet eivät olekaan ihan se paras vaihtoehto. Värjäsin hameen mustaksi, tykkään epätasaisesta lopputuloksesta. Lopuksi kavensin hameen vyötäröä ja ompelin helmassa olleet repeämät. Ihanaa, että niin pienellä vaivalla voi vanhasta vaatteesta saada taas mieluisan! :) Harmi vaan, että kesä on lopuillaan, pitänee käyttää tätä sitten ensi kesänä jos ei lämpimämpiä päiviä satu enää lähiaikoina.




Hameen lisäksi tuunasin vanhan H&M:n paitani. Käytin paitaa ennen todella paljon, ja kainaloihin jäi rumat hikitahrat joita en millään saanut pois. Koska tykkäsin paidasta paljon, en kehdannut sitä pois heittää, vaan se jäi vuosiksi tuunauskorini uumeniin, nyt vasta sen kaivoin sieltä pois. Purin olkapäillä olevat "letit" osittain irti, leikkasin hihat pois ja ompelin lyhennetyt letit takaisin paikoilleen. En huolitellut hihansuita mitenkään. En ymmärrä miksi en tehnyt tätä aikaisemmin, paidan tuunaukseen meni vain 10 minuuttia!





Rakastan decoupage-tekniikkaa, olen sillä koristellut monet tylsät kenkälaatikot kivoiksi lahjarasioiksi ja tehnyt tauluja, kortteja ja muuta. Lapsuuden kotini yläkerran wc on sisustettu romanttisella ruusuteemalla ja lupasin äidilleni tuunata tylsän vihreän roskiksen teemanmukaiseksi, meillä sattui olemaan askartelulaatikossa ihania ruusukuvioisia lautasliinoja. Decoupage-lakka oli uhkaavasti lopussa, joten päätin käyttää vedellä laimennettua erikeeperiä, se on muutenkin paljon edullisempaa ja lopputulos on mielestäni samanlainen. 
  Sivelsin roskiksen pintaan kerroksen liimaa, en kuitenkaan koko roskikseen, vaan tein aina pienen alueen kerralla ettei liima ehtisi kuivua ennen kuin ehdin laittamaan sen päälle lautasliinan. Ennen liiman laittoa olin hieman mallannut lautasliinoja roskiksen päälle. Liimakerroksen jälkeen asettelin lautasliinan palasia haluamilleni paikoille. Tein ensin kannen, sitten yläosan ja sen kuivuttua alasosan. Peitettyäni roskiksen lautasliinojen paloilla levitin vielä päälle kerroksen liima-vesisekoitusta, kuten decoupage-lakankin kanssa tehdään. Käyttämäni lautasliinat olivat niin hennonvärisiä, että roskiksen alkuperäinen vihreä väri puskee alta, mutta ei se näytä mielestäni pahalta.
  Decoupage-tekniikka on ihana, voisin päällystää vaikka mitä! :D Tykkään muutenkin työskennellä siveltimien kanssa, se on niin ihanan rentouttavaa ja luovaa, ihan sama teenkö decoupage-töitä, maalaanko talon seinää vai teenkö taulua tai jotain. Kunhan saa pensselillä viuhtoa ja saa jotain kivaa aikaan. :)


                              

              


English translation:

The days of my summer holiday are getting few and next Monday I start my studies! I gratuated as a dressmaker on spring 2012 and after that I have kept a break from studying. Of course while I was living in Italy I studied the language but it wasn't serious studying. I love holidays but now I can't wait the beginning of my school year, I love studying! I start to study music, which has been a dream of mine for many years, I'm so happy. :)

I made some changes to my old clothes which are seen in the pictures. The skirt was originally brown and a bit too big to me, so I colored it to black and made it smaller from the waist. The shirt I have bought from H&M many years ago, I used to wear it a lot, but then there came some sweat stains in the sleeves which I couldn't remove and after that I didn't use the shirt for years but I didn't want to throw it away also. Now I cut of the sleeves and the shirt is looking good again!



Kommentit

  1. Oi onpas kivoja tuunailuja!!^^ pienellä vaivalla saa helposti monesti vanhoista jutuista aivan uusia ja mieluisia!!^^
    Olet kaunis noissa kuvissa, ja voi miten ihana karvakuono siellä onkaan!!^^♥♥

    VastaaPoista
  2. kiitos :) juu, ja oikeestaan siellä on kaks eri koiraa, alin koira on meijän uros ja mun kanssa poseeraa meijän neiti :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti