Thursday, June 28, 2012

Soon...

Töissä on ollut niin kiirettä että en ole ehtinyt edes blogia päivittää! Viime viikolla tuli EMP:n pakettini, pitää laittaa vaatteista tänne kuvia, oli kyllä aivan ihania. <3 Tänään sain postin noutoilmoituksen, eli uudet Iron Fistini ovat saapuneet ! Pitää käydä huomenna hakemassa ne ihanuudet <3. Vaikka Iron Fistit ovat aivan älyttömän ihania, niin kuitenkin tärkein uutiseni ei koske kenkiä vaan sitä, että varasin pari päivää sitten menolipun Italiaan! Ja huom. pelkän menolipun (joka on melkeinpä kalliimpi kuin meno-paluu, miksihän näin??), sillä tarkoituksena on viipyä siellä jonkin aikaa (noin vuoden). Lähtöpäivä on 17.7. ja alkaa jo jännittämään, sillä tiedän, että tämä loppuaikani Suomessa kuluu nopeasti. Ajattelin au pair-vuoteni ajaksi ruveta pitämään jonkinlaista matkablogia, niin voi kaikki tutut (ja miksi ei tuntemattomatkin ) seurata elämääni Italian lämmössä. Isäntäperheeni asuu Padovassa, joten siellä vietän varmasti suurimman osan Italia-ajastani. Elokuussa ainakin on tarkoitus lähteä pariksi viikoksi vuorille patikoimaan perheen kanssa, odotan sitäkin jo innolla! Tässä muutama googlesta nappaamani kuva Padovasta:







Sunday, June 17, 2012

Sirkusta ja enkeleitä

Tänään innostuin katsomaan pitkästä aikaa ihanaa Angel-sarjaa dvd:ltä. Niille, joille sarja ei ole tuttu, kerrottakoon että Angel on Buffy vampyyrintappaja-sarjan sisarsarja. Se kertoo Angel-nimisestä vampyyrista, joka yrittää hyvittää menneisyydessään tekemiään pahoja tekoja taistelemalla kaikenlaisia pahoja otuksia vastaan. En ole koskaan ollut hirmuinen Buffyn fani, mutta pidän todella paljon tästä sarjasta, Angel vaan on niin ihana. ;)

Angelia esitti David Boreanaz, joka näyttelee nykyään Bones-sarjassa.

Ihanat Spike ja Angel <3



Tänään tuli myös katsottua Charlie Chaplinin elokuva Sirkus. Ylistetään Teema-kanavaa, sillä se näyttää sunnuntaisin komedia-klassikoita ja Chaplineita on tullut jo useita, viime viikolla tuli muistaakseni Kultakuume. Rakastan kaikkea vanhanaikaista, eikä vanhat mustavalkoelokuvat ole poikkeus. Varsinkin kun niissä on iki-ihana Chaplin. ;)





Oh those sunny days...


Eilen olisi pitänyt ommella urakalla teatterijuttuja (ensi-ilta on jo 4.7 ja vielä on paljon tehtävää!), mutta ulkona oli niin ihanan lämmin ja kaunis sää, joten oli pakko levittää viltti nurmikolle ja ottaa aurinkoa. En pahemmin välitä ruskettumisesta tai hirveästä helteestä, plus 20 astetta on sopiva kesälämpötila minulle. Auringonpalvontani keskeytti aina niin ihanat itikat, häivyn heti sisälle jos kuulenkaan itikan ininää, sillä ihoni ei kestä ollenkaan itikanpuremia. Onneksi sain sentään muutaman tunnin nauttia auringosta, lukea ja syödä tuoretta mozzarellapizzaa ja kylmää omena-kanelijäätelöä. En ole ennen maistanut kyseistä makua, oli kyllä yllättävän imelää (eli hyvää :D).
 Sain tällä viikolla lopullisen varmistuksen, että pääsen au pairiksi Italiaan. A year in Italy, I can't wait! <3 Ainoa asia, jota odotan kauhulla on HELLE. Minusta tuntuu, että teen aina kuolemaa, jos lämpötila nousee reippaasti yli 20 asteen, silloin vietän mielummin aikaa sisällä viileässä. Italiassa plus 20 astetta pidetään kesälämpötilaksi viileänä. Muistan kun olin muutama vuosi sitten siskoni ja hänen pikku vauvelinsa kanssa Firenzessä ja melkein koko viikon ajan lämpötila oli jotain plus 15-20 astetta. Olimme hellevaatteissa ja päivittelimme, että onpas täällä kuuma. Samaan aikaan italialaiset pukeutuivat villapaitoihin ja valittelivat, että harmi kun meidän lomaviikolle sattui näin kylmä keli. Jotkut tulivat kadulla kauhistelemaan, että eihän tuo vauva vilustu kun ulkona on niin kylmä. KYLMÄ?! 20 lämpöastetta luokitellaan täällä Suomessa helteeksi, joten no worries, emme varmana vilustu.

Kävin by the way perjantaina vähän shoppailemassa, olen kyllä kuluttanut ihan törkeän paljon rahaa vaatteisiin viime aikoina, mutta perustelen ostoksiani sillä, että pitäähän mulla olla hellevaatteita Italiaa varten. ;) Minun oli tarkoitus etsiä itselleni lyhyet shortsit, mutta en ollut varma löytäisinkö niitä tai ylipäätään mitään vaatekaupoista, sillä tämän kesän ja kevään vaatteet ovat niin perhanan värikkäitä.. Minä kyllä rakastan värejä, mutta en vaatteissani. Totta kai minulta löytyy muutakin kuin mustaa, yhdistän yleensä mustan kanssa jotain toista väriä esim. violettia tai harmaata. Mutta jos päälläni on yhtäaikaa yli kolmea eri väriä, tunnen itseni sateenkaareksi tai riikinkukoksi. :D Niin takaisin asiaan: en odottanut löytäväni mitään shoppailureissulta, mutta mukaan tarttui kaiken sen väriloiston keskeltä läjä vaatteita: pari paitaa ja tunikaa ja tietenkin ne shortsit, vieläpä kaksin kappalein.
 Tässä on kuvia shoppailureissun asusta, hupparin ja hameen tilasin Backstreetiltä vastikään.


huppari: Vixxsin Seduce Me
 hame: Innocent
 tennarit: Iron Fist Muerte Punk
laukku: Iron Fist Wolfbeater Bag




Pikku Tumppu-kulta <3


Tässä kuvia vaatteista, jotka ostin (antakaa anteeksi kuvien huono laatu!):

Tämä mekko on ehdoton suosikkini ostoksistani. Kangas on ihanan ohutta, joten mekko sopii hyvin hellesäähän. Tämä ihanuus löytyi Seppälästä ja hintaa oli vähän yli kaksikymppiä. ;)


Seppälästä löytyi myös shortsit. En ole ennen omistanut korkeavyötäröisiä housuja, enkä ole vielä varma osaanko pitää sellaisia. Shortsit on kyllä söpöt, mutta en ole vielä päättänyt pidänkö vai palautanko ne.

Tämän tunikan löysin Seppälän alelaarista, ihastuin heti kankaaseen, mutta tunikan malli ei miellyttänyt. Päällä vaate kuitenkin näytti aika kivalta, rakastan leveitä hihoja. <3 


Kerrankin ostin jotain muuta kuin mustaa! Nämä löytyi H&M:ltä: Ihanan ohut tunika,(sopii hyvin rannalla uimapuvun päällä pidettäväksi) ja kaksi kivaa paitaa, toinen on kukkakuvioinen ja toisessa on pikkulintuja puussa.
Näistä shortseista pidän todella paljon: ovat mukavat jalassa ja taskunsuissa on nätit rypytykset. :) 

Thursday, June 14, 2012

Olen kirjoittanut tätä blogia jo yli kuukauden, enkä ole vielä kertaakaan kertonut koiristani! Ehkä ajattelin aluksi, että kukaan ei lukisi blogiani jos vaahtoaisin joka postauksessa miten ihania koirat ovat. :D
   Mutta asiaan: perheelläni on kaksi maailman suloisinta koiraa, leonberginkoirat Dora ja Tumppu. Dora on pieni (huom. leonberginkoiraksi) ja siro, oikea kaunotar. Tumppu on sellainen 70-kiloinen pikku poika, aivan älyttömän herttainen otus, jolla on älyä ja rohkeutta kuin saappaalla. Dora on kaksikosta se fiksumpi ja rohkeampi. :) Leonberginkoirat ovat yleensäkin suuria ja lempeitä koiria, jotka soveltuvat hyvin lapsiperheille. Rotu ei ole ihan helpoimmasta päästä, sillä leot ovat aika itsepäisiä ja ainakin omasta mielestäni vaikea kouluttaa. Leot eivät yleensä tottele miellyttääkseen omistajaansa (kuten esim. saksanpaimenkoirat), vaan ne tottelevat jos siltä tuntuu ja jos käskyttäjällä sattuu olemaan jotain herkkua annettavana. :D
  Olen muutaman kuukauden ajan asunut vanhempieni luona töiden takia. Hirvittääkin jo ajatus siitä, että  vähän yli kuukauden päästä lähden vuodeksi Italiaan, enkä näe mussukoitani pitkään aikaan. Tekisi mieli ottaa molemmat mukaan... :'(

Ai niin! Unohdin hehkuttaa, että sain pari päivää sitten Backstreetiltä tilaamani paketin, pitää laittaa kuvia tänne kuhan ehtii. Tilasin ihanan Vixxsinsin hupparin, söpön Innocentin rusettihameen, rusettipannan ja kaksi paria pitkiä raitasukkia. <3

Tumppu the Leijona

Dora alias Ihaa-aasi :)


Monday, June 11, 2012

Kanervanvärisiä palmikoita

Eräs ystäväni saa tänä kesänä vauvan, joten halusin neuloa jotain lämmintä ja nättiä vauvelille. Löysin Moda-lehdestä ihanan palmikkohaalarin ohjeen, jonka toteutin Novitan kanervanpunaisesta 7 veljestä-langasta. Neulominen on sitten niin ihanaa. <3





Sunday, June 3, 2012

Black Crow on a Tombstone

Pari päivää sitten saapui postista pari tilaamaani dvd:tä, Johnny Cash-elokuva Walk the Line (Joaquin Phoenix <3) ja THE CROW. Minun on pakko omistaa postaus tälle elokuvalle, sillä mielestäni se on yksi elokuvahistorian parhaimpia elokuvia, aivan ehdoton suosikkini. Elokuva nauttii kulttiklassikon maineesta, eikä ihme. The Crow on tunnelmaltaan ihanan synkkä, elokuvassa ei paljon mustan ja valkoisen lisäksi muita värejä nähdä. Juoni ja hahmot ovat todella mielenkiintoisia. Yksi asia, joka tekee The Crowsta vieläkin synkemmän on se, että Eric Dravenin näyttelijä Brandon Lee menehtyi kesken elokuvan kuvausten.
  The Crow kertoo traagisen tarinan muusikkomiehestä Eric Dravenistä, joka joutuu morsiammensa kanssa rikollisjengin uhriksi. Kumpikin murhataan eikä syyllisiä saada kiinni. Vuotta myöhemmin Eric palaa haudan takaa ja ryhtyy kostotoimiin apurinaan mystinen varis. Juoni voi kuullostaa pöhköltä, mutta sitä se ei todellakaan ole! :D
 Suosittelen katsomaan The Crowin keskellä yötä, täydellisessä pimeydessä ja hiljaisuudessa. Tämä ei todellakaan ole minkään kauniin ja kesäisen päivän elokuva, vaan sateisen ja myrskyisän yön.


Eric Draven, kostonhimoinen miimikko...


Friday, June 1, 2012

Karthago on tuhottava

Luen paljon kirjoja ja (koska olen historiahullu) pidän historiallisista romaaneista. Minulle riittää jo sekin, että romaani sijoittuu menneeseen aikaan, mutta jos kirjailija on vieläpä ujuttanut mukaan vankkaa faktatietoa niin aina vain parempi. On kätevää nauttia juonikoukeroista ja saada samalla ihan oikeaa tietoa historian kulusta. Viihdyttävää ja hyödyllistä!
  Eilen sain luettua Jukka M.Heikkilän Karthagon, joka sijoittuu ensimmäiseen puunilaissotaan, (tarkemmin vuoteen 256 eaa), jolloin Rooma ja Karthago sotivat toisiaan vastaan. Päähenkilönä ja kertojana toimii palkkasoturi Ksanthippos Lakonialainen, joka pestautuu Karthagon palvelukseen.
 En kerro juonesta sen enempää, mutta moni varmaan tietää, kumpi edellä mainituista valtiomahdeista lopulta voitti ja kumpi pyyhkäistiin kartalta. Kirja ei todellakaan ole pelkkää sotaa, vaan mukaan mahtuu myös juonittelua ja romantiikkaakin. Suosittelen kaikille historiasta kiinnostuneille!

heikkila-jukka-m-karthago.jpg (235×333)



By the way, tässä muutama muu hyvä historiallinen (ja vähemmän historiallinen) romaani:

-Johanne Hildebrandt: Valhalan tarinoita-trilogia (kirjat Freija, Idun ja Saaga)
  --> todella mielenkiintoinen tarina, joka sijoittuu muinaisskandinaviaan ja pohjautuu vanhoihin myytteihin. Juoni on aivan älyttömän mukaansa tempaiseva, kirjat on pakko lukea kerralla! Sisältää riimuja, loitsuja, uhrimenoja, sotimista, jumalten palvontaa yms. ja päähenkilöinä ovat muun muuassa Freija ja Tor, jotka tunnetaan paremmin muinaisskandinaavisina jumalina.

-Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen
  --> Tarvitseeko perusteluja?

-Carita Forsgren: Kolmen kuun kuningatar
  --> Kirja kertoo Kaariina Maununtyttärestä ja siitä, miten hänestä tuli Ruotsin kuningatar.

-Ildefondo Falcones: Meren katedraali
 --> sijoittuu keskiaikaiseen Barcelonaan ja kertoo köyhästä maaorjan pojasta Arnausta. Kirja kuvaa hyvin keskiaikaista yhteiskuntaa epäoikeudenmukaisuuksineen ja kaksinaismoraalismineen.

-Fania Fenelon: Auchwitzin tyttöorkesteri
 --> Todella rankka kirja, en suosittele herkille! Kertoo nimensä mukaisesti Auchwitzin keskitysleiristä ja siellä olleesta tyttöorkesterista. Kirja vahvistaa latinalaisen sanonnan Homo homini lupus est: Ihminen on ihmiselle susi.