Eye of the Tiger

Nyt luvassa pitkästä aikaa shoppailupostausta! En ole pitkään aikaan ostellut mitään kivaa itselleni (muuta kuin syömistä ja juomista siis :D), joten oli jo korkea aika päästä eroon "ylimääräisestä" rahasta, jota oli jonkin verran kertynyt tämän epävirallisen shoppailulakon aikana. Ensinnäkin ostin muutaman jutun, jota oikeasti tarvitsin ja sitten myös pari ei-niin-tarpeellista juttua.
  Viime viikolla onnistuin jotenkin ihmeellisesti hajottamaan ainukaiset aurinkolasini. Tähän aikaan vuodesta tällä tantereella on todella kirkasta päiväsaikaan ja minusta on yhtä tuskaa kulkea ulkona ilman aurinkolaseja. Silmäni eivät tykkää yhtään vaan alkavat vuotaa ja joudun koko ajan siristelemään.  Onneksi löysin eräästä keskustan markettikojusta kivat aurinkolasit viidellä eurolla! Nyt ei tarvitse simmu-raukkojen enää kärsiä auringonpaisteesta.
  1e-kaupasta löysin myös tuollaisen nätin säilytyslaatikon. <3




Aurinkolasien lisäksi tarvitsin uuden laukun, sillä kaikissa laukuissani oli jotain vikaa. Yhdessä on vetoketju rikki, yhdessä kantohihna melkein katkeamaisillaan, yhdessä on pohjassa iso reikä.. Halusin ostaa laukun, joka kestäisi käyttöä. Olin viikkoa aikaisemmin nähnyt erään vaateliikkeen näyteikkunassa ihanan pitsillä koristellun nahkalaukun ja ajattelin, että jos se vielä siellä olisi niin nappaisin sen mukaani. Ja olihan se siellä! Ihme kyllä en aikaisemmin ole omistanut täysimustaa laukkua, ja hyvähän yksi sellainen on olla, sillä se sopii kaikenlaisten asujen kanssa. 
  Olen jostain syystä ihan hurahtanut mekkoihin. Viimeisen puolen vuoden aikana olen täydentänyt vaatekaappiani ainakin viidellä mekolla! :D Suomessa asuessani ei kauheasti tullut käytettyä mekkoja, mutta täällä sää sallii mekkoihin pukeutumisen talvellakin. Ja mekko on jotenkin helpompi valinta kuin hame, sillä ei tarvitse erikseen miettiä yläosaa, kiskaisee vaan mekon päälle ja asu on valmis. :D Viime perjantaina löysin hauskan tiikerimekon H&M:ltä. Tiikeri on yksi lempieläimistäni, joten oli ihan pakko ostaa tämä ihanuus! <3 Mekko oli melkein koko viikonlopun päälläni, niin yökerhossa kuin kotonakin. :D








Kolmas pakko-saada-hankinta oli uusi lompakko. Usean vuoden uskollisesti palvellut (feikki)Ed Hardyn lompakkoni oli jo ratkeamaisillaan liitoksistaan, joten uusi oli pakko hankkia ja pian. Olin jo useamman viikon katsastellut kauppojen lompakkotarjontaa, eikä oikein mikään tuntunut miellyttävän silmääni. Jos olisi enemmän rahaa, olisin tilannut netistä itselleni jonkin ihanan Iron Fistin lompakon, mutta köyhänä oli tyydyttävä johonkin halvempaan vaihtoehtoon. Piipahdin eräänä päivänä Mangossa ja sieltä löytyi ihan kiva musta lompakko, vieläpä alennettuun hintaan (15e). En ole koskaan ollut isojen lompakkojen ystävä, mutta uusi oli pakko saada ja tämä lompakko oli ainoa oman tyyliseni. Ja tietenkin ostettuani tämän lompakon löysin aivan törkeän söpön rusettilompakon paikallisesti tavaratalosta. :P Yhyy.




Tällä hetkellä en kyllä yhtään kadehdi Suomessa asuvia. Täällä on jo niin ihanan keväistä, aurinko paistaa lämpimästi ja kaupunki on täynnä toinen toistaan kauniimpia kukkivia puita. (Kuvia löytyypi Italian-blogistani!) Ei tietoakaan talvesta, toisin kuin rakkaassa kotimaassa. :D 


Omnomnom

Lauantaina puistossa


Latasinpas muuten juuri Game of Thronesin tokan jakson, nyt on pakko lopetella tämä postaus ja siirtyä hetkeksi Westerosin maailmaan! ;)

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!


Kommentit

Lähetä kommentti