Sick and tired


Viimeinen viikonloppu Italiassa vuoden 2012 puolella on jo käsillä ja tietenkin minä olen silloin kipeä! Tähän viikkoon on sisältynyt vähän kielen opiskelua, paljon lastenhoitoa ja suuria suunnitelmia viikonlopulle. Ei tosiaankaan paras mahdollinen viikko alituiselle nenän vuotamiselle ja rykimiselle.
   Ensinnäkin on todella hyvä ajoitus olla kipeänä silloin, kun isäntäperheen mukulatkin ovat. Keskiviikkona ja torstaina minulla ei ollut ollenkaan vapaa-aikaa, sillä päivät vietin hoivaten kuumeessa olevaa nuorimmaista, 10-kuukauden ikäistä lasta. Tämä vauveli on aivan hurmaava tapaus, ja yleensä tykkään hoivata häntä ja viettää aikaa hänen kanssaan, mutta kun on pää täynnä limaa ja yskii keukojaan koko ajan pihalle, niin ei ole oikein hohdokasta vaihdella kakkavaippoja ja juosta vauvelin perässä, joka on juuri oivaltanut konttaamisen ja alahyllyjen tyhjentämisen riemun. Flunssassa ollessa olen aina väsynyt, mutta kuvitelkaa miten väsynyt olin noiden kahden päivän aikana.. Ainoa vapaa-aikani oli se, minkä käytin nukkumiseen, kaiken muun ajan paimensin lapsia. Onneksi tänään sain olla päivän kotona lepäämässä, lapset ja host-äiti tulivat kotiin kuuden aikoihin ja vahdin lapsia kahdeksaan asti, jonka jälkeen söin illallisen ja hipsin omaan huoneeseeni lepäämään.
   Eihän se kipeänä oleminen mitään herkkua ole koskaan, mutta olisin ihan hyvin voinut olla viime viikolla kipeänä, se olisi ollut ihan ok. Mutta tällä viikolla?? Meidän oli tarkoitus juhlia kavereideni kanssa tänään ja huomenna, monet au pair-kaverit lähtevät ihan lähiaikoina kotiinsa joulua viettämään, joten näen heitä sitten seuraavan kerran vasta joululoman jälkeen. Mutta viikonlopun juhlaputki taitaa olla minulta pois, ellen sitten koe jotain ihmeparantumista seuraavan parin tunnin sisällä. Äkkiparantuminen olisi kyllä nyt aika jees, sillä oli suunnitelmissa lähteä huomenna päiväreissulle Venetsiaan. Haluaisin niin kovasti nähdä Venetsian vielä kerran tänä vuonna! Viimeksi kävin siellä lokakuussa, nyt olisi kiva nähdä, miltä talvinen Venetsia näyttää. Toivottavasti olen siinä kunnossa, että pääsisin huomenna lähtemään! Venetsia-reissun lisäksi olin suunnitellut tekeväni tänä viikonloppuna viimeisen joululahjaostosreissun. Jos saisin kaikki loput joululahjat ostettua tällä viikolla, voisin keksittyä pakkaamiseen ensi viikolla.


Ensi torstaina olisi sitten tarkoitus lähteä Suomeen viettämään joulua. <3 Vaikka nämä viisi kuukautta Italiassa  on mennyt nopeasti ja tykkään todella asua täällä, olen odottanut malttamattomana tätä lähestyvää Suomen reissua. Joulu on lemppari juhlani enkä voisi kuvitella viettäväni sitä missään muualla kuin kotona rakkaiden ihmisten seurassa. :)

Paljon teetä, sukkien neulontaa ja George R.R. Martinin A Clash of Kings. Siinä minun perjantai tiivistettynä.

Kommentit